4. marraskuuta 2014

Halloween & Night of the living dead - double feature

Takana on aivan mahtava Halloween viikonloppu! Itse olen niin halloween-ihmisiä, vaikka virallinen ei tuo juhla täällä olekaan. Viime vuonna juhlistin vain teemajuhlilla, mutta tänä vuonna pääsin viettämään oikeastaan kahden päivän halloweenit eri tekemisten merkeissä. 

Perjantaina oli Studiolla ensimmäistä kertaa ihan kunnon halloweenpippalot, koska ohjelmistoon oli saatu alkuperäiset Halloween (1978) ja Night of living dead (1968). Viime vuonna ei tainnut edes samaan saumaan pyöriä yhtään kauhukuvaa ohjelmistossa, mikä oli suuri harmistus. Nyt sitten pääsi ottamaan takaisin sitäkin korkojen kera. Homma lähti sopivasti lapasesta jo koristelujen kanssa, jotka aloitettiin jo torstaina kollegan kanssa. Perjantain työvuorolaiset lisäsivät sitten vielä oman jälkensä kokonaisuuteen. Hyvissä ajoin ennen ekaa elokuvaa oli paikalla maskeeraaja muuntamassa vapaaehtoisia zombieiksi, joista yksi oli blogikollega Arttu. Itse saavuin hieman myöhemmin kauhunmekkaan omassa kotitekoisessa maskissa parin muun zombien kera. Päätettiin sitten pienestä osallistumismäärästä huolimatta heittää pieni zombiekävely keskustassa, joka ikuistui kameraankin. Lisäksi kameraan tallintui pari pätkää Studion sisätiloista, joista toinen video täällä. Varsinaisia tapahtumakuvia voipi katsella Studion facebookista tästä linkistä.




Zombie duckface!
Itse elokuvista Halloween nyt on ollutkin usein kotikatsomossakin pyörimässä tähän aikaan vuodesta. Alkujaan näin elokuvan suhteellisen nuorena, joten Michael Myers on elokuvamurhaajista ehdoton suosikkini. Carpenterin musiikki ja varjoissa piileskelevä Myers aiheuttaa edelleen mukavan epämukavan tunteen, vaikka ei toki enää pelota samalla lailla, kuin huomattavasti nuorempana. Night of the living deadin näin puolestaan ihka ensimmäistä kertaa, vaikka zombie-elokuvia olenkin aika kattavasti nähnytkin, kuin myös omistan. Tämä klassikko on jäänyt silti katsomisen ulkopuolelle, mutta nyt tietoisesti panttasinkin sen katsomista, kun kuulin sen tulevan ihan leffateatteriin halloweeniksi. Odotuksia olin madaltanut tietenkin jo etukäteen, koska kyseessä on noinkin vanha elokuva ja eritoten siksi, että zombiekäsitys ja esitystapa on hieman muuttunut. Olin kuitenkin täpinöissäni jo siitä, että pääsen katsomaan tämän kuvan ekaa kertaa leffateatterissa! Jokin siinä vanhassa mustavalkoisessa neliönmuotoisessa kuvassa viehettää ja vielä näin digivehkeillä esitettynä kuitenkin suhteellisen modernissa teatterissa. 




Lauantaina oli sitten jälleen teemabileet, kuten viime vuonnakin, jolloin jo hamstrasin sekä ennenkaikkea tein itse paljon koristeita ja rekvisiittaa varastoon. Kaikessa koristeluvimmassa leffahyllykin joutui hämähäkkien valtaan. Siinä missä perjantaina olin normaali verinen zombie, nyt olinkin eräs hyvinkin tunnettu pelihahmo zombieversiona. 




2 kommenttia:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...