3. maaliskuuta 2011

Henkilökuva: Thomas Newman



Koko nimi: Thomas Mongomery Newman
Syntymäaika ja -paikka: 20. lokakuuta 1955, Los Angeles, Yhdysvallat
Puoliso ja perhe: Ann Marie Zirbes ja 3 lasta

Thomas Newman on arvostettu elokuvamusiikin säveltäjä, jonka käsialaa on kuultu jo yli 50 eri elokuvassa. Omiin suosikkeihini Newman on kuulunut jo useita vuosia ja useimmiten tunnistan elokuvan katsomisen aikana hänen ainutlaatuiset sävellyksensä.

Thomasin isä oli (kuoli 1970) kuuluisa säveltäjä Alfred Newman. Sukuun kuuluu myös monia muita merkittäviä Newman:eita, esimerkiksi Randy Newman; Thomasin serkku; joka voitti viime oscareissa palkinnon parhaasta laulusta elokuvasta Toy story 3.

Ihan ensimmäinen elokuva, jossa kuullaan Newmanin sävellyksiä oli elokuva Reckless (1984), joka käynnisti hänen uransa. Todellinen läpimurto tapahtui hänen saadessaan 2 Oscar-ehdokkuutta vuonna 1994 elokuvista Pikku naisia ja Shawshank redemption, vaikkei kumpaakaan voittanut. Vuonna 1999 Newman oli ehdolla yhdestä mielestäni hänen parhaimmista sävellyksistään American Beauty elokuvassa, josta Oscar meni kuitenkin taas sivu suun. Onneksi Newmania muistettiin BAFTA:lla ja Grammy:llä kyseistä elokuvasta. Tähän päivään asti Newman on ollut ehdolla oscareissa peräti 10 kertaa, muttei ole vieläkään voittanut ainuttakaan pystiä. Hän on hävinnyt muun muassa Hans Zimmerille (Leijonakuningas), Alan Menkelle (Pocahontas) ja Howard Shorelle (Taru sormusten herrasta: Kuninkaan paluu) ymmärretävästi. Newmanilla tuntuu olevan aina ollut väärä aika ja väärä paikka, kun vastassa on joka kerta ollut joku yksinkertaisesti parempi. Uskallan pitää odotuksia vielä korkealