Näytetään tekstit, joissa on tunniste MTV Movie Awards. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste MTV Movie Awards. Näytä kaikki tekstit

15. huhtikuuta 2013

MTV Movie Awards 2013


Kuva täältä

Kultaiset popparipystit on nyt jaettu yleisön (=amerikkalaisten) äänestämiin osoitteisiin! Täällä aikaisempi juttu ehdokkaista.

Sain kuin sainkin itseni ylös klo 3.45, vaikka hetki menikin tajutessa, miksi ihmeessä kello herättää noin aikaisin. Kahvikupin voimalla viimeistään sai unihiekan rippeet silmistä ja sitten alkoi kisastudion kuntoon laittaminen ennen itse asian alkua. Gaala lähtikin käyntiin punaisella matolla, jonne virtasi elokuvahemmojen lisäksi paljon esimerkiksi musiikin puolella kannuksensa ansainneita ihmisiä (Snoop Dogg, Kesha, Hailey Williams...) ja myös pelkästä julkisuudesta tunnettuja ihmisiä kuten joka kissaristiäisten vakionaama Kim Kardashian. Totesin jo alkuvaiheessa, että kanavalla on tuhat mainoskatkoa, jotka alkoi jo loppupuolella todella nakertaa.

Sitten itse show:hun, joka oli kyllä viihdyttävä isolla V:llä, mutta jossain kohtaa aavistuksen liian överi. Pitch Perfect:stä tunnettu Rebel Wilson juonsi vaihtelevalla menestyksellä gaalaa. Alkupuolen video James Francon kanssa "ironman" pukuineen oli hauska, kuin myös esimerkiksi Rebelin heitto Adelesta oli nappiin osuva. Puolestaan tuplanänni ja "Les Miserablesin kuvaukset" eivät jaksaneet allekirjoittanutta naurattaa, vaikka väsymystä oli taatusti lasissa. Gaalassa oli myös musiikkiesityksiä, joilla ei ollut mitään tekemistä elokuvien kanssa, jotka eivät palvelleet oikein mitään tarkoitusta mielestäni. Musiikki puolta sai aivan tarpeeksi mainoskatkojenkin aikana. Noh, MTV tekee mitä lystää.

Ensimmäinen pysti oli paras miesesiintyjä, josta palkinnon vei oma suosikkini Bradley Cooper ja oli hienoa nähdä hänen saavan edes tämmöisen tunnustuksen. Toisen palkinnon kohdalla totesin jo että "kannatti herätä!", kun Django vei parhaan WTF-hetken palkinnon ja lavalle nousi hassuttelemaan asenteella Jamie Foxx ja eeppistäkin eeppisempi Samuel L. Jackson. Paras tappelukin meni ennalta suosimaani osoitteeseen eli Avengers:lle, jota hakemaan saapui näyttelijäpoppoosta Tom Hiddleston, Chris Evans ja jälleen Samuel. 

Seuraava kategoria oli etukäteen itselleni tuntematon eli Trailblazer award, jolla juhlistetaan nuorta ja lahjakasta tähteä, joka on saanut jo iästään huolimatta aikaan merkittävän elokuvauran. Tämän palkinnon vei oikeutetusti Emma Watson, joka tietysti on kaikkein tunnetuin Hermione Grangerin roolista Pottereissa, mutta on myös tehnyt paljon töitä Potter kuvien jälkeen. Emma ei saanut ensin sanottua mitään, kun yleisö hurrasi niin kovaa hänen noustessaan lavalle ja tähti oli aidosti liikuttunut saamastaan huomiosta.

Kuva täältä

Parhaan suukon palkinto meni jälleen toivomaani osoitteeseen eli Silver Linings Playbook parille Bradley Cooperille ja Jennifer Lawrencelle. Valitettavasti Lawrence ei ollut päässyt paikalle, joten hetki ei ollut ollenkaan niin taianomainen kuin olisi varmasti ollut karismaattisen Jenin ollessa mukana. Tässä välissä esiintyi joku bändi, jota en edes tiedä, mutta mieleen jäi heidän kuuluttajansa Kesha ja Snoop Dogg, jotka olivat olevinaan (mahdollisesti myös olivat) pöllyssä. Esityksen jälkeen Rebel Wilson heitti hyvänmaun rajoissa juuri ja juuri kulkevan shown hänen röntgen kameralla varustetusta koala pehmolelusta. Tähdistä hän härnäsi Chris Evansia, jolta kamera paljasti karvatupon valtaaman alakerran. Quvenzhane Wallis:lla oli mukamas kissalaukussaan vettä vanhempaa ja Moonrise Kingdomin lapsilla laukussaan majava.

