Captain America: Civil War

Ohjaaja: Anthony Russo & Joe Russo
Käsikirjoitus: Christopher Markus & Stephen McFeely
Musiikki: Henry Jackman 
Pääosissa: Chris Evans, Robert Downey Jr., Scarlett Johansson, Sebastian Stan, Chadwick Boseman, Anthony Mackie, Don Cheadle, Elizabeth Olsen, Paul Bettany, Jeremy Renner, Paul Rudd, Tom Holland, Emily VanCamp, Frank Grillo, William Hurt, Daniel Brühl, John Slattery, Martin Freeman, Marisa Tomei, Alfre Woodard, John Kani & Hope Davis
Kesto: 2h 27min
Ikäraja: 12

Edellisen Avengers-elokuvan, Age of Ultronin, tapahtumien jälkimainingeissa sekä Kostajien viimeisimmän keikan vaatimien sivullisten uhrien tähden, on luotto supersankareita kohtaan rapissut. Huoli yleisestä turvallisuudesta ajaa viranomaiset laatimaan kansainvälisen sopimuksen, jonka seurauksena perustettaisiin supersankarien toimia valvova taho, joiden alla sankarit saisivat toimia vain luvanvaraisesti. Sokovian sopimukseksi nimetty nivaska tuodaan Kostajien eteen allekirjoitettavaksi. Omatuntonsa soimaama Tony Stark "Iron Man" uskoo tässä kohtaa allekirjoittamisen olevan oikea ratkaisu. Kapteeni Amerikka asettuu yllättäen vastakannalle, sillä kokee oman moraalinsa olevan se, jonka pohjalta päätökset toimintaan on tehtävä, eikä odottaa tai jopa rukoilla lupaa toimia ulkopuoliselta taholta. Monella muullakin Kostajalla on omat mielipiteensä allekirjoittamisesta, puolesta sekä vastaan, perusteluiden vaihdellessa. Tämä tekee väkisinkin välirikon porukan välille, eikä mielipiteillä ole enää siinä kohtaa väliä, kun jo allekirjoittaneet määrätään ottamaan kiinni lainsuojattomaksi leimatut sankaritoverinsa. 

Captain America: Civil War on Kapun kolmas oma elokuva, mutta kävisi melkein yhtä hyvin kolmannesta Avenger-elokuvasta. Elokuva on varsinainen supersankareiden kokoontumisajot ja ydinporukasta uupuukin vain Thor ja Hulk. Sen lisäksi, että näitä erikoiskykyjä omaavia yksilöitä on jo liuta, on myös sivuosissa paljon tavallisempiakin jannuja, joten edellisten elokuvien jonkinmoinen tietämys on ihan paikallaan. Taakilla olemiseen riittää kutakuinkin edelliset Avengersit, Kapteeni Amerikan aiemmat elokuvat (etenkin Winter Soldier), sekä toisaalta tuoreimman hahmon esitellyt Ant-Man, mutta ehdottomasti suosittelen jatkoakin ajatellen koluamaan kaiken mahdollisen Marvel Cinematic Universesta. 

Kapteeni Amerikasta olen pitänyt valkokankaan ensihetkestä asti ja näin ollen siis molemmista hahmon aiemmista elokuvista. Koko Avengersien kasvavasta katraasta Kapteeni sekä Thor ovat selkeät suosikkini, vaikka ei muissakaan mitään vikaa ole. Tätä kolmatta elokuvaa olinkin odottanut suuresti en vain pelkästään Kapteenin tähden, vaan kokonaan astetta isomman tarinan vuoksi. Traileri sai sukat pyörimään jaloissa ja sitten vielä se Spider-man, niin olin jo aivan tuhannen myyty. Lisänä suuri luottamus ylipäätänsä Marvel Studiosin tekeleisiin sekä Russon veljeksiin. Etukäteen juonesta tiesin, mitä sarjakuviin perehtyneemmät tutut jo kertoilivat ja "spoilasin" myös ahkerasti itse itseäni. Muun muassa Ruudukon tekemä juttu Bucky Barnesista paljasti aika paukun (lukeminen omalla vastuulla). Näinpä elokuvan katselun ajan takaraivossa kummitteli pelko, että tämä päättyy kuten sarjakuvissa. Suuri oli huojennus, kun näin ei käynytkään.

Civil War oli siis aivan mahtava elokuva ja menee helposti samalla viivalle sen ensimmäisen Avengers-elokuvan kanssa. Luokitus MCU:n kärkiteoksiin tai ainakin niihin isompiin tapauksiin jo pelkästään tarinan puolesta. Suhteutettuna vielä hahmokaartin erityisen suureen väkimäärään, on aplodit vähintään ansaitut. Elokuvan suurimpia vahvuuksia on hahmoihin paneutuminen ja tasapaino monen eri agendan välillä. Liikkeelle on lähdetty selvästi pohtien jokaisen kohdalla erikseen miten juuri tämä hahmo tekisi ja miksi, mikä ajaa häntä valittuun suuntaan. Jokaisen tekemisissä on jotain järkeä ja hahmot ovat uskollisia omalle persoonalleen, kaukana ovat siis Batman v Supermanin kaltaiset wtf-hetket. Etenkin Starkin ja Kapun motivaatiot pystyy ymmärtämään ja tajuamaan molempien puolien tekemät päätökset. Tavallaan molemmat ovat jopa oikeassa.

Kaikki aikaisempien elokuvien pohjustus ja malttillinen hahmoihin tutustuttaminen kantaa ehdottomasti hedelmää Civil War:ssa. Ei yksittäisenä elokuva tämä olisi yhtään samanlainen, mutta nyt sinulla on jo (oletettavasti) valmiina jonkinlainen side keskeisimpiin hahmoihin. Tämä toimii myös tunnepuolella eduksi, vaikka mihinkään traagisen riipiviin mittasuhteisiin ei mennäkään. Varmaan olen aika harvoja, jolle kyllä vanhan Peggyn poismeno tunnahti, sillä olen päässyt niin kiintymään ja tykästymään hahmoon tämän omassa Agentti Carter-sarjassa. Pienen murheen ja eripuran vastapainona on sitten rutkasti messevää toimintaa, josta ei se hauskuuskaan puutu. Hahmojen erilaisia persoonia ja erikoisia kykyjä on käytetty hyödyksi ja luotu mitä mainioin kamppailupätkä lentokentän maisemissa. Siis niin kekseliästä ja nautinnollista toimintajaksoa en ole hetkeen nähnytkään. Pakko antaa huomiota myös kohtaukselle, jossa kivasti esitellään kuinka vahva kaveri se Kapteeni onkaan.

Toistan itseäni, mutta Chris Evansin Steve Rogers nousi oitis omaksi suosikikseni heti hahmon ensimmäisestä omasta elokuvasta. Steven järkkymätön suoraselkäisyys ja pesunkestävä moraali vaan vetoaa, sillä olenhan yleensä aina hyvisten puolella. Evansin tulkinta on tehty pilke silmäkulmassa ja jonkun muun käsissä hahmo saattaisi valahtaa jopa liian tylsäksi. Hahmoja noin muuten on tässä elokuvassa jaettavaksi asti, joten en ala jokaista yksitellen syynäämään. Pakko kyllä nostaa esiin, että olen alkanut tykästyä viimein Johanssonin Black Widow-hahmoon, koska viimein kyseisestä hahmossa näytetään enemmän ja lähes pelkästään sitä tehokkaampaa toiminnallista puolta. Uutena tulokkaana esitelty Chadwick Bosemanin Black Panther oli odotettua mielenkiintoisempi, joten harmillista, että hahmon omaa elokuvaa joutuu vielä odottamaan parin vuoden päähän. Toinen uusi tapaus on parhaimpia Spider-man variaatiota ikinä ja seittimaskin takana lymyää nuori Tom Holland. Olen kyllä varsinkin Garfieldistä ja tämän leffoista pitänyt, mutta kuten on tullutkin täällä jo ilmi, katson Spider-man liitännäisiä asioita aina vaaleanpunaiset lasit päässä. Viimein Sony on lämmennyt Marvel Studiosille ja antanut hahmon loikata mukaan MCU: puolelle. Studiot tekevätkin yhteistyönä seuraavan Hämis-elokuvan, Spider-Man: Homecoming:n, joka ilmestyykin jo ensi vuonna! 

Captain America: Civil War tarjoaa sopivasti sitä odotettua mähinää, naurun tyrskähdyksiä ja erityisen hahmovetoista sisältöä. Ehtaa Marvel Studiosin laatua. 


 P.S. Katsokaa ne lopputekstit, on perinteiset kaksi piilopätkää siellä 

 

Captain America: The Winter Soldier

Ohjaaja: Anthony ja Joe Russo
Musiikki: Henry Jackman
Pääosissa: Chris Evans, Scarlett Johansson, Sebastian Stan, Anthony Mackie, Samuel L.Jackson, Robert Redford, Cobie Smulders, Emily VanCamp, Hayley Atwell, Frank Grillo & Toby Jones
Kesto: 2h 14min
Ikäraja: 12

Kapteeni Amerikan jatko-osa, joka kulkee myös nimellä Captain America: The Return of the First Avenger, sijoittuu muutaman vuoden päähän Avengers elokuvan tapahtumista ja on viimeinen "yksilöelokuva" ennen itse Avengersien jatko-osaa. Kapteenilla on edelleen sopeutumista moderniin maailmaan ja kaikkeen maailmaa mullistavaan, mitä on tapahtunut hänen oman aikansa ja nykyajan välillä. Kapteeni eli Steve Rogers toimii Nick Furyn alaisuudessa S.H.I.E.L.D:n hommissa yhdessä Natasha "mustaleski" Romanoffin kanssa. Erään mission aikana Steve huomaa, että hänelle ei kerrota kaikkea Romanoffin suorittaessa salaista tiedonkeruuta suoraan Furylle. Kun itse Furyn kimppuun käydään, on selvää, että hänkään ei tiedä asioista ihan kaikkea. S.H.I.E.L.D:n toinen korkea johtohahmo Alexander Pierce uskoo Furyn kertoneen Kapteenille jotain merkittävää ja kun Steve ei hiillostuksesta huolimatta ole yhteistyöhaluinen, kääntyy koko organisaatio häntäkin vastaan. Furyn kohtalosta järkyttynyt Natasha lyöttäytyy Steven avuksi ja osaa kertoa tälle uudesta mystisestä vihollisesta nimeltä "Winter Soldier", jonka kohteena onkin itse Kapteeni Amerikka. 

Edellinen Kapteeni Amerikka elokuva oli ensimmäinen Avengers-elokuva, jonka näin ja siksi se varmasti on osaltaan jollain tavalla erityisasemassa itselleni, vaikka ei olekaan elokuvana se paras. Kohtalo esti jatkuvasti itseäni näkemästä tätä jatko-osaa, joten paremman puutteessa katsoin taannoin sen ensimmäisenkin elokuvan. Steve Rogersin kehitystarina Kapteeni Amerikaksi ensimmäisessä elokuvassa on todella onnistunut ja oli hyvä muistuttaa itseään, miten ruipelosta, mutta pirun sinnikkäästä pulkannarusta tulikin patrioottinen sankari ja samalla aikakautensa ikoni. Ensimmäisestä elokuvasta muistin valitettavan sattuman kautta päättyneen orastavan romanssin agentti Carterin kanssa, mutta en olisi muistanut Kapun ystävyyttä Bucky Barnesin kanssa, joka on vielä olennaisempi tässä jatko-osassa.

Ensimmäiseen elokuvaan verratessa ei jatko-osa yllä kuitenkaan samalla tasolle, vaikka ihan kelpo kuva onkin. Toimivimmat kohdat tunnetasolla ovat mielestäni ne, joissa viitataan edelliseen elokuvaan ja sen ihmissuhteisiin, sekä kaikki pikkiriikkisestkin viittaukset muihin avengers-teemaisiin leffoihin. Sävyltään jatko-osa on vakavampi jopa enemmän pahassa kuin hyvässä. Ensimmäisen elokuvan ajoittainen sympaattinen hupsuttelu loistaa poissaolollaan, vaikka pientä vitsin tynkää onkin jätetty ontuviin lausahduksiin. Toiminnan tuoksinaa ja sen mukana tulluttu viihdearvoa on onneksi lapattu mukaan se tavallinen annosmäärä.

Chris Evans tekee jälleen tasaisen hyvää jälkeä Kapteeni Amerikkana, ellen sanoisi loistavaa ottaen huomioon millainen perussankarihahmo on kyseessä, revittelymahdollisuuksien ollessa minimissä. Henkilökohtaiseen makuuni Scarlett Johanssonilla on liikaa ruutuaikaa, kun siitä olisi voitu puristaa osa vaikka Cobie Smuldersille, joka menee kyvyiltään taas täysin hukkaan. Hayley Attwellin esiintymisestä olen todella iloinen, vaikka tässä olisikin ollut saumaa hyödyntää edellisen elokuvan tunnelatausta ja näyttää itse jälleennäkeminen. Uusista naamoista Anthony Mackie on sivuosassaan ihan pätevä, kuin myös Emily VanCamp, mutta nuorempiaan rautaisempi ote on vanhalla herra Redfordilla. 

Kapteeni Amerikan jatkis on ihan katsottavaa tavaraa, mutta ei sitä parasta Avenger-luokkaa. Lopputeksien aikana tuleva Avengers 2 elokuvaan viittaava pätkä kyllä kannattaa nähdä!


Trailerin sijaan hyvähyvä biisi:

Pain & Gain

Ohjaaja: Michael Bay
Musiikki: Steve Jablonsky
Pääosissa: Mark Wahlberg, Dwayne Johnson, Anthony Mackie, Tony Shalhoub, Ed Harris, Johnny Wu, Rebel Wilson, Rob Coddry & Bar Paly
Kesto: 2h 9min
Ikäraja: 16

Pain & Gain on sysimustaa huumoria sisältävä elokuva kolmesta koolla ja lihaksilla siunatusta kaverista, jotka päättävät käyttää oikotietä onneen. Kolmikon "aivot" on Daniel Lugo (Wahlberg), joka toimii personal trainerinä paikallisella kuntosalilla. Danielin oikea käsi on myös niin ikään salilla elantonsa ansaitseva Adrian Doorbal (Mackie), joka kävelee vaikka suohon Danielin perässä. Kolmantena porukan täydentää hengellinen ja herkkä tapaus Paul Doyle, jolla on koko porukasta eniten moraalia. Suuri neronleimaus on kidnapata rahapohatta Victor Kershaw (Tony Shalhoub) ja saada tämä luovuttamaan omaisuutensa vapauttaan vastaan. Koska pojilla on huomattavasti enemmän massaa kuin aivosoluja, ei homma mene ihan suunnitelman mukaan.

Pain & Gain:iin en ollut hirveästi tutustunut ennen sen näkemistä. Julisteen ja lyhyen juonikuvauksen perusteella kuvittelin jotain testosteronia pursuavaa tyhjänpäiväistä toimintakuvaa ja komedia-liitteen ajattelin olevan jotain sarjaa Kankkunen-leffat, mutta vielä laimennettuna kolmasosaan. Se mikä minut sai katsomaan, oli lupaus mennä puolison kanssa leffaan ja joku tielleni osunut arvostelu, jossa vilahti sanat "itseironinen satiiri".

Elokuvan lähtiessä käyntiin huomasin jo alkumetreillä ennakkoluuloni niin vääriksi. Musta huumori tunkeutui kuvaan samantien ja virnuilulla alkava nauratusohjelma käynnistyi. Koko tarina ja hahmojen toilailu on niin absurdia, että se jo naurattaa itsessään, mutta sen lisäksi tieto "perustuu tositapahtumiin" on vielä surkuhupaisampaa. Kiinnitin myös tavallista enemmän huomiota kyllästettyyn värimaailmaan, joka oli omiaan kuvaamaan tapahtumien epärealistiselta vaikuttavaa kulkua.  Elokuvan loputtua yhtä absurdilta tuntuu ruutuun ilmestyvä ohjaajan nimi "Michael Bay". Pain & Gain ei nimittäin maistu yhtään Michael Bayn tekeleeltä, on se niin hyvin uitettu ironian ämpärissä, mutta aivan taatusti on se ohjaajan paras teos tähän asti.

Mark Walhberg:n Daniel on ihan käsittämätön hahmo, joka amerikkalaisen unelman humalluttamana oikeuttaa itselleen teon kuin teon huijaten onnistuneesti myös itseään. Mackien Adrian jäisi puolestaan helposti unholaan, jollei tälle olisi kirjoitettu niin hupaisaa romanssia Rebel Wilsonin esittämän hoitajan kanssa, joka ymmärtää tämän hmm.. puutteita. Kolmikon samaistuttavin tai jopa ainoa samaistuttava hahmo on Dwayne Johnsonin Paul, joka on niin sympaattinen kaveri tunnontuskiensa kanssa. Etenkin kaverin ollessa kokoluokkaa hillitön sonni, on vatsalihakset koetuksella tämän adoniksen ollessa suu mutrulla ja tippa linssissä.

Pain & Gain on niin paljon enemmän kuin siltä osaisi odottaa. Suosittelen täysin sukupuoleen, fyysiseen olomuotoon tai lihaskuntoon katsomatta kaikille keille maistuu roima annos mustaa huumoria.

Abraham Lincoln: Vampire Hunter

Ohjaaja: Timur Bekmambetov

Musiikki: Henry Jackman

Pääosissa: Benjamin Walker, Dominic Cooper, Anthony Mackie, Mary Elisabeth Winstead, Rufus Sewell, Marton Csokas & Jimmi Simpson

Kesto: 1h 45min

Ikäraja: 16

Nuori Abraham Lincoln todisti jo pienenä mustien ja valkoisten epätasa-arvoa. Tilanteeseen puuttuminen maksoi Lincolnin isän työpaikan orjuuttaja Jack Bartsin alaisuudessa. Vielä syvemmin hänen mieleensä on jäänyt tuolta ajalta yö, jolloin hän näki Jack Bartsin vierailevan nukkuvan äitinsä luona ja seuraavana päivänä äitinsä poismenon. Tuolloin hän ei vielä usko vampyyreihin, vaan iskoistaa päähänsä pelkästään isänsä selityksen siitä, miten Barts myrkytti äidin. Myöhemmin Lincoln janoaa kostoa ja hyökkää Bartsin kimppuun vain huomatakseen tämän ylivoiman. Hötäkässä hän tapaa apuun tulleen Henry Strugesin, joka kertoo tälle totuuden vampyyreiden olemassaolosta. Struges kouluttaa Lincolnista vampyyrintappajan ja lähettää hänet Springfieldiin odottamaan ohjeita tulevista kohteista. Lincoln pääsee töihin kaupan apulaiseksi ja ystävystyy kaupan omistajan kanssa. Politiikka alkaa vetää Abrahamia puoleensa ja hän huomaa omaavansa mainiot puhujan lahjat. Kuvioihin saapuu myös vanha tuttu menneisyydestä sekä uusi naispuolinen tuttavuus.

Abraham Lincoln: Vampire Hunterin idea on hauska, traileri on hauska ja odotukset olivat hauskat. Itse elokuvasta kuitenkin hauskuus puuttuu melkein kokonaan. Tulee sellainen olo, että käsitinkö jotain väärin? Eikö tämän pitänyt olla aavistuksen kieli poskella tehty? Elokuva on vakavuudestaan huolimatta sellainen ihan kohtalainen, ihan kivannäköinen ja sillee, mutta olisi voinut varoittaa etukäteen, ettei sovi odottaa liikoja. Hieman jää silti orpo olo, kun on annettu näin mehukas tarina ja annettu ymmärtää jotain suurempaa. Vampire Hunter olisi ollut jotain ihan muuta, kun siinä olisi kuljettu läpi itseironisen huumorin laatoittamalla tiellä ja revitelty edes pikkaisen. 

Pääosan esittäjä Benjamin Walker näyttää Lincolnilta, eikä ole suorituksessaan ihan kamala, mutta hieman jäykkä. Koko kaartista etukäteen tiesin ja tunnistin oikeastaan vain Rufus Sewelin, joka nyt tekee missä vain hyvän roolisuorituksen. Hahmot noin muutoin ovat taas sellaisia ihan ok, mutta ei mitään kummempaa. Enemmän iloa sain irti myöhemmin, kun aloin setvimään elokuvan monia hämärästi tutunnäköisiä naamoja. Henry Struges (Dominic Cooper) onkin Howard Stark, Mary Todd (Mary Elisabeth Winstead) onkin Ramona Scott Pilgrim vastaan maailma-leffasta, paha Barts (Marton Csokas) on Celeborn ja jopa kaupan omistaja Speed (Jimmi Simpson) on etäisesti jäänyt mieleen Luuseri-elokuvasta. 

Abraham Lincoln: Vampire Hunter ei täytä antamiaan odotuksia. Vauhtia on ja jännitystä, mutta totisuus latistaa tunnelmaa. Musiikki on loistavaa, kiitos Henry Jackman.