20. maaliskuuta 2016

Jussi-palkintojen voittajat 2016

Kuva täältä!
Eilisen Jussi-Gaalan tulokset tässä postauksessa, kaikki ehdokkaat löytyvät edellisestä jutusta. Lisäksi Betoni-Jussilla palkittiin kuvaaja Kari Sohlberg ja Yleisön suosikiksi valikoitui katsojalukuja paukutellut häröily nimeltä Luokkakokous

Omat lempparini pärjäsivät paremmin kuin hyvin, sillä Miekkailija palkittiin vuoden parhaana elokuvana ja samainen leffa sai pystin myös kuvauksesta. Big Game voitti äänisuunnittelun palkinnon ja Tyttökuningas voitti ainoan ehdokaskatergoriansa eli puvustuksen (ihan aiheesta). Krista Kososen ja Pirkka-Pekka Peteliuksen näyttelijäpalkinnot olivat myös melkein läpihuutojuttu, sillä heidän voittonsa oli selkeää jo Kätilö-elokuvaa seuratessa. Varsinkin Peteliuksen pysti oli niin ansaittu, hänen hahmonsa sai minutkin kyyneliin. Nyt harmistuttaa vain se, että ei saanut aikaiseksi katsoa Häiriötekijää, sen traileri nimittäin kyllä nauratutti.

Kauttaaltaan onnistunut Gaala, vaikka eihän nämä nyt mitkään suuren maailman pippalot ole. Pidin siitä, että ei oltu väkisin keksitty mitään uutta ja erikoista, vaan suhteellisen peruskaavalla luotsattu tapahtuma. Musiikkiesitys tosin tuntui vähän irralliselta, en ainakaan itse hahmottanut artistin/kappaleen suhdetta kyseisen vuoden elokuvatarjontaan (?). Juontajista iso plussa! Ei niitä ainaisia Leppilampia tai vastaavia, eikä niitä joka toisessa elokuvassa esiintyviä naamoja, vaan Maria Ylipää ja Suomen James Bond eli Ilkka Villi.


Paras elokuva: Miekkailija

Ohjaus: Aleksi Salmenperä - Häiriötekijä

Naispääosa: Krista Kosonen - Kätilö

Miespääosa: Tommi Korpela - Häiriötekijä

Naisivuosa: Mari Rantasila - Henkesi edestä

Miessivuosa: Pirkka-Pekka Petelius - Kätilö

Käsikirjoitus: Armi elää! (Karoliina Lindgren)

Kuvaus: Miekkailija (Tuomo Hutri)

Musiikki: Atomin paluu (Pan Sonic)

Äänisuunnittelu: Big Game (Timo Anttila, Tuomas Seppänen)

Leikkaus: Häiriötekijä (Samu Heikkilä)

Lavastus: Armi elää! (Otso Linnalaakso)

Pukusuunnittelu: Tyttökuningas (Marjatta Nissinen)

Maskeeraussuunnittelu: Lovemilla (Salla Yli-Luopa)

Dokumenttielokuva: Ompelijatar 


1 kommentti:

  1. Itse olin varsin tyytyväinen Jussi-gaalan toteutukseen! Ne lyhyet esittelyklipit aina kutakin kategoriaan ennen olivat todella toimivat ja selittivät vähän tyhmemällekin, mitä joku äänisuunnittelu esimerkiksi on.

    Sitä musiikkiesitystä en ymmärtänyt minäkään, varsinkin kun itse artistkin oli niin vieras. Luulisi, että vähän joku nimekkäämpi tähti olisi löydetty paikalle.

    Ja loppujen lopuksi jopa pidin Mari Rantasilan kiitospuheesta! Nyt kun lava oli hänen (eikä muiden ehdokkaiden tai voittajien), niin hänen kommentointia kuunteli jopa ihan mielellään...

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...