Rogue One: A Star Wars Story

 

Ohjaaja: Gareth Edwards
Käsikirjoitus: Chris Weitz & Tony Gilroy, alkuperäinen tarina John Knoll & Gary Whitta
Musiikki: Alkuperäiset kappaleet John Williams, muu Michael Giacchino
Pääosissa: Felicty Jones, Diego Luna, Forest Whitaker, Mads Mikkelsen, Ben Mendelsohn, Donnie Yen, Alan Tyduck, Riz Ahmed, Jiang Wen, Jimmy Smiths & Genevieve O'Reilly
Kesto: 2h 13min
Ikäraja: 12

Kaikkihan muistavat miten ihka ensimmäisessä Star Wars-elokuvassa, Episodi nelosessa, Prinsessa Leia kätki kapinnallisten ja koko universumin kannalta elintärkeät piirustukset droidin haltuun ennen kiinni jäämistään. Rogue One kertoo siitä, miten tähän tilanteeseen päästiin eli miten kapinallisten joukko onnistui alunperin varastamaan kyseiset piirustukset ja miten he saivat edes tietää niistä. Jyn Erso (Jones) on tunnetun tiedemiehen Galen Erson (Mikkelsen) tytär, josta tulee kapinan avainhenkilö. Hänen sukulaisuussuhteensa sekä yhteys sotaveteraani Saw Gerreraan (Whitaker) tekevät hänestä tärkeän neuvotteluvaran Kapinaliitolle.

Viime vuotinen Force Awakens oli sen verran onnistunut saagan uusi kokonaisvaltainen jäsen, että alkuun en laskenut niin suuresti painoarvoa Rogue Onelle. Kyseessä on selkeimmin lisäosa, aiempien episodien 3 ja 4 väliin putoava tarina. Tähän välinäytökseen ei yleisesti ottaenkaan tuntunut kohdistuvan samanlaisia paineita kuin Force Awakensiin, joka teki suuren raivaustyön ja löi skeptikot ällikällä. Pikkuhiljaa alkoi kuitenkin tulla sellainen ennakkoaavistus, että jos tämäkin oikeasti on hyvä. Voisiko olla mahdollista, että perätysten saadaan kaksi onnistunutta, vanhaa trilogiaa kanavoivaa uutta elokuvaa? Kyllä, voi olla ja näin kävikin.

Niin paljon kuin pidinkin Force Awakens:stä, niin pidin vielä jopa enemmän Rogue Onesta. Jokin tässä kolahti vielä suuremmin ja itselleni se fandomin nupit kaakkoon kääntävä hetki oli Darth Vaderin ensimmäinen esiintyminen. Sen jälkeen kaikki pienet viittaukset ja cameot oli vain lisää vettä myllyyn. Uskon kyllä itse elokuvankin olleen pohjimmiltaan juonellisesti onnistunutta tavaraa. Tämä oli poiketen jopa hieman synkempi tapaus kuin aiemmat ja esimerkiksi body count (suuremmin kuitenkaan spoilaamatta) menee yllättävän korkealle sekin. Tämä kaikki on vaan elokuvalle eduksi, mutta kieltämättä hieno osoitus siitä, miten paljon voi toteuttaa uskottavaksi ja silti onnistua saamaan k12-leiman ilman että teos tuntuu lällyltä. 

Aikaisemmin mietin minäkin Rogue Onen tarvetta tarinallisesti, sillä se tuntui niin ylimääräiseltä osalta. Nyt kuitenkin ymmärrän, miten se vastaa muutamaan epäloogisuuteen (esimerkiksi liittyen kuolontähden rakenteisiin) ja antaa sillan kahden episodin välille. Paljon on vielä, mistä voisi pulputtaa elokuvaan liittyen, mutta liikumme niin vaarallisella alueella spoilereiden suhteen, että näin ei nyt vain voi tehdä. Lisään loppuun omaan kappaleensa, jossa huutelen täysin vapaasti elokuvaan liittyviä asioita ja tätä osiota ei kannata lukea kuin elokuvan nähneiden.

