Neon Demon

Ohjaaja: Nicolas Winding Refn
Käsikirjoitus: Nicolas Winding Refn, Mary Laws & Polly Stenham
Musiikki: Cliff Martinez
Pääosissa: Elle Fanning, Karl Glusman, Jena Malone, Bella Heathcote, Abbey Lee Kershaw, Christina Hendricks, Keanu Reeves, Desmont Harrington, Alessandro Nivola & Charles Baker
Kesto: 1h 58min
Ikäraja: 16

Neon Demon kertoo mallimaailman nurjista puolista erittäin vahvasti väritettynä. Nuori pikkukaupungin kasvatti Jesse (Fanning) saapuu Los Angelesiin haaveenaan mallin ura. Potentiaalinen tyttö huomataan pian ja hän saa jalkansa raadollisen muotimaailman oven väliin. Kaikki eivät katso hyvällä uutta tulokasta, joka uhkaa syrjäyttää paikaltaan sen hetken hallitsevat naaraat. Ala on ehkä armoton, mutta sitäkin paljon sairaampaa on toisten mallien kilpailu paikasta auringossa. 

Neon Demon on viimeisin elokuva Nicolas Winding Refniltä, jonka tunnetuimmat elokuvat ovat varmasti Drive ja Only God Forgives. Drive oli ohjaajan läpimurtoteos, joka keräsi alleen roiman suosion varsinkin kriitikoilta ja jota itsekin pidän yhtenä suosikkielokuvistani. Only God Forgives taas on jäänyt vielä toistaiseksi itseltäni näkemättä, koska koin nähneeni ja kuulleeni siitä jo liikaa töiden lomassa. Elokuva teki lisäeroa edeltäjäänsä ja kohahdutti varsinkin väkivaltakohtauksillaan. Refn liikkuu jälleen erilaisissa ympyröissä, mutta on päätynyt suoltamaan käsistään yhtä lailla kiistellyn ja jopa kohu-leiman saaneen teoksen. Cannesissa, jossa elokuva sai ensi-iltansa, oli poistuttu kesken näytöksen, lopussa buuattu, mutta osa oli myös antanut raikuvat aplodit. Neon Demonin suhteen olin utelias jo alusta asti, eikä vellovat kohut saaneet uteliaisuuttani laantumaan, vaan pikemminkin päinvastoin. Trailerihan ei oikeastaan paljastanut elokuvasta käytännössä mitään, joten vasta ihan ensimmäiset arvioinnit raoittivat salaisuuksien verhoa, nekään spoilaamatta mitään liian mehukasta. Sen käsityksen sain, että elokuvassa on jotain äärimmäisen epäsovinnaisia elementtejä, toistuvina käsitteinä kaikui pedofilia, kannibalismi ja nekrofilia.

Neon Demon oli pitkästä aikaa elokuva, jonka katsomaan pääsemistä oikein odottamalla odotti, joka varmasti oli seurausta tarpeesta saada päätös pohjattomalle uteliaisuudelle, että mikä tässä nyt on niin kamalaa. Neon Demon tuli katsottua muutaman muun elokuvan kustannuksellakin, kun olisi ollut järkevämpää aikataulullisesti katsoa ensin joku muu, koska tämä olisi mennyt yksiin tulevinkien vapaapäivien kanssa, kun taas ne muut eivät, mutta tämän katsomishingusta oli tullut jokin muu kuin järkiasia. Elokuvaan kohdistin karmeimmat mahdolliset odotukset, suojellakseni itseäni suurelta mielen järkkymiseltä, jos sellaista olisi ehkä luvassa, kerta tätä ei ole siellä Cannesissakaan kaikki katsoneet ihan loppuun asti. Elokuvan jälkeen en ollut vielä ihan satavarma pidinkö siitä, mutta mieli oli kuitenkin ehyt ja jopa erittäin virkistynyt kaikesta odottamattomasta. Olin jopa yllättynyt, että elokuva ei ollutkaan niin järkyttävä, kuin mihin olin varautunut. Samana iltana luukutettuani elokuvan musiikkia sen miljoonannen kerran, valaistuin tietoon, että kyllä pidin tästä elokuvasta ja jotenkin oudosti aika paljonkin.

Neon Demon jätti kyllä sellaisen päällimmäisen mietteen, että saisiko tästä elokuvasta edes pitää ja mistä ihmeestä siinä edes niin kovasti pidin. Tästä nimittäin puuttuu se itselleni usein pitämiseen vaadittava asia eli tarinaan ankkuroiva hahmo, jonka kautta elää elokuvaa ja yleensä mieluinen sellainen. Toisaalta tämä onkin niin eri maailmasta, että ei voi vertailla edes samalla taulukolla minkä tahansa yhtään perinteisemmän elokuvan rinnalla. Sen osaan sanoa varmuudella, että elokuvan visuaalinen anti ja orgastinen musiikki loivat sellaisen imun elokuvan sisuksiin, että sieltä lähdettiin vasta valojen syttymisen jälkeen, eikä ihan heti sittenkään. Melkein tekisi mieli katsoa elokuva uudelleen ihan kuva kuvalta ja tehdä jokaisesta valovalinnasta, asioiden sijainnista ja suunnasta analyysi sen todellisen merkityksen tutkimista varten. Puollan siis vahvasti Neon Demonin luokittelua taiteelliseksi elokuvaksi, sillä se koostuu lukemattomista yksittäisistä taidekuvista. Ennakkokohun tuoma kutkuttava ja odottava tunne siitä, mitä voikaan tapahtua seuraavaksi, pitää äärimmäisen jännitteen jatkuvasti yllä. Harmillisesti toinen katselukerta ei varmasti vastaa ihan ensimmäistä.

Näyttelijät olivat kaikki loistavia.

Pidin ja todella koukutuin Neon Demoniin, vaikka en tosiaan ole ihan varma "saisiko" tästä edes pitää. En uskalla suositella kellekään.