Beauty and the Beast - Kaunotar ja hirviö

Ohjaus: Bill Condon
Käsikirjoitus: Stephen Chbosky & Evan Spiliotopoulos
Musiikki: Alan Menken
Pääosissa: Emma Watson, Dan Stevens, Luke Evans, Emma Thompson, Ewan McGregor, Ian McKellen, Kevin Kline, Josh Gad, Stanley Tucci, Audra McDonald, Gugu Mbatha- Raw, Nathan Mac & Hattie Morahan
Kesto: 2h 3min
Ikäraja: 12

Beauty and the Beast on melkein suoraan uusintaversio vuoden 1991 Disney piirretystä, mutta tällä kertaa näyteltynä. Nythän on ollut vallitseva buumi muuntaa näitä vanhoja klassikkoja näyteltyjen elokuvien muotoon, josta jo esimerkkinä ovat olleet Viidakkokirja ja Cinderella. Edeltävistä Viidakkokirja oli se paljon onnistuneempi muunnos, vaikka Cinderellankin ihan kivaksi luokittelin. Näissä kuitenkin molemmissa pohjana se, että ainakaan itselleni kummankaan alkuperäinen versio ei ole ollut mikään viiden tähden kuva. Kaunotar ja hirviö puolestaan kuuluu aivan omiin kärkisuosikkeihin, joten kyllä alunperin mietin, että mitäköhän tästä nyt tulee.

Skeptismi elokuvaa suhteen kesti jopa yllättävän likelle ensi-iltaa. Uteliaisuus kyllä heräsi katsoa tämä sellaisessa sopivan kevyessä mielentilassa ja todella madaltaa niitä omia odotuksia. Lähtökohta oli siis sellainen, että en oikein odottanut mitään, paitsi tietysti hyviä näyttelijöitä. Kävi sitten niin, että jo alkupuolella, kun musiikki "Bellen" kipaleesta alkaa soida ja musikaalimainen avausjakso ranskalaisesta tuppukylästä pärähtää komeuteensa, olin aivan myyty elokuvalle. 

Elokuva noudattaa todella vahvasti alkuperäistä animaatiota, mutta se ei tunnu jo pölyyntyneeltä toisinnolta, vaan herää eri tavalla henkiin, kun hahmot ovat oikeaa lihaa ja luuta. Toisaalta moni lumouksen vaikutuksen alainen hahmo on tehty tietokoneanimaationa, mutta nämä eivät hypi silmille riittävän värikylläisestä taustastaan. Päivityksessä on vain himpun verran uutta, muutaman uuden kappaleen ja hahmojen taustojen syventämisen osalta. Ne uudemmat kipaleet ovat tosiaan alkuperäisen säveltäjän kynästä, legendaarisen Alan Menkenin. 

Emma Watson on todetusti osaava näyttelijä, mutta yllätyin vallan hänen laulutaidoistaan. Noin muutoin hän vaikutti kyllä jo etukäteen sopivalta nimenomaan Belleksi, joka on perinteisestä prinsessa-linjasta poiketen huomattavasti itsenäisempi ajattelija. Dan Stevens oli etukäteen myös hyväksi todettu valinta, sillä hän on piirtynyt hyvin mieleeni Downton Abbeyn "The guy:na" ja hanskaa prinssin osan odotetusti. Sivurooleissa vilisee niin mahtava kattaus, että en kaikkia mitenkään pysty listaamaan. Jos kuitenkin joku tarvisi nostaa ylitse muiden, niin kyllä se Luke Evans sai parhaan osan leikitellä ja hän ottaa pullistelevan Gastonin osasta kyllä irti viimeisetkin rippeet.

Ihastuttava Beauty and the Beast on erittäin onnistunut uusinta yhdestä parhaimmista animaatioklassikoista.

Noah

Ohjaaja: Darren Aronofsky
Käsikirjoitus: Darren Aronofsky & John Logan
Musiikki: Clint Mansell
Pääosissa: Russell Crowe, Jennifer Connelly, Emma Watson, Ray Winstone, Anthony Hopkins, Logan Lerman, Douglas Booth & Kevin Durand
Kesto: 2h 18min
Ikäraja: 12

Noah kertoo Vanhasta testamentista tutun ja samalla varmasti yhden mieleenpainuvimmista tarinoista. Noah on omassa ajassaan harvinaisen vanhurskas mies, joka kunnioittaa elämää niin paljon, että ei turhaan teurasta eläintä tai poimi edes maasta kukkaa. Samaan aatemaailmaan on Noah pyrkinyt kasvattamaan kolme poikaansa sekä perheen ottotyttären. Yläkerran herra näkee Noah:ssa potentiaalia muuhun barbaariseen ihmiskuntaan verrattuna niin paljon, että suo tälle näkyjen kautta ilmoitettuna tehtävän. Noahin tulee rakentaa arkki, jonka avulla turvataan luomakunnan tulevaisuus kaikkia elikoita ja öttiäisiä myöten. Tämä siksi, että iso herra aikoo lähettää vedenpaisumuksen tuhoamaan kaiken elämän, jotta elämä voi aloittaa puhtaalta pöydältä ilman synneissään kyllästettyä ihmistä.

Noahin suhteen olin etukäteen hieman varautunu ohjaaja Darren Aronofskysta huolimatta, sillä useinkaan eivät tämäntyyliset elokuvat ole kovin onnistuneita (kuten esimerkiksi 10,000BC ja Passion of the Christ:kin oli vähän siinä ja siinä) ja kompastuvat omaan mahtipontisuuteensa tuomatta  myöskään aiheeseen mitään uutta. Nähtyäni töiden puolesta elokuvaa sieltä sun täältä, alkoi se vaikuttaa yhä enemmän ehdalta Aronofskylta, mutta pelkäsin samalla nähneeni jo liikaa ja yllätysmomenttien puolestaan kärsivän. Kun sitten vihdoin pääsin elokuvaa kunnolla katsomaan, lensivät pelkoni ja ennakkoluuloni romukuoppaan, sillä Noah oli juurikin Aronofskya itseään ja pysyi täysin vakaasti pystyssä omassa mahtipontisuudessaan.

Aronofskyn vahvuuksiin kuuluu synkähkö, mutta visuaalisesti toimiva kuvakieli, painajaisten sekä unien rajoilla keikkuminen ja inhimillisten heikkouksien esittäminen. Nämä tulevat Noah:ssakin toistuvasti esille ja tunnelma jos mikä, ei petä kuten ei myöskään vainoavan kaunista musiikkia säveltävä Clint Mansell. Parhain rummutus ja korkein tunnelataus on mielestäni vedenpaisumuksen ryöpytessä, kun viimeiset ihmiskunnan rippeet sinnittelevät epätoivoisesti kuolemaa vastaan pyristellen, samalla kun Noahin perhe kyhjöttää suojassa arkissa moraalisten kiistojen raastaen heidän kaikkien omaatuntoa. Yllätyin myös kuinka paljon elokuvassa onkaan ilahduttavia ja toivoa tihkuvia hetkiä, jotka toki korostuvatkin kaiken synkeyden keskellä. 

Hirveästi en noottia elokuvasta edes keksi, koska se kolahtikin todella tuntuvasti ja yllätti kovaa odotuksiin nähden. Eläinten animoinnin syy on ihan ymmärrettävää ja ihme kyllä näihin kohtauksiin on silti saatu se kaivattu tunnelma, vaikka elukat eivät millään muotoa mene oikeista. Sen sijaan vauvahahmojen animoidut naamat eräässä ratkaisevassa kohtauksessa on hieman omituinen ratkaisu, kun kuitenkin myöhemmin nähdään ihan oikeitakin nyyttejä. Jos kohtauksen on ajateltu olevan jollain tapaa kapaloikäisille traumatisoiva, olisi tietokoneanimaatioita voitu käyttää ratkaisevan esineen muuttamiseksi siihen, mikä se todellisuudessa on elokuvassa tarkoitus olla ja käyttää kuvauksissa muuta. Muutama potentiaalinen hetki jää lisäksi elokuvassa käyttämättä, esimerkiksi liittyen tulevan eläinkunnan lajimäärään.

Russell Crowen taitoja ei ole tarvinnut kyseenalaistaa vuosikausiin ja miehen rautainen ote hahmoonsa kantaa osaltaan tarinaa vakaasti eteenpäin. Jennifer Connelly on niin ikään taitava, vaikka häntä joutuu harmillisen vähän vieläkin katselemaan elokuvissa valkokankaalla. Percy Jackson ja Hermione Granger erottuivat jo trailerissa ei niin edukseen ja kyseenalaistavan virneen saattelemana, mutta itse elokuvassa suoriutuvat molemmat kiitettävästi ja ovatkin "Noahin lapsista" merkittävimmät jo itsensä ja muiden hahmojen kehityksen kannalta. Nuorinta lasta esittävä nevahööd on ainoa nyppivä tyyppi, joka onneksi ei vie paljoa ruutuaikaa.