Illan toinen erikoisempi kategoria kiinnitti huomioni pelkästään siitä syystä, että sen jakoi TYRION aka Peter Dinklage! Kyseessä oli Comedic Genious palkinto, jonka sai Will Ferrell. Kyseinen näyttelijä ei kyllä omaan makuuni ole erityisen hauska, mutta ilmeisesti toisten mielestä on. Täytyy kyllä myöntää, että hänen lavallekin noussut aasialainen "perheensä" oli hauska, mutta siihen se jäikin. Tunnelmaa latisti, kun Breakthrough palkinnon otti juontaja Rebel Wilson, kun olisin sen niiin suonut pienelle Hushpuppylle. 

Kuva täältä

Ilta rupesi kuitenkin menemään taas hauskempaan suuntaan, kun Taylor Lautner sai Best Shirtless performance palkinnon ja jätkä teki kunnolla itsestään pilaa mukamas rupsahtaneena tekomahan kanssa lavalle talsiessa. "On tullut vähän juotua ja syötyä", totesi tähti. Illan aikana saatii Sneak Peak Iron man 3:sta sekä myös myöhemmin uudesta Nälkäpelistä, joka sai ainakin omalla kohdallani kylmät väreet selkään. Paras pahis oli Loki ja Tom oli mainioin avausreplansa kanssa, jonka hän teki roolihahmonaan. Kolmas erikoinen kategoria oli Generation award, jolla palkittiin pidempi ura ja sen vei tällä kertaa Jamie Foxx. Parasta oli jakajana toimineen Kerry Washingtonin ja Jamien yhteinen voitontanssi. Pitch Perfect sai parhaan musiikkiesityksen popparit eli ainakin yleisöön on kolahtunut se pätkä. Brad Pitt julisti parhaaksi elokuvaksi katsojien äänellä Avengersin, josta olin positiivisesti yllättynyt.

Tökerön epäkohdan illasta huomasin vasta myöhemmin: kolmea kategoriaa ei katsojille näytetty! Huhujen mukaan syy oli aikataulusta myöhästymiseen ja koska kyseessä ei ole mitkään Oscarit, joutui jostain nipistämään. Katsojilta ohi menneet kategoriat ja voittajat ovat seuraavat:

Best Female Performance: Rebel Wilson (Pitch Perfect)
Best Scared as S**t Performance: Suraj Sharma (Piin elämä)
Best On-Screen Duo: Mark Walhberg & Seth McFarlaine (Ted)




4. huhtikuuta 2013

TV Poiminta: MTV Movie Awards 2013



Sunnuntai 14.4 - maanantai 15.4 välisenä yönä
MTV/MTV Finland klo 4.30

 Havahduin piiitkästä aikaa tämän gaalan olemassaoloon, kun sen ehdokkaita alettiin uutisoida. Viimeksi olen kyseistä ohjelmaa katsonut varmaan joskus vuonna 2005, ainakin varmuudella vuoden 2003 gaalan eli aikaa on siitä jo ihan hirmuisesti. En edes enää muistanut miltä kanavalta nämä silloin tulikaan, kun itse MTV ei ole meillä näkynyt, joten onko sitten tullut koosteena neloselta tms? Kuitenkin pompin riemusta ehdokaslistaa ensimmäisen kerran selatessani, sillä vaikka tämä gaala on vähän sellainen ei niin vakavasti otettava, oli ilo huomata, kuinka moni oikeasti hyvä elokuva oli saanut huomiota ja jopa enemmän kuin Oscareissa. Kaikista suurin ja positiivisin yllätys on myös, että käsittääkseni aiempia gaaloja dominoinut twilight-saaga joutuu tällä kertaa nuolemaan näppejään, kun yksi ja ainoa ehdokkuus on vain Taylor Lautnerilla paidattomien kategoriassa. Lisäksi esimerkiksi Dark Knight Rises on saanut tässä gaalassa jopa jotain tunnustusta! MTV Movie Award on muutoinkin viihdettä suurella kauhalla kauhottuna, sen näkee jo kategorioista, jotka ovat tavallista hauskempia. Yleensä (ainakin silloin kun seurasin näitä sata vuotta sitten) gaalassa viljellään roppakaupalla vitsejä, parodioita ja julkkikset ovat valmiita pistämään itsensä likoon.