Ainoa puute, jonka elokuvasta keksin, on John Williamsin kokonaisen scoren puute. Tietenkin originaaleja kappaleita on käytetty, mutta se kaikki muu ei ole Williamsin kynästä, vaan Michael Giacchinon, joka on kyllä hyvä, mutta ei sellainen tulevien elokuvaklassikoiden säveltäjä. Noin muutoin koin näyttelijävalinnat kauttaaltaan onnistuneiksi, etenkin pääosan Felicity Jonesin, joka nyt on jo ajat sitten saanut minut tiimiinsä. Muutamista tähtivalinnoista lisää siinä lopun spoileri-kappaleessa.

Rogue One oli Star Wars antia sieltä kirkkaimmasta päästä galaksia ja sai ainakin tämän fanin pähkinöihin.
 

Enskarissa FankiFoxin ja Artun kanssa! Koko asusta ei tullut kuvaa, oli nimittäin kuolontähti paitulikin päällä. Korvissa oli tietenkin Rebel Alliancet näistä

Traileri katsottavissa täällä!


SEURAAVASSA SPOILEREITA (Älä lue, jos et ole elokuvaa nähnyt!!!) 

Ensinnäkin niistä hahmoista. Itse Vaderin ensimmäinen esiintyminen ei itsessään ollut ilman suurta fanitus pohjaa mikään maata mullistava, mutta myöhemmin loppuvaiheen kohtauksessa hahmo pääsee suuresti oikeuksiinsa. Lainaten kollegaa, Vader silpomassa armottomasti ihmisiä tieltään, se nyt sattuneesta syystä onnistuu aiheuttamaan pelkoa hahmoa kohtaan. Kasvoilleni lankesi myös laittoman typerä ilme "It's a trap"- hemmon esiintymisestä (katso kommentit!) sekä arkistomateriaalista, jota oli käytetty nyt jo vanhoista piloteistamme. Edesmenneen Peter Cushingin esittämä Tarkin oli luotu samalla tavalla kuin myös ihan lopussa nähtävä Prinsessa Leia eli eri näyttelijän päälle luodulla tietokoneversiolla. Näkihän niistä vieläkin, että olivat tietokoneella luotuja, mutta oli kyllä silti tosi hyvin toteutettu. Episodi kolmosen leikatusta kohtauksesta tutut Bail Organa ja Mon Mothma tekevät myös paluun samoilla näyttelijöillä. Loppuratkaisu oli todella toimiva ja melkein jo pelkäsin, että jotenkin sieltä päähenkilöt sittenkin selviävät. Mikä olisi ollut erittäin epäloogista jatkon kannalta, sillä kyllähän heidän tulisi sitten esiintyä seuraavassakin. Nyt näiden urheiden kapinallisten teot sai vielä suuremman merkityksen.

Iso kiltti jätti

Ohjaaja: Steven Spielberg
Käsikirjoitus: perustuu Roald Dahlin lastenkirjaan, Melissa Mathison
Musiikki: John Williams
Pääosissa: Mark Rylance, Ruby Barnhill, Penelope Wilton, Jemaine Clement, Rebecca Hall, Rafe Spall & Bill Hader
Kesto: 1h 57min
Ikäraja: 7

Steven Spielbergin uusin elokuva sukeltaa Roald Dahlin satuun Isosta kiltistä jätistä. Jätti saa nimensä pieneltä orpokodissa asuvalta tytöltä, Sophielta (Barnhill), jonka IKJ (Rylance) nappaa mukaansa Jättien maahan, sillä Sophie ehti nähdä tämän hiipparoimassa ihmisten maailmassa. Nimiyhdistelmä juontaa siitä, että IKJ on niin paljon Sophieta isompi, mutta poikkeuksellisen kiltti Jätti, jonka ruokavaliota eivät ole ihmisparsat (human beans) ollenkaan, vaan hän on kasvissyöjä. IKJ on oikeastaan harvinaisen pieni Jätti, sillä hänen lajitoverinsa ovat kaikki monta kertaa isompia ja eivät kieltäydy kahdesti pienestä ihmisparsasta makupalana. Sophie onkin pidettävä visusti piilosta ja hajuaistinkin ulottumattomissa, jotta ei niin kiltit Jätit, eivät huomaisi häntä. Tyttö saa selville IKJ pyydystävän unia ja vievänsä niitä ihmisparsoille uneksittavaksi ihmisten maahan. Saatuaan selville toisten Jättiläisten aikeista hyökätä ihmisten maahan, ottavat he avuksen IKJ:n kyvyn pyydystää ja sekoittaa unia sekä Sophien ovelan suunnitelman.

Isoa kilttiä jättiä en ollut alunperin suunnitellut katsovani, mutta kaveria sattui kiinnostamaan, joten lähdin seuraneidiksi. Toki tekijälista oli valmiiksi jo vaikuttava, mutta vaikka kuinka mestarillinen ohjaaja Spielberg onkaan, ei hänen kuvistaan voi aina tietää. Taustalla oleva satu ei ole kuin nimeltään tuttu, juonesta en tiennyt sen kummemmin, enkä itseasiassa traileriakaan kunnolla katsastanut. Minulla ei siis ollut suuremmin odotuksia elokuvan suhteen ja kuvittelin sen olevan aika tavanomainen (jopa aavistuksen tylsä) satukuva. Elokuva pääsikin vähän yllättämään varsinkin juonellisesti, sillä se lähti ihan todella käyntiin loppuvaiheessa ja toi odottamattomia käänteitä.

Alkuun ja pitkälle puoleen väliin IKJ vaikuttaa tosiaan varsin perinteiseltä sadunkerronnalta ja jännittävimmät kohdat (ikärajan puitteissa) eivät niin suuresti aikuisempaa katsojaa hetkauta. Ison Kiltin Jätin maailma on kuitenkin jo siinä kohtaa varsin viehättävää seurattavaa, kunhan saa vain satuvaihteen silmään. Visuaaliset puitteet ovat aivan viimeisen päälle hiottuja ja maagisen kauniita maisemia töllättäessä saattoi jäädä suu auki kerran jos toisenkin. Motion-capture ja kaikki tietokoneella luodut maisemat menevät saumattomasti yksiin konkreettisten asioiden kanssa, kun ihmistenkin maailma on asteen väritetympi kuin tavallisesti. Ero on niin hienon hieno, että sitä tuskin huomaa kaiken yhtenäisyyden ansiosta. John Williamsin musiikissa on klassisen musiikin kaiku ajalta, jolloin kappaleita kutsuttiin sinfonioiksi. 

Katsomani versio oli taasen originaali, eikä tämän kohdalla olisi voinut kuvitellakaan suomenkielistä, koska mukana on niin paljon näyttelijöitä omalla naamallaan, eikä motion-capturena pelkästään. Täytyy kyllä silti tehdä maininta mainiosta käännöksestä, jonka pohja on ilmeisesti kirjan suomenkielisessä käännöksessä. IKJ:n puheenparsi on siis erikoinen ja hän ei ihan osaa sanoja oikeissa muodoissaa, vaan pikkaisen vääntelee kaikkea. Tätä vääntelyä ja kääntelyä kuullaan Mark Rylancen äänellä, jonka kasvonpiirteetkin on lainattu osin IKJ:n hahmolle. Tämä roolisuoritus oli jopa minusta parempi, kuin se aiempi Vakoojien sillassa (would it help?), josta Rylance sai Oscarin. Nuori Ruby Barnhill on myös aikamoinen ottaen vielä huomioon sen, kuinka paljon hänen elokuvassa näkemistään asioista on luotu vasta jälkikäteen. Elokuvassa nähdään myös muun muassa Downton Abbey-sarjasta tuttu Penelope Wilton. 

Iso Kiltti Jätti on mukavan perinteikäs ja lapsenmielinen satuelokuva, mutta joka onnistuu tasaisen juoksunsa jälkeen vielä loppuspurtissa yllättämään. Vaikka onkin alhainen ikäraja, se kannattaa ottaa tosissaan, vaikka aikuisen kanssa pienempikin pääsisi.