Ohjaaja: Steven Spielberg
Käsikirjoitus: perustuu Roald Dahlin lastenkirjaan, Melissa Mathison
Musiikki: John Williams
Pääosissa: Mark Rylance, Ruby Barnhill, Penelope Wilton, Jemaine Clement, Rebecca Hall, Rafe Spall & Bill Hader
Kesto: 1h 57min
Ikäraja: 7
Steven Spielbergin uusin elokuva sukeltaa Roald Dahlin satuun Isosta kiltistä jätistä. Jätti saa nimensä pieneltä orpokodissa asuvalta tytöltä, Sophielta (Barnhill), jonka IKJ (Rylance) nappaa mukaansa Jättien maahan, sillä Sophie ehti nähdä tämän hiipparoimassa ihmisten maailmassa. Nimiyhdistelmä juontaa siitä, että IKJ on niin paljon Sophieta isompi, mutta poikkeuksellisen kiltti Jätti, jonka ruokavaliota eivät ole ihmisparsat (human beans) ollenkaan, vaan hän on kasvissyöjä. IKJ on oikeastaan harvinaisen pieni Jätti, sillä hänen lajitoverinsa ovat kaikki monta kertaa isompia ja eivät kieltäydy kahdesti pienestä ihmisparsasta makupalana. Sophie onkin pidettävä visusti piilosta ja hajuaistinkin ulottumattomissa, jotta ei niin kiltit Jätit, eivät huomaisi häntä. Tyttö saa selville IKJ pyydystävän unia ja vievänsä niitä ihmisparsoille uneksittavaksi ihmisten maahan. Saatuaan selville toisten Jättiläisten aikeista hyökätä ihmisten maahan, ottavat he avuksen IKJ:n kyvyn pyydystää ja sekoittaa unia sekä Sophien ovelan suunnitelman.
Isoa kilttiä jättiä en ollut alunperin suunnitellut katsovani, mutta kaveria sattui kiinnostamaan, joten lähdin seuraneidiksi. Toki tekijälista oli valmiiksi jo vaikuttava, mutta vaikka kuinka mestarillinen ohjaaja Spielberg onkaan, ei hänen kuvistaan voi aina tietää. Taustalla oleva satu ei ole kuin nimeltään tuttu, juonesta en tiennyt sen kummemmin, enkä itseasiassa traileriakaan kunnolla katsastanut. Minulla ei siis ollut suuremmin odotuksia elokuvan suhteen ja kuvittelin sen olevan aika tavanomainen (jopa aavistuksen tylsä) satukuva. Elokuva pääsikin vähän yllättämään varsinkin juonellisesti, sillä se lähti ihan todella käyntiin loppuvaiheessa ja toi odottamattomia käänteitä.
Alkuun ja pitkälle puoleen väliin IKJ vaikuttaa tosiaan varsin perinteiseltä sadunkerronnalta ja jännittävimmät kohdat (ikärajan puitteissa) eivät niin suuresti aikuisempaa katsojaa hetkauta. Ison Kiltin Jätin maailma on kuitenkin jo siinä kohtaa varsin viehättävää seurattavaa, kunhan saa vain satuvaihteen silmään. Visuaaliset puitteet ovat aivan viimeisen päälle hiottuja ja maagisen kauniita maisemia töllättäessä saattoi jäädä suu auki kerran jos toisenkin. Motion-capture ja kaikki tietokoneella luodut maisemat menevät saumattomasti yksiin konkreettisten asioiden kanssa, kun ihmistenkin maailma on asteen väritetympi kuin tavallisesti. Ero on niin hienon hieno, että sitä tuskin huomaa kaiken yhtenäisyyden ansiosta. John Williamsin musiikissa on klassisen musiikin kaiku ajalta, jolloin kappaleita kutsuttiin sinfonioiksi.
Katsomani versio oli taasen originaali, eikä tämän kohdalla olisi voinut kuvitellakaan suomenkielistä, koska mukana on niin paljon näyttelijöitä omalla naamallaan, eikä motion-capturena pelkästään. Täytyy kyllä silti tehdä maininta mainiosta käännöksestä, jonka pohja on ilmeisesti kirjan suomenkielisessä käännöksessä. IKJ:n puheenparsi on siis erikoinen ja hän ei ihan osaa sanoja oikeissa muodoissaa, vaan pikkaisen vääntelee kaikkea. Tätä vääntelyä ja kääntelyä kuullaan Mark Rylancen äänellä, jonka kasvonpiirteetkin on lainattu osin IKJ:n hahmolle. Tämä roolisuoritus oli jopa minusta parempi, kuin se aiempi Vakoojien sillassa (would it help?), josta Rylance sai Oscarin. Nuori Ruby Barnhill on myös aikamoinen ottaen vielä huomioon sen, kuinka paljon hänen elokuvassa näkemistään asioista on luotu vasta jälkikäteen. Elokuvassa nähdään myös muun muassa Downton Abbey-sarjasta tuttu Penelope Wilton.
Iso Kiltti Jätti on mukavan perinteikäs ja lapsenmielinen satuelokuva, mutta joka onnistuu tasaisen juoksunsa jälkeen vielä loppuspurtissa yllättämään. Vaikka onkin alhainen ikäraja, se kannattaa ottaa tosissaan, vaikka aikuisen kanssa pienempikin pääsisi.