Noah ei uskonnollisesta aiheesta huolimatta saarnaa kellekään, eikä toimi toisaalta fanaatikon lähtöalustana. Ohjaajan kädenjälki ja vahva visio näkyy sekä tuntuu alusta loppuun asti.

The Bling Ring

Ohjaaja: Sofia Coppola
Käsikirjoitus: Sofia Coppola
Pääosissa: Emma Watson, Leslie Mann, Taissa Farmiga, Erin Daniels, Israel Broussard, Katie Chang, Stacy Edwards, Halston Sage, Gavin Rossdale, Claire Julien & Nina Siemazko
Kesto: 1h 30min
Ikäraja: 16  

Hollywoodin harvoihin naisohjaajiin kuuluvan Sofia Coppola uusin elokuva vie katsojan jälleen materian houkutuksen äärelle. Tositapahtumiin pohjaava Bling Ring kertoo joukosta nuoria, jotka havittelevat julkkisten glamour elämää ja päästääkseen kosketuksiin ihannoimansa elämäntyylin kanssa, alkavat he ryöstää julkkisten koteja. Marc Hall (Israel Broussard) astuu kouluun uutena poikana, jonka ulkoisesti suloinen Rebecca Ahn (Katie Chang) ottaa siipiensä alle. Tytön esimerkkiä seuraten he satunnaisesti tutkailevat läpi esimerkiksi lähitienoon autot kyytiin unohtuneiden lompakoiden varalta, kunnes Rebecca saa idean murtautua ensimmäisen kerran jonkun toisen kotiin. Rahankuvat silmissä he seuraavat julkkisten menoliikennettä ja aina tarpeeksi houkuttelevan henkilön ollessa varmasti poissa kotoa, menevät he kokeilemaan onneaan ja putsaavat mukaan mahdollisesti käteistä, laukkuja, kenkiä, koruja... Samaan touhuun ryhtyy mukaan lisää tyttöjä, muun muassa melkein siskokset Nicky (Emma Watson) ja Sam Moore (Taissa Farmiga). Kaikki "hyvä" loppuu kuitenkin aikanaan, eikä Bling Ring porukan seikkailut ole siitä poikkeus.

The Bling Ring on mielenkiintoinen tapaus, joka sinänsä ei tuomitse eikä paasaa, vaan tuntuu Coppolamaiseen tapaan vaan seuraavan elämää sivusta. Nuorten moraalin ollessa vähintään arveluttava, pääsee kuitenkin jollain tasolla näkemään maailman heidänkin silmin. Elokuva juonen kaaressa ei ole sinänsä suuria nousuja eikä laskuja eikä yllätyksiä hihassa, joten jatkuva saman rakenteen ramppaaminen saa tämän ehkä joillekin tuntumaan tylsältä. Itse tykkään kuitenkin juuri tälläisestä oikeaan elämään pohjaavasta rytmityksestä, joka tuo elokuvan nenän eteen todellakin niinkuin seuraisit nuorten menoa reaaliaikaan. Coppola pelailee jälleen myös hiljaisuuden, iskevien musiikkikappaleiden ja näiden reippaan vaihtelun avulla, joka toimii oivana tunnelman petaajana. 

Näyttelijöiden puolella itse Bling Ring rypäs on suurelta osin tuntematonta naamaa. Lukuunottamatta tietysti Emma Watsonia, jota ansioikkaasti päällevedetyn roolihahmon takaa tietyllä tapaa jopa erottaisi Hermioneksi. Neiti Watson imitoi tosielämän malliaan jokaisella tavullaan ja eleellään. Uusista naamoista erottuu Rebeccan esittäjä Katie Chang, jonka somilla kasvoilla koroilee milloin nautinnonahne ja viekas hymy, milloin sisältä tyhjän tytön katse. Sivurooleissa nuorten absurdia maailmankuvaa ja moraalia vastaa vähintää yhtä absurdi maailmanparantaja äiti Moore, jota tulkitsee puolestaan Leslie Mann. Taustalla hyvin viattoman oloisesti ohi mennen vilahtelee muun muassa Kristen Dunst ja itse Paris Hilton, joka oli alkuperäisen ryhmittymän kuuluisin uhri ja joka antoi vielä oman asuntonsa tämän elokuvan kuvauksiin. Kieltämättä hekumallista on päästä kurkkimaan suoraan tähden asunnon seinien sisälle.

The Bling Ring on toisaalta hyvin seesteinen, toisaalta yli laidan kupliva elokuva, jossa pääsee melkein luvattomalta tuntuvalle matkalle nautinnonhakuisten nykynuorten pään sisään. 

P.S. Tämän näin Kino123:ssa ja oli erittäin hyvä idea käydä shoppaamassa Veturin kaupoissa ennen elokuvaa, sillä viimeistään tämän katsomisen jälkee, tulee ainakin pieni hinku saada jotain uutta

MTV Movie Awards 2013

Kuva täältä

Kultaiset popparipystit on nyt jaettu yleisön (=amerikkalaisten) äänestämiin osoitteisiin! Täällä aikaisempi juttu ehdokkaista.

Sain kuin sainkin itseni ylös klo 3.45, vaikka hetki menikin tajutessa, miksi ihmeessä kello herättää noin aikaisin. Kahvikupin voimalla viimeistään sai unihiekan rippeet silmistä ja sitten alkoi kisastudion kuntoon laittaminen ennen itse asian alkua. Gaala lähtikin käyntiin punaisella matolla, jonne virtasi elokuvahemmojen lisäksi paljon esimerkiksi musiikin puolella kannuksensa ansainneita ihmisiä (Snoop Dogg, Kesha, Hailey Williams...) ja myös pelkästä julkisuudesta tunnettuja ihmisiä kuten joka kissaristiäisten vakionaama Kim Kardashian. Totesin jo alkuvaiheessa, että kanavalla on tuhat mainoskatkoa, jotka alkoi jo loppupuolella todella nakertaa.

Sitten itse show:hun, joka oli kyllä viihdyttävä isolla V:llä, mutta jossain kohtaa aavistuksen liian överi. Pitch Perfect:stä tunnettu Rebel Wilson juonsi vaihtelevalla menestyksellä gaalaa. Alkupuolen video James Francon kanssa "ironman" pukuineen oli hauska, kuin myös esimerkiksi Rebelin heitto Adelesta oli nappiin osuva. Puolestaan tuplanänni ja "Les Miserablesin kuvaukset" eivät jaksaneet allekirjoittanutta naurattaa, vaikka väsymystä oli taatusti lasissa. Gaalassa oli myös musiikkiesityksiä, joilla ei ollut mitään tekemistä elokuvien kanssa, jotka eivät palvelleet oikein mitään tarkoitusta mielestäni. Musiikki puolta sai aivan tarpeeksi mainoskatkojenkin aikana. Noh, MTV tekee mitä lystää.

Ensimmäinen pysti oli paras miesesiintyjä, josta palkinnon vei oma suosikkini Bradley Cooper ja oli hienoa nähdä hänen saavan edes tämmöisen tunnustuksen. Toisen palkinnon kohdalla totesin jo että "kannatti herätä!", kun Django vei parhaan WTF-hetken palkinnon ja lavalle nousi hassuttelemaan asenteella Jamie Foxx ja eeppistäkin eeppisempi Samuel L. Jackson. Paras tappelukin meni ennalta suosimaani osoitteeseen eli Avengers:lle, jota hakemaan saapui näyttelijäpoppoosta Tom Hiddleston, Chris Evans ja jälleen Samuel. 

Seuraava kategoria oli etukäteen itselleni tuntematon eli Trailblazer award, jolla juhlistetaan nuorta ja lahjakasta tähteä, joka on saanut jo iästään huolimatta aikaan merkittävän elokuvauran. Tämän palkinnon vei oikeutetusti Emma Watson, joka tietysti on kaikkein tunnetuin Hermione Grangerin roolista Pottereissa, mutta on myös tehnyt paljon töitä Potter kuvien jälkeen. Emma ei saanut ensin sanottua mitään, kun yleisö hurrasi niin kovaa hänen noustessaan lavalle ja tähti oli aidosti liikuttunut saamastaan huomiosta.

Kuva täältä

Parhaan suukon palkinto meni jälleen toivomaani osoitteeseen eli Silver Linings Playbook parille Bradley Cooperille ja Jennifer Lawrencelle. Valitettavasti Lawrence ei ollut päässyt paikalle, joten hetki ei ollut ollenkaan niin taianomainen kuin olisi varmasti ollut karismaattisen Jenin ollessa mukana. Tässä välissä esiintyi joku bändi, jota en edes tiedä, mutta mieleen jäi heidän kuuluttajansa Kesha ja Snoop Dogg, jotka olivat olevinaan (mahdollisesti myös olivat) pöllyssä. Esityksen jälkeen Rebel Wilson heitti hyvänmaun rajoissa juuri ja juuri kulkevan shown hänen röntgen kameralla varustetusta koala pehmolelusta. Tähdistä hän härnäsi Chris Evansia, jolta kamera paljasti karvatupon valtaaman alakerran. Quvenzhane Wallis:lla oli mukamas kissalaukussaan vettä vanhempaa ja Moonrise Kingdomin lapsilla laukussaan majava.

Illan toinen erikoisempi kategoria kiinnitti huomioni pelkästään siitä syystä, että sen jakoi TYRION aka Peter Dinklage! Kyseessä oli Comedic Genious palkinto, jonka sai Will Ferrell. Kyseinen näyttelijä ei kyllä omaan makuuni ole erityisen hauska, mutta ilmeisesti toisten mielestä on. Täytyy kyllä myöntää, että hänen lavallekin noussut aasialainen "perheensä" oli hauska, mutta siihen se jäikin. Tunnelmaa latisti, kun Breakthrough palkinnon otti juontaja Rebel Wilson, kun olisin sen niiin suonut pienelle Hushpuppylle. 

Kuva täältä

Ilta rupesi kuitenkin menemään taas hauskempaan suuntaan, kun Taylor Lautner sai Best Shirtless performance palkinnon ja jätkä teki kunnolla itsestään pilaa mukamas rupsahtaneena tekomahan kanssa lavalle talsiessa. "On tullut vähän juotua ja syötyä", totesi tähti. Illan aikana saatii Sneak Peak Iron man 3:sta sekä myös myöhemmin uudesta Nälkäpelistä, joka sai ainakin omalla kohdallani kylmät väreet selkään. Paras pahis oli Loki ja Tom oli mainioin avausreplansa kanssa, jonka hän teki roolihahmonaan. Kolmas erikoinen kategoria oli Generation award, jolla palkittiin pidempi ura ja sen vei tällä kertaa Jamie Foxx. Parasta oli jakajana toimineen Kerry Washingtonin ja Jamien yhteinen voitontanssi. Pitch Perfect sai parhaan musiikkiesityksen popparit eli ainakin yleisöön on kolahtunut se pätkä. Brad Pitt julisti parhaaksi elokuvaksi katsojien äänellä Avengersin, josta olin positiivisesti yllättynyt.

Tökerön epäkohdan illasta huomasin vasta myöhemmin: kolmea kategoriaa ei katsojille näytetty! Huhujen mukaan syy oli aikataulusta myöhästymiseen ja koska kyseessä ei ole mitkään Oscarit, joutui jostain nipistämään. Katsojilta ohi menneet kategoriat ja voittajat ovat seuraavat:

Best Female Performance: Rebel Wilson (Pitch Perfect)
Best Scared as S**t Performance: Suraj Sharma (Piin elämä)
Best On-Screen Duo: Mark Walhberg & Seth McFarlaine (Ted)

Harry Potter and the Deathly Hallows part 2

Harry Potter ja kuoleman varjelukset osa 2
Ohjaaja: David Yates
Käsikirjoitus: Steve Kloves
Musiikki: John Williams & Alexandre Desplait
Pääosissa: Daniel Radcliffe, Emma Watson, Rubert Grint, Ralph Fiennes, Alan Rickman, Gary Oldman, Helena Bonham-Carter, John Hurt, David Thewlis & Maggie Smith
Ikäraja: 11
Kesto: 2h 5min

Olin vain 9-vuotias, kun ensimmäinen Potter kirja julkaistiin Suomessa. Olin 12-vuotias, kun Viisasten kiven elokuva versio tuli ensi-iltaan. Olin 19-vuotias, kun viimeinen Potter-kirja julkaistiin. Nyt 22-vuotiaana näin viimeisen Harry Potter-elokuvan eilen studio123:ssa ja nyt se sitten on ohi, ei enää uutta Potteria odotettavana. Monella muulla kirjojen ja elokuvien ystävällä varmaan sama kysymys mielessä "Mitäs tässä nyt sitten pitäisi tehdä?". Kun on kirjaimellisesti kasvanut Potterien mukana tai minun tapauksessa Danielin mukana, joka on samanikäinen kanssani, kokee pieniä vaikeuksia käsittää "Kaiken päättymistä". Samalla myös on seesteinen ja tavallaan tyytyväinen olo. Vaikea uskoa, että tulee enää vastaavanlaista, yhtä suurta ilmiötä kuin Harry Potter on ollut. Tiedän kuitenkin puhuvani monen puolesta, jos nostan taikasauvaa J.K.Rowling:lle ja kiitän häntä lapsuuteni/nuoruuteni/aikuisuuteni värittämisestä, Kiitos!


Viimeinen elokuva noudattaa tarvittavan uskollisesti kirjan juonta, joten opuksen läpi kahlanneille ei tule suuria yllätyksiä. Tämä ei varmastikaan vähennä katsomisnautintoa tippaakaan, vaan päinvastoin asioissa pysyy paremmin mukana. Itsekin lukaisin kirjan vielä kertaalleen muistinvirkistykseksi ennen elokuvan katsomista ja olen erittäin tyytyväinen, että niin tein. Todella vaikea kuvitella, millaista olisi katsoa elokuvat ilman, että on lukenut kirjat, sillä monesti kirja selittää vielä perusteellisemmin ja ehtii syventyä asioihin, puhumattakaan sitten tapahtumista ja henkilöistä, jotka eivät elokuvaan ole mahtuneet.


Edellisen osan lopussa Voldemort sai käsiinsä yhden kuoleman varjeluksista: seljasauvan, ryöväämällä sen Dumbledoren haudasta ja nyt hän uskoo olevansa voittamaton. Harry, Ron ja Hermione jatkavat hirnyrkkien (=voldemortin sielun palasten) etsintää. Matka johtaa pieneen vierailuun velhojen pankki Irvetaan ja lopulta Tylypahkaan, joka toimii tiluksineen lopullisena taistelutantereena. Luvassa on kylmiä väreitä, kirpaisevia kuolemia sekä kyyneleitä.


Kuoleman varjelukset osa 2 oli kertakaikkisen nautittava kokonaisuus: pelkkänä elokuvana oikein katsottava, mutta saagan päätösosana myöskin pienoinen spektaakkeli, jossa ei kuitenkaan ammuta yli. Myönnän myös kaikista kriittisimpien lasieni jääneen kotiin ja menneeni paikalle fantasiaelokuvien fanina ja suurkuluttajana, mutta mitäs sitten. Kalkaroksen osuus oli paremmin toteutettu kuin odotin ja se sai tarpeeksi aikaa valkokankaalla. Monen monet muutkin sivuhahmot toimivat mainiosti, mutta päällimäisenä jäi mieleen Maggie Smithin Minerva McGarmiwa, josta nähdään taisteluissa hurjempaakin puolta. Lopun kurkkaus tulevaisuuteen oli huomattavasti parempi kuin kirjan lässylää versio (ainoa osa, mistä en vikassa kirjassa pitänyt), vaikka pääkolmikon ikääntyminen olikin vähän hupaisan näköistä. Loppuun oli saatu elokuvan keinoin sitä lämpöä, joka hohkasi vahvimmillaan ensimmäisessä elokuvassa ja tässä sitoo nyt Potter-saagan yhteen pussukkaan kauniille rusetille.

Katsoin elokuvan 2D-version ja kerrankin sen ollessa tarjolla suosittelen sitä vahvasti, sitten kun olette valmiina päättämään oman Potter-matkanne :)

Harry Potter and the Deathly Hallows part 1

Harry Potter ja kuoleman varjelukset osa 1 
Ohjaus: David Yates 
Käsikirjoitus: Steve Kloves 
Maa: Englanti, Yhdysvallat
Pääosissa: Daniel Radcliffe, Emma Watson, Rupert Grint, Alan Rickman, Ralph Fiennes, Helena Bonham Carter, Brendan Gleeson, Bill Nighy 
Kesto: 2h 20min

Tähän päivään mennessä olen jo ehtinyt käydä katsomassa uusimman Potter elokuvan jo kahteen kertaan. Ensimmäisen kerran menin heti, kun vain pääsin eli viikko ensi-illan jälkeen (määräys, joka koskee työntekijöitä) ja sitä seuraavana viikonloppuna olikin jo toisen rundin vuoro. Kieltämättä toinen katselukerta ei ollut ollenkaan pahitteeksi, kun elokuvaa pystyi silloin katsomaan jo vähän kriittisemmin ja huomaamaan enemmän yksityiskohtia.

