Swiss Army Man

Ohjaaja: Daniel Scheinert & Daniel Kwan
Käsikirjoitus: Daniel Scheinert & Daniel Kwan
Musiikki: Andy Hull & Robert McDowell
Pääosissa: Paul Dano, Daniel Radcliffe & Mary Elizabeth Winstead
Kesto: 1h 37min
Ikäraja: 12

Hank (Dano) on virunut aution saaren vankina niin pitkään, että on päätynyt päättämään oman elämänsä. Sovitellessaan hirttoköyttä kaulansa ympärille, hän huomaa rantaan ajautuneen ruumiin (Radcliffe) ja tulee toisiin aatoksiin. Pierevä ja yliluonnollisia ominaisuuksia omaava Mannyksi ristitty ruumis on Hankin pelastus pois saarelta sekä itsemurhan partaalta. Rannikolle päästyään heidän yhteinen omituisuuksien täyttämä matkansa on vasta alussa.

Swiss army man elokuvaa kuvaa parhaiten sana outo, siis todella outo. Olin kuullut tästä jo juttua sen saadessaan maailmanensi-iltansa ja hämmentäneen osaa yleisöstä (osan saanut kävelemään poiskin). Kieltämättä sen synopsis aiheuttaa vähintään kulmien nousua. Potter-leiman alla vieläkin talsiva Daniel Radcliffe kaasuja päästelevänä ruumiina, jota epätoivoinen Paul Danon Hank käyttää hyväkseen, kuulosti vähän epämääräiseltä. Olin himpun verran kyllä utelias, vaikka en ajatellut tämän ehkä olevan niin itselleni. Aikataulut ei alunperin antaneet myöten ja elokuvien suhteen mennään muutoinkin jo yliannostuksen rajalla, mutta sain siihen solahtamaan kuitenkin yhden Swiss army manin.

Pieruhuumori ei tavallisesti olisi ykkösvaihtoehtoni mitä huumorin lajeihin tulee. Se kärsii nopeasti inflaation, eikä pärjää omillaan. Swiss army man elokuvan ohessa on melkein aina nostettu esille tämä piereskelypuoli ja nyt sorrun siihen itsekin. Itse elokuvassa yllättäväähän on, miten se onkin lopulta niin kaukana halvasta, eikä sitä kuulla läpikotoisin ollenkaan. Harvoin on pieruhuumori tarjoiltu näin hyvällä maulla ja lopulta se jopa onnistuu liikuttamaankin! Käsikynkässä pieruhuumorin kanssa menee musta huumori, jossa etenkin tästä Manny-ruumiista revitään mahtavia juttuja. Tilanteet ovat niin omalaatuisia ja absurdeja, että samanaikaisesti tikahtuu huvittavuuteen ja on myös ihastuksissaan kaikesta outoudesta. A cappella-tyyppinen musiikki istuu kummallisiin hetkiin kuin valettu. 

Paul Dano on jo jokseenkin vakiokalustoa vaihtoehtoisissa elokuvissa, joten hänen osallisuutensa ei yllätä ollenkaan ja roolisuorituskin on niin hyvä kuin olettaa saattaa. Elokuva käsittelee sosiaalisia normeja Hankin näkökulmien kautta ja samalla jopa esittää vaihtoehtoisia ajatusmalleja taas Mannyn avulla. Suurempi yllätys on Daniel Radcliffe, jonka en ole itse ainakaan vielä nähnyt näyttämässä näin paljon kynsiään. Mannyn hahmo kerta kaikkiaan putsaa pöydän. 

Swiss army man on silti elokuva, jota ei voi suoralta kädeltä suositella kenelle tahansa. Se ei ole suoraan verrannollinen oikein minkään muun elokuvan kanssa, joten ainakin erilaisen ja kummallisen ystävälle se voisi olla oiva valinta. Sanotaanko, että jos elokuvan ensimmäiset kymmenen minuuttia ei naurata tai tunnu hyvältä, niin sitten ei loppu elokuvakaan.