Itse suunnittelen eläväni vielä kertaalleen viime vuoden hienoimmat teokset ja valvoa live-lähetyksen läpi. Omassa kodissa ei kaapelikanavat harmillisesti näy, mutta onneksi lapsuudenkodista löytyy ja voin linnoittautua sinne sitten. Ilmeisesti tämä ei sisällä mitään punaista mattoa tai alkujaarituksia, niin melkein voi tehdä niin, että menee nukkumaan normaalisti, mutta antaa herätyskellon sitten raikaa, kun h-hetki alkaa lähestyä. Herkut ja muut tottakai pitää varata sitten vierelle, mahdollisesti pientä kahviannostakin hörppäistä. 

Tässä tulevan MTV Movie Awardsin kategoriat ja ehdokkaat (englanninkielisenä, koska suomennokset ei tee tässä oikeutta). Lihavoituna oma liputuskohteeni, jos sellaista on!


Movie of the year 

Django Unchained
Silver Linings Playbook
Ted
The Avengers
The Dark Knight Rises 


Best Female Perfomance

Anne Hathaway, Les Miserables
Mila Kunis, Ted
Jennifer Lawrence, Silver Linings Playbook
Emma Watson, The Perks of Being a Wallflower
Rebel Wilson, Pitch Perfect 


Best Male Perfomance

Ben Affleck, Argo
Bradley Cooper, Silver Linings Playbook
Daniel Day-Lewis, Lincoln
Jamie Foxx, Django Unchained
Channing Tatum, Magic Mike 


Breakthrough Perfomance

Ezra Miller, The Perks of Being a Wallflower
Eddie Redmayne, Les Miserables
Suraj Sharma, Life of Pi
Quvenzhane Wallis, Beasts of the Southern wild
Rebel Wilson, Pitch Perfect


Best Scared as S**t Performance

Jessica Chastain, Zero Dark Thirty
Alexandra Daddario, Texas Chainsaw 3D
Martin Freeman, The Hobbit: An Unexpected Journey
Jennifer Lawrence, House at the End of the Street
Suraj Sharma, Life of Pi


Best On-Screen Duo

Leonardo DiCaprio & Samuel L. Jackson, Django Unchained
Bradley Cooper & Jennifer Lawrence, Silver Linings Playbook
Mark Wahlberg & Seth McFarlane, Ted
Robert Downey jr. & Mark Ruffalo, The Avengers
Will Ferrell & Zach Galifianakis, The Campaign


Best Shirtless Performance

Christian Bale, The Dark Knight Rises
Daniel Craig, Skyfall
Taylor Lautner, The Twilight Saga: Breaking Dawn - part 2
Seth McFarlane, Ted
Channing Tatum, Magic Mike


Best Fight

Jamie Foxx vs. Candieland Henchmen, Django Unchained
Daniel Craig vs. Ola Rapace, Skyfall
Mark Wahlberg vs. Seth McFarlane, Ted
Robert Downey jr, Chris Evans, Mark Ruffalo, Chris Hemsworth, Scarlett Johansson & Jeremy Renner vs. Tom Hiddleston, The Avengers
Christian Bale vs. Tom Hardy, The Dark Knight Rises


Best Kiss

Kerry Washington & Jamie Foxx, Django Unchained
Kara Hayward & Jared Gilman, Moonrise Kingdom
Jennifer Lawrence & Bradley Cooper, Silver Linings Playbook
Mila Kunis & Mark Wahlberg, Ted
Emma Watson & Logan Lerman, The Perks of Being a Wallflower


Best WTF Moment 

Jamie Foxx & Samuel L.Jackson, "Candieland Gets Smoked" in Django Unchained
Denzel Washington, "Final Descent" in Flight
Anna Camp, "Hack-Appella" in Pitch Perfect
Javier Bardem, "Oops... There Goes His Face" in Skyfall
Seth McFarlane, "Ted gets Saucy" in Ted


Best Villain 

Javier Bardem, Skyfall
Leonardo DiCaprio, Django Unchained
Marion Cotillard, The Dark Knight Rises
Tom Hardy, The Dark Knight Rises
Tom Hiddleston, The Avengers


Best Musical Moment

Anne Hathaway, Les Miserables
Channing Tatum, Matt Bomer, Joe Manganiello, Kevin Nash & Adam Rodriquez, Magic Mike
Anna Kendrick, Rebel Wilson, Anna Camp, Brittany Snow, Alexis Knapp, Ester Dean & Hana Mae Le, Pitch Perfect
Bradley Cooper & Jennifer Lawrence, Silver Linings Playbook
Emma Watson, Logan Lerman & Ezra Miller, The Perks of Being a Wallflower


Aikooko kukaan muu valvoa läpi tätä?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...