Elokuva jatkaa siitä mihin edellinen jäi. Dumbledore on kuollut ja Voldemortin kätyrit soluttautuu vaivihkaa velhomaailman johtoasemille heidän isäntänsä ideologiaa seuraten. Saatuaan ministeriön pikkusormensa ympäri alkaa kuraveristen (=jästisyntyisten) ahdistaminen nurkkaan. Harry, Ron ja Hermione suorittavat tehtävää, jonka Dumbledore jätti heille ennen kuolemaansa: tuhota hirnyrkit eli Voldemortin sielun palaset, jotka on kätketty esineisiin ja niiden olin paikka on tuntematon. Yritän parhaani mukaan olla paljastamatta juonesta liikaa.
Taas kerran pystyisi tekemään piiitkän listan kaikesta, mikä on taas niin eri tavalla kuin kirjassa (ai kamala!). Itse kuuluun kuitenkin siihen puolueeseen, joka yrittää muistuttaa itselleen, että kirja on kirja ja elokuva on elokuva. Elokuvaa ei voida kopioida kuva kuvalta kirjasta. Myönnän toki, että aiemmissakin Pottereissa on ollut kohtia, jotka olisin halunnut nähdä elokuvassa esim. veelat, S.Y.L.K.Y, päätön jahti ja Ludo Bagman, mutta uskon ettei elokuvan tekijät vain ilkeyttään näitä napsi pois. Monesti elokuvissa on myös ollut aivan uusia lisiä ellei kokonaan uusia kohtauksia, joita on voinut vain ihastella.

Visuaalisesti elokuva on kaunista katseltavaa kaikkine lavasteineen, vaatteineen, kuvakulmineen jne. ja monissa kohtauksissa päästän jopa lähelle kylmiä väreitä. Itselleni ensimmäinen kunnon hekumallinen hetki oli kumma kyllä se junakohtaus pitkälti Nevillen kommentin takia, vaikka osio onkin todella lyhyt ja ainoa kuvallinen viite Tylypahkaan. Velhokoulua emme siis näe tässä elokuvassa ollenkaan. Musiikki pelaa taas isoa roolia ja ohjaimissa toimii uusi tuttavuus Alexandre Desplat, jonka säveltämä "Obliviate" on todella kaunis. Elokuvassa on myös oikein hyvin tehty animoitu (mielestäni jotenkin Tim burton henkinen) osio, kun Hermione lukee satukirjasta tarinaa kolmesta velho veljeksestä.

Näyttelijäsuorituksista edukseen erottuu aina toimiva Rupert Grintin Ron ja valkokankaan piristävät Wealeyn kaksoset, mutta ennen kaikkea Helena Bonham Carter mielipuolisena Bellatrix Lestrangena. Sivuosaan on saatu Bill Nighy (Davy Jones POTC:ssä, merirosvoradio, rakkautta vain) taikaministerin rooliin ja Bill tekeekin kohtuu hyvää jälkeä, vaikkei rooli annakaan paljoa revittely varaa. Bill Weasley:tä esittää Brendan Gleesonin (Villisilmä Vauhkomieli) poika Domhnall Gleeson.
Kuoleman varjelukset ei ehkä ollut henkilökohtainen Potter elokuva suosikkini, mutta kyllä tämä hyviin elokuviin lukeutuu. Sen huomasi kyllä väkisinkin, että tämä oli vain pohjustus ja alkusoitto grande finalea varten. Elokuvaa takaa kyllä taikaa, huumoria (etenkin monijuomaliemen ansiosta), tunnetta, kauneutta ja surua (varoitan taas lahdataan ihania hahmoja). Aiempien osien katsojille ja tosifaneille tämä on elokuva, joka on vain katsottava. Kuoleman varjelusten eka osa on nähtävänä vielä studio123:ssa, joten sinne siis jos et vielä ole ehtinyt ja jos maaginen maailma kiehtoo vielä tippaakaan. Sitä toista osaa odotellessa :)

Mainostan vielä Elokuvablogi.com:n Potter-skabaa. Tutustu palkintoihin ja osallistu, jos kiinnostuit!