12 Years a Slave

Ohjaaja: Steve McQueen
Musiikki: Hans Zimmer
Pääosissa: Chiwetel Ejiofor, Michael Fassbender, Lupita Nyong'o, Sarah Paulson, Benedict Cumberbatch, Brad Pitt, Paul Giamatti, Adepero Oduye, Paul Dano, Kelsey Scott & Quvenzhane Wallis
Kesto: 2h 13min
Ikäraja: 16

12 Years a Slave perustuu Solomon Northupin samannimiseen omaelämäkertaan. Solomon oli lahjakas viulisti, perheenisä ja ennenkaikkea kouluja käynyt vapaa mies. Solomon joutuu kuitenkin huijauksen kohteeksi, kun hän erään juhlallisen illan jälkeen herääkin kahleissa. Ensi alkuun Solomon pyristelee vastaan, koska hän tietää oikeutensa ja vapautensa, kunnes hänet myydään eteenpäin orjaksi etelän plantaaseille. Niskuroinnista ja vääristä katseista seuraa vain ruoskaa, joten Solomon oppii hillitsemään itsensä ja pitämään vaatimattoman orjan rooliaan yllä sisällä palavasta taistelunhalusta huolimatta. Seuraavat 12 vuotta elämästään Solomon Northup viettää orjuuden helvetissä.

Komeat 9 Oscar-ehdokkuutta kahminut 12 Years a Slave on jälleen elokuva, joka muistuttaa meitä menneisyyden häpeäpilkuista. Poiketen kuitenkin aikaisemmista samaa aihetta käsittelevistä elokuvista tämä elokuva repii henkisellä tasolla haavat jälleen auki. Olin varautunut jo ennen katsomista henkisesti rankkaan kokemukseen ja vielä noin puolessa välissä ajattelin, että ei tämä ole ihan niin paha mihin varauduin, kunnes jouduin puoltamaan edelliset ajatukseni. 12 Years a Slave on kokemuksena karu ja epäoikeudenmukaisuudessaan puistattava. 

Kuitenkin juurikin se järkyttävä todellisuus ja kaikki vääryys, mitä tämä todellinenkin henkilö on kokenut, tekee elokuvassa vankimman vaikutuksen. Ilman sitä tuskallista ryydytystä, ei elokuvan loppupuolisko iskisi niin vahvasti. 12 Years a Slave on enemmänkin elämys kuin pelkkä elokuva ja siinä on niin mukana, että aika vierähtää yllätävänkin nopeasti. Monessa kohdassa tekisi niin mieli itse puuttua meneillä oleviin tapahtumiin, napata se ruoska orjuuttajan kädestä tai kannustaa Solomonia tarttumaan tilaisuuteen ja taistelemaan kaikin keinoin. 

Solomonia esittävä Chiwetel Ejiofor tekee roolissaan ensiluokkaista työtä, häntä kohtaan tuntee niin suurta sympatiaa, että se todella tuntuu. Jos miespääosa pysti meneekin Chiwetelle DiCaprion sijaa, ei se todellakaan harmita, vaikka Leo onkin ykkösvalintani. Lupita Nyong'o on Chiwetellin tapaan uusi tuttavuus minulle ja hänen roolinsa sadistisen herra Eppsin leikkikaluna, jää lähtemättömästi mieleen. Lupitankin kohdalla en ihmettelisi, jos naissivuosan palkinto napsahtaisi hänelle, varsinkin kun en ole Lawrencen suoritusta vielä nähnyt. Oma miesnäyttelijäsuosikkini Michael Fassbender tekee tässä niin vastenmielisisen roolin, että pitää varmaankin katsoa häneltä taas jotain huomattavasti mukavampaa, että saan irrottetua nimen irti Eppsin sairaasta hahmosta. Muista nimekkäistä näyttelijöistä on sanomattakin selvää, että Benedict Cumberbatch sekä Brad Pitt tekevät molemmat hyvää työtä. Yllätyin myös bongatessani "Hushpuppyn" eli Quvenzhane Wallisin Solomonin tyttären roolista. 

