29. marraskuuta 2012

007 Skyfall


Ohjaaja: Sam Mendes
Musiikki: Thomas Newman
Pääosissa: Daniel Craig, Judi Dench, Javier Bardem, Ralph Fiennes, Naomie Harris, Berenice Marlohe, Ben Whishaw, Helen McCrory & Albert Finney
Kesto: 2h 24min
Ikäraja:12

Uusimman Bondin alkuasetelmassa Bondin luullaan menehtyneen epäonnistuneen keikan seurauksena, mutta herra onkin keräämässä itseään kasaan, ei tosin parhaissa sielun ja ruumiin voimissaan, mutta elossa yhtä lailla. Paluun työkuvioihin Bond tekee pommin posahdettua salaisen palvelun päämajassa, jonka jälkeen on selvää, että jollain on jotain hampaan kolossa MI6:sta ja M:ää vastaan. 

Se juonikuvauksesta, sillä olisi rikos näin onnistunutta elokuvaa vastaan spoilata yhtään sen enempää käänteistä, kun se niin onnistuneesti leikkii niillä. Tosissaan en itse kuulu Bond-leiriin olleskaan, vaikka on tässä yritetty sivistää itseäni kyllä aikaisemmilla Bond elokuvilla eri Bondeillakin kokeiltuna. Skyfall:ssa on kuitenkin sitä jotain, jonka ansiosta näkisin itseni fanikatsomon reunassa pieni Skyfall lippu kädessä heilumassa. Skyfall:sta olen kuullutkin vain hyvää niin Bond asiantuntijoilta kuin Bond ensikertalaisilta. Monessa yhteydessä on vertailukohdaksi vedetty Nolanin Batmanit ja ymmärrän kyllä miksi. Yön ritarin paluu oli kova tapaus ja jotain sen menestysreseptistä on vuodatettu tähän muutama reipas ruokalusikallinen. 

Kuva täältä
Tekijäpuolella osaan nimeltä mainita ainakin ohjaaja Sam Mendesin, joka on vastuussa yhden mielestäni kaikkien aikojen parhaimman elokuvan, American Beautyn ohjauksesta. Toinen, jota voi Skyfallin iskuvoimasta syyttää on säveltäjä Thomas Newman, jonka olen täällä blogissakin esitellyt. Näyttelijäpuolella Daniel Craig istuu Bondin vermeisiin varmemmin ja aika näyttää kypsyttäneen häntä parempaan suuntaan. Judi Dench:iä voisin katsella ja kuunnella vaikka kuinka pitkään, on rouvalla kyllä niin rautainen ote. Naomie Harris jäi myös mieleen toimintaa kaihtamattomana naisena. Ainoastaan oli vaikeaa välillä Naomie:ta katsellessa olla kuulematta pään sisällä "deiiiiiiviiiii tsooooooouunzzz", mutta ehkä se on vain minun päässäni. Toistan kyllä vielä samaa sävelmää tässä, kuin muutkin tästä elokuvasta kirjoittaneet, mutta se Javier Bardem pahiksena on vain aivan loistava. 

Aikaisemmissa Bondeissa en ole kokenut samanlaista mukana hengästymiseen asti-fiilistä, kuin mitä Skyfall:ssa. Hahmoista on tehty samaistuttavammat ja heistä saa otteen, mikä vaan tehostuu elokuvan loppua kohden. Ennen viimeistä yhteenottoa Bondin kotikonnuilla on juuri sitä parhainta taistelun odotus tunnelmaa, mikä saa varsinaisen taistelun toimimaan kuin häkä. Hengästyttävän ja monipuolisen kamppailun jälkeen seuraa pieni liikutus, josta rauhallisesti siirrytään suvantoon ja vielä loppuun läjäytetään ylläripyllärit. Täydellistä.

Tätä voi taas suositella kaikille, vaikka et olisikaan Bond-elokuvien fani, sillä tämä on parempi kuin Bond! 


Video suunnattu fiilistelyyn heille, ketkä elokuvan jo nähneet!


PS. Bongaa kaksi Potter näyttelijää!

2 kommenttia:

  1. Leffasta löytyy myös Tia Dalma ja Jean-Baptiste Grenouille ! ::: ) Mahtava leffa ja biisi<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Dalmaan vihjasinkin jo tekstissä mutta god damn en jean-baptistea tajunnut! Parfyymi<3 x)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...