9. tammikuuta 2014

Sademetsän tarina


Ohjaaja: Luc Jacquet
Käsikirjoitus: Luc Jacquet & Francis Halle
Musiikki: Eric Neveux
Pääosissa: Francis Halle
Kesto: 1h 18min
Ikäraja: S

Sademetsän tarinalla ei nimestään huolimatta ole yhteyksiä kotimaiseen Metsän tarinaan. Sen sijaan se on ranskalaisen Luc Jaquetin käsialaa, jonka vuoden 2005 elokuva Pingiivien matka voitti parhaan dokumenttielokuvan Oscarin. Sademetsän tarina kertoo nimensä mukaan Sademetsistä, niiden monimuotoisuudesta, syntymästä, kehityksestä ja merkityksestä tälle maailmalle. Ihmishahmoja on vain yksi, vanha mies, joka toimii kertojana ja tarvittaessa kulissina luonnon mahtavuudelle.

Elokuvassa käytetään autenttisen luontokuvan lisäksi myös paljon animaatiota havainnollistamaan tapahtumia. Tämä on yksinkertaisesti siksi, että elokuvaa ei mitenkään voi kuvata sitä pientä ikuisuutta, mitä sademetsien kehityskaari vaatii. Kuvallisessa materiaalissa on kuvattu eri metsiä, jotta on saatu kasaan kuitenkin kattavasti eri "ikäkaudet". Puut ovat pääosassa, mutta latvoissa sekä juuritasolla näemme myös erilaisia ja ehdottoman kiehtovia eläimiä ja öttiäisiä.

Samalla tavalla kuin Pingviinien matkassa, on pääosan esittäjiä personoitu eli puut esitetään vielä elävämpinä kuin todellisuudessa. Avaran luonnon autenttisuutta ja karuutta katsomaan tottuneille tämä saattaa aiheuttaa närää, mutta vetoaa ainakin kaltaiseeni tallaajaan. Kyseessä on kuitenkin elokuva ja sellaisessa muodossaan tunteisiin vetoava inhimillistäminen toimii. Vaikka puut onkin "vain puita" elokuva tekee tehtävänsä siinä mielessä, että kotimatkalla katsoo puita hieman eri vinkkelistä ja jopa kunnioittaen.



Elokuvatraileri Filmtrailer.com in kanssa

Kuva täältä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...