12 Years a Slave on tunteita riipivän realistinen ja armoton kuvaus todellisista tapahtumista ehdottoman hienon ja vaikuttavan elokuvan muodossa.

World War Z

Ohjaaja: Marc Forster
Käsikirjoitus: J. Michael Straczynski, Drew Goddard & Damon Lindeloff. Perustuu Max Brooksin romaaniin Sukupolvi Z: Zombisodan aikakirjat
Musiikki: Marco Beltrami
Pääosissa: Brad Pitt, Mireille Enos, James Badge Dale, Daniella Kertesz, Fana Mokoena, Matthew Fox & Ludi Boeken
Kesto: 2h
Ikäraja: 16 

Yhdessä hetkessä maailma rullaa tavalliseen menoonsa ja pahaa-aavistamattomat ihmiset elävät elämäänsä kuten eilenkin. Toisessa hetkessä liikenne seisahtuu, epämääräiset äänet täyttävät ilman, vastaan juoksee pakenevia ihmisiä. Tarinan ydinperhe koostuu Gerry Lanesta (Brad Pitt) vaimon ja kahden tyttären kera, jotka joutuvat kaaoksen keskelle. Gerryn kokemus entisenä YK:n tutkijana auttaa heidät pakenemaan myrskyn silmästä ja kontaktien kautta pääsevät he turvaan sotilastukikohtaan. Hengähdystauon jälkeen tarkastellaan tilannetta, jossa on eittämättä maailmanlopun meininkiä. Tuntematon virus on iskenyt ihmiskuntaan, joka tarttuu puremien kautta järjettömän nopeasti ja muuttaa ihmisistä eläimellisiä petoja. Taatakseen turvapaikan perheelleen on Gerryn lähdettävä tekemään entistä työtänsä kentälle ja selvittämään viruksen taustaa. 

World War Z on paljon kolutusta zombie teemasta harvinaisen realistiseen ja tasokkaaseen muotoon veistelty tekele. Zombie elokuvat ovat yleisesti oma guilty pleasure genreni, mutta rankkaan kuitenkin kyseiset kuvat omaksi alalajikseen, jotka kilpailevat omassa sarjassaa, eivätkä yllä "normaalien elokuvien" tasolle. World War Z tavallisesta poiketen on täysin kilpailukykyinen minkä tahansa tavallisen elokuvan kanssa ja painii siinä sarjassa vielä oikein hyvin. 

Zombie kuvat ovat pyrkineet muun kauhukuvaston tapaan kehittymään lähinnä verisyydessään, mitä enemmän gorea sen parempi-linjalla. Itsekään en ole seikkaan kiinnittänyt huomiota vaan sisuskalujen levittely zombien ruokaillessa on vaan kuulunut asiaan. World War Z on jo ikärajansa puolesta tällä osastolla kevyempi, mikä ei ole missään nimessä elokuvan puutteeksi laskettava. Elokuva keskittyykin olennaiseen: mukanaan vievään juoneen ja tunnelmaan. Edellä mainittu juoni osasto, joka kuulemma poikkeaa kaikilta muilta osin kuin perusideassaan kirjan vastaavasta, on muunnettu elokuvaan sopivampaan kehykseen ja yhden päähenkilön harteille on sysätty vastuu pyörien pyörimisestä. Toisena mainittua tunnelmaa en voi tarpeeksi alleviivata, tässä se toimii vaan kauttaaltaan koko elokuvan ajan.

Gerry Lane on päähenkilö ja hahmo, jolle lankeaa päävastuu. Brad Pitt on varma ja toimiva valinta perheen isän rooliin, kun herran julkisen kuvan perusteella isän rooli tuntuu olevan hänelle se luontevin. Onnistuneesta suorituksesta kertoo sekin, että elokuvassa ei sinänsä ajattele katsovansa enää alun jälkeen nimenomaan Brad Pitt:iä vaan Gerry Lanea. Vaimon ja äidin kengissä kävelevä Mireille Enos on itselleni entuudestaan tuntematon, mutta menee ihan uskottavasti Lanen vaimosta. Sivuosissa ei paljon hääri kasvoja, joilla olisi pitkää ruutuaikaa, mutta näistä kasvoista jotenkuten erottui Daniella Kerteszin israelilainen naissotilas Segen.

World War Z on zombie elokuva kyseisen genren yläpuolelta, jota voi suositella sellaisillekin, joita ei erityisemmin viruksen saastuttamat ihmiset kiinnosta. Mielestäni tämän hetken elokuvatarjonnan ehdoton ykkönen.

The Tree of life

Ohjaaja: Terrence Malick
Käsikirjoitus: Terrence Malick
Musiikki: Alexandre Desplat
Pääosissa: Brad Pitt, Sean Penn & Jessica Chastain
Kesto: 2h 15min
Ikäraja: 11

"Se tutkailee ihmiselämän piinaavimpia ja henkilökohtaisimpia kysymyksiä niin intiimin kuin kosmisenkin kaleidoskoopin läpi. Elokuvan impressionistinen tarina kertoo Yhdysvaltain Keskilännessä 1950-luvulla asuvasta perheestä. Tarinassa seurataan perheen vanhimman pojan elämänkaarta lapsuuden viattomuudesta aikuisuuden pettymyksiin hänen yrittäessään käsitellä monimutkaista suhdetta isäänsä (Brad Pitt). Jack (jota aikuisiällä esittää Sean Penn) tuntee olevansa modernissa maailmassa eksynyt sielu, joka etsii vastauksia kysymyksiin elämän alkuperästä ja tarkoituksesta kyseenalaistaen samalla uskon olemassaolon. Malickille ominaisten kuvastojen kautta saamme nähdä, miten sekä luonto että henkisyys muovaavat paitsi yksilöiden ja perheiden elämää, myös kaikkea elämää ylipäätään." (lainattu studio123 nettisivuilta)


Kaiken yltiöpäisten hehkutusten saattelemana lähdin sitten odotukset korkealla katsomaan tätä oodia elämälle. Aion olla täysin rehellinen: en tajunnut tätä elokuvaa enkä saanut siitä oikeastaan muuta irti kuin suurta hämmennystä. Olen ajatellut itseni tajuavan ja suodattavan hyvin hieman surreliastisempiakin elokuvia, mutta nyt tuntuu että joko olen vain niin urpo etten tajua tätä "mestariteosta" tai kukaan ei kehtaa myöntää suurten tekijöiden edessä että heilläkään ei ole mitään hajua mitä tapahtui. Joka tapauksessa olin iloinen kun tajusin elokuvan olevan viimein ohi, sillä se kesti aivan liian pitkään eikä edes lopussa saada mitään selviötä yhtään mihinkään.

Elokuvateknilliselle puolelle pystyn antamaan pojoja: kuvakulmat ovat erikoisia ja upeita kuvia tulee tuutin täydeltä. Näyttelijät myös ovat hyviä sen ajan mitä he pääsevät haahuilemaan ruudussa. Ihmismielen tuntojen kuvaus onnistuu mainiosti, joka olikin ainoa punainen lanka jonka löysin. Oikeasti luulin tämän keskittyvän ihmishenkilöihin eikä täysin hatusta vedettyihin visuaalisesti näyttäviin kohtaus jaksoihin, jotka toki menevät otsikon "elämä" alle, mutta mikä sinne ei menisi? Dinosaurukset on siistejä ja hienoja, mutta oikeasti miten ne nyt liittyvät yhtään mihinkään?

Kuulemma tämän elokuvan tajuaa vasta useiden vuosien kuluttua, joten sitä odotellessa tämä urpo katselee ainakin jotain aivan muuta...

Megamind

Ohjaaja: Tom McGranth
Musiikki: Hans Zimmer
Alkuperäiset ääninäyttelijät: Will Ferrel, Tina Fey, Jonah Hill, David Cross & Brad Pitt
Kesto: 1h 34min

Dreamworks tarjoaa lievästi parodisen, 3D:hen pakotetun, mutta kokonaisuudeltaan toimivan animaation muodikkaan sinisestä pahiksesta, Megamindista.