Traileria en laita ollenkaan, sillä tämä on vain parempi kaikkine pieruineen päivineen ilman mitään ennakkomatskua 
 

 

Abraham Lincoln: Vampire Hunter

Ohjaaja: Timur Bekmambetov

Musiikki: Henry Jackman

Pääosissa: Benjamin Walker, Dominic Cooper, Anthony Mackie, Mary Elisabeth Winstead, Rufus Sewell, Marton Csokas & Jimmi Simpson

Kesto: 1h 45min

Ikäraja: 16

Nuori Abraham Lincoln todisti jo pienenä mustien ja valkoisten epätasa-arvoa. Tilanteeseen puuttuminen maksoi Lincolnin isän työpaikan orjuuttaja Jack Bartsin alaisuudessa. Vielä syvemmin hänen mieleensä on jäänyt tuolta ajalta yö, jolloin hän näki Jack Bartsin vierailevan nukkuvan äitinsä luona ja seuraavana päivänä äitinsä poismenon. Tuolloin hän ei vielä usko vampyyreihin, vaan iskoistaa päähänsä pelkästään isänsä selityksen siitä, miten Barts myrkytti äidin. Myöhemmin Lincoln janoaa kostoa ja hyökkää Bartsin kimppuun vain huomatakseen tämän ylivoiman. Hötäkässä hän tapaa apuun tulleen Henry Strugesin, joka kertoo tälle totuuden vampyyreiden olemassaolosta. Struges kouluttaa Lincolnista vampyyrintappajan ja lähettää hänet Springfieldiin odottamaan ohjeita tulevista kohteista. Lincoln pääsee töihin kaupan apulaiseksi ja ystävystyy kaupan omistajan kanssa. Politiikka alkaa vetää Abrahamia puoleensa ja hän huomaa omaavansa mainiot puhujan lahjat. Kuvioihin saapuu myös vanha tuttu menneisyydestä sekä uusi naispuolinen tuttavuus.

Abraham Lincoln: Vampire Hunterin idea on hauska, traileri on hauska ja odotukset olivat hauskat. Itse elokuvasta kuitenkin hauskuus puuttuu melkein kokonaan. Tulee sellainen olo, että käsitinkö jotain väärin? Eikö tämän pitänyt olla aavistuksen kieli poskella tehty? Elokuva on vakavuudestaan huolimatta sellainen ihan kohtalainen, ihan kivannäköinen ja sillee, mutta olisi voinut varoittaa etukäteen, ettei sovi odottaa liikoja. Hieman jää silti orpo olo, kun on annettu näin mehukas tarina ja annettu ymmärtää jotain suurempaa. Vampire Hunter olisi ollut jotain ihan muuta, kun siinä olisi kuljettu läpi itseironisen huumorin laatoittamalla tiellä ja revitelty edes pikkaisen. 

Pääosan esittäjä Benjamin Walker näyttää Lincolnilta, eikä ole suorituksessaan ihan kamala, mutta hieman jäykkä. Koko kaartista etukäteen tiesin ja tunnistin oikeastaan vain Rufus Sewelin, joka nyt tekee missä vain hyvän roolisuorituksen. Hahmot noin muutoin ovat taas sellaisia ihan ok, mutta ei mitään kummempaa. Enemmän iloa sain irti myöhemmin, kun aloin setvimään elokuvan monia hämärästi tutunnäköisiä naamoja. Henry Struges (Dominic Cooper) onkin Howard Stark, Mary Todd (Mary Elisabeth Winstead) onkin Ramona Scott Pilgrim vastaan maailma-leffasta, paha Barts (Marton Csokas) on Celeborn ja jopa kaupan omistaja Speed (Jimmi Simpson) on etäisesti jäänyt mieleen Luuseri-elokuvasta. 

Abraham Lincoln: Vampire Hunter ei täytä antamiaan odotuksia. Vauhtia on ja jännitystä, mutta totisuus latistaa tunnelmaa. Musiikki on loistavaa, kiitos Henry Jackman.