Näytetään tekstit, joissa on tunniste santeri kinnunen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste santeri kinnunen. Näytä kaikki tekstit

16. maaliskuuta 2013

TV Poiminta: Toy Story 3

Kuva täältä

Lauantai 16.3 (=TÄNÄÄN), Nelonen klo 21.00
Yhdysvallat 2010
Ohjaaja: Lee Unkrich
Käsikirjoitus: Michael Arndt
Musiikki: Randy Newman
Äänirooleissa: Tom Hanks, Tim Allen, Joan Cusack, John Ratzenberger, Blake Clark, Michael Keaton & Jodi Benson
Kesto: 1h 43min
Ikäraja: 7

Edellisen osan tapahtumista on vierähtänyt vuosia ja ajankulussa on Andy:kin kasvanut teini-ikäiseksi ja lähdössä pian opiskelemaan yliopistoon. Lelukatraskin on vähentynyt, joten jäljellä olevat alkavat jo miettiä, päätyvätkö he kohta syrjään ullakolle tai vielä pahempaa: kaatopaikalle. Woody tuntuu olevan ainoa, joka on vakuuttunut, että Andy ei luovu noin vain rakkaista leluistaan kaiken heidän kokemansa jäljeen. Muut lelut, paitsi Woody, päätyvät vahingon kautta kaatopaikka osastoon, mutta ottavat homman omiin käsiinsä ja kömpivät pois. Tämän jälkeen he ovat syvästi loukkaantuneita, koska luulevat Andyn tosissaan aikoneen heittää heidät noin vain pois ja kömpivät sen sijaan laatikkoon, jonka kohteena on paikallinen päiväkoti. Woody ei saa puhuttua järkeä tovereilleen, joten lähtee heidän mukaansa. Päivänpaiste nimisessä päiväkodissa uudet lelut otetaan riemulla vastaan ja johtava lelu Tuhti karhu maalailee seinälle ruusuisia kuvia heidän uudesta elostaan. Pian kuitenkin selviää, että uudet lelut on tuomittu olemaan oikeiden riiviöiden osastolla ja Tuhti onkin diktaattorimainen johtaja ja asiat tehdään hänen mukaansa tai ei ollenkaan. 

Kuva täältä

Toy Story 3 on se elokuva, joka todistaa jatko-osien voivan olla vielä parempia kuin aikaisemmat elokuvat. Animaatioiden saralla elokuva teki historiaa nappaamalla peräti 5 Oscar-ehdokkuutta, joista yksi oli luonnollisesti Paras animaatio-kategoria, josta tulikin voitto parhaan laulun ohella. Elokuva on lasten animaatioksi todella koskettava ja aidosti jännittävä. Muistan elokuvateatterissa aidosti pelänneeni lelujen puolesta, vaikka järki väittikin, että kukaan ei kuole. Loppupuolella tarvitaan tosiaan sitten nenäliinoja. Lisäksi itse tykkään erityisesti Kenin ja Barbien kohtauksista, koska aikaisemmista osista poiketen Barbiet ovat ollet olleet vain sivuosassa (Toy Story 2) tai ei mukana ollenkaan (Toy Story). 

Esitettävä versio on harvinaista kyllä alkuperäinen englanninkielinen versio. Monesti olen kyllä toivonutkin telkusta tulleiden animaatioiden olevan niitä original versioita (etenkin Ghiblien!), mutta juuri näiden kohdalla omaan korvaani kuulostaa vaan oikeammalta Santeri Kinnunen ja Antti Pääkkönen. Ne, ketkä vannovat vain ainoastaan alkuperäisen nimeen, niin ovat varmasti riemuissaan. On tämä silti kyllä katsottavan arvoinen, vaikka olisi dubattu mandariinikiinaksi!



Pakko laittaa tää video, koska Ken on niiiiiin ihana!


29. elokuuta 2010

Sisko tahtoisin jäädä



Sisko tahtoisin jäädä on Marja Pyykön esikoisohjaus, joka kertoo kasvukivuista kuin myös nuoruuden ihanuudesta. Tarinan keskiössä on 15-vuotias Emilia, joka on tunnollinen ja kunnollinen nuori tai sellainen hänen ainakin oletetaan olevan. Tämä muuttuu kun Emilia tapaa vuotta vanhemman Siirin, joka tarjoaa elämään uuden jännittävän jopa tuhoisan otteen. Emilia ihailee aluksi Siiriä ja haluaa olla tämän kaltainen, mutta elokuvan edetessä Siirin kuva alkaa murenea ja pinnan alla onkin henkilö, joka tarvitsee toista pysyäkseen jaloillaan.

Vertailukohtia löytyi esimerkiksi elokuvaan kolmetoista kuin myös (kuten varmasti monille muillekkin) joitakin mielleyhtymiä omaan nuoruuteen. Elokuva tuo hyvin esiin nuorten ahdistuksen ja itsensä etsimisen. "Hyvä tyttö ja paha tyttö" asetelmalla leikitellään, mutta sitä ei onneksi noudateta liian tarkasti. Jossain kohdin miettii jopa kumpi näistä nyt on se "pahempi". Jossain arvosteluissa on kritisoitu elokuvan kuvaavan liikaa juhlimista. Mielestäni juuri siltä osin etenkin elokuva onnistuu hipomaan eniten realistista kuvaa nykynuorten maailmasta. Ainoa suuri epärealiteetti tulee vastaan siinä, miksei tytöt jää kiinni ja vastuuseen useammin tekosistansa. Toivottavasti Sisko tahtoisin jäädä jä
ä mieleen myös opettavaisena elokuvana "näin ei pidä toimia"


Ada Kukkonen on ihan mukiinmenevä Emiliana, mutta Sara Mellerin tulkitsema Siiri pistää kyllä reilusti paremmaksi. Pikkusisko Elsaa esittävä Anna-Leena Uotila tekee aivan loistavaa työtä. Pistää eniten riipimään kun Emilia menettää Elsan luottamuksen. Santeri Kinnunen on myös mielenkiintoinen valinta opettajan rooliin.

Sisko tahtoisin jäädä ei ole kaikista omaleimaisin, mutta kotimaisella mittamuulla laadukas elokuva. Uppoaa arvatenkin paremmin naiskatsojiin, mutta kehotan kaikkia katsastamaan. Kestää useammankin katsomiskerran ja teatteriin kannattaa seuraksi valita se vanha yläastekaveri, jonka kanssa voi sitten muistella vanhoja jälkikäteen ;)

Ohjaaja: Marja Pyykkö
Käsikirjoitus: Laura Suhonen, Marja Pyykkö
Pääosissa: Ada Kukkonen, Sara Melleri, Anna-Leena Uotila, Seppo Pääkkönen
Kesto: 1 h 47 min


Traileri täältä ja sisko tahtoisin jäädä musavideo tästä
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...