Ollessaan vasta vauva Megamindin vanhemmat lähettivät tämän hätäkapselissa pois tuhoutuvalta planeetaltaan. Megamind huomasi, ettei hän ollut ainoa pelastautunut vaan myös "pikku herra päivänpaiste" pelastautui tuholta ja molempien suuntana planeetta maa. Jo alkutekijöissä nallekarkit eivät mene tasan: päivänpaiste laskeutuu sulavan pehmeästi idyllisen perheen lukaaliin Megamindin pudotessa vankilan pihamaalle. Samaan kouluun päätyessään Megamindista tulee juuri se kuka valitaan viimeisenä joukkue peleihin, siinä missä hyväonnisempi nousee luokan suosituimmaksi lapseksi. Kasvettuaan ottaa herra päivänpaiste nimekseen Metromies ja vannoo suojelevansa kaupunkia kaikelta pahalta kunnon supersankarin tapaan ja Megamind seuraa kutsumustaan pahiksena ja hänestä tulee Metromiehen arkkivihollinen. Monien yhteenottojen jälkeen Metromiehen aina voitettua, on Megamindilla taas eräs lukuisista suunnitelmista valmiina, jonka onnistumiseen ei kukaan usko. Käy kuitenkin odottamaton: paha voittaa hyvän ja Metromies tuhoutuu. Megamindin ensi reaktio on ettei hän meinaa uskoa silmiään, mutta mikä vaihtuu suureen riemuun kun hän tajuaa vihdoin voittaneensa. Hän ja apurinsa Minion (jonkinlainen piraijakala robottiruumissa) ottavat kaupungin valtaansa ja kohtelevat sitä omana henkilökohtaisena leikkikenttänänsä.


Kun Megamind on aikansa rötöstellyt, alkaa hänestä tuntua sisäisesti tyhjältä. Aivan kuin jotain puuttuisi, jota ilman elämä on merkityksetöntä. Hän tajuaa tarvitsevansa hyviksen, jota vastaan taistella, jota peitota ja jolle joskus hävitä ja joka voisi silloin toimittaa hänet omaan selliin. Megamind päättää luoda sädeaseen, jolla pystyy antamaan Metromiehen veroiset voimat valitsemalleen henkilölle ja jonka kohtaloksi tulee olla hänen vastaparinsa. Pienen vahingon siivittämänä syntyy Titan, joka suunnitelmien vastaisesti ja muutaman tapahtuman kautta haluaakin itse olla pahis, jolloin megamindin on määriteltävä itsensä aivan uudelleen. Lisämakuna Megamindin ihastus napakkaan naistoimittajaan Roxanne Ritchiin, joka oli Metromiehen Lois Lane.

Näin elokuvan vain suomalaisilla äänillä, vaikka olisin kovasti halunnut nähdä alkuperäiskielisen jos se vain olisi ollut mahdollista. Megamind oli hyvin dubattu, ei siinä mitään, mutta kun kuunteli jo millaista jälkeä Will Ferrel tekee trailerissa niin ei yllä mitenkään suomalainen versio samalle tasolle. Muutamat vitseiksi tarkoitetut heitot eivät avaudu, koska luulen kyseessä olevan taas sellaisia ilmaisuja, joita on mahdoton suomentaa luontevasti. Muutoin jos unohdamme upean äänen käytön, niin mielestäni Juha Variksen ääni sopii Megamindin ulkonäköön paremmin kuin Ferrelin.


Ennakkokäsitykseni oli ettei elokuva tule olemaan kovin hyvä, mutta kyllä tätä sittenkin katseli oikein kiinnostuneena. Ihanaa vaihtelua tuo jo sekin aspekti että "mitä jos paha voittaakin hyvän?" ja mitä Megamind käy tunnetasolla läpi tämän jälkeen. Muutamat yllättävät käänteet riemastutti, vaikka lopun saattoikin arvata. Dreamworksin tekeleissä minuun on myös aina vedonnut vahvasti populäärikulttuuriin viittaus tai suora pilan tekeminen sekä kuuluisien biisien viljely. Michael Jackson, Elvis, AC/DC ja gunnarit osuu ja vielä uppoaa.

Megamind studio123:ssa vielä la&su (29&30.päivä) klo 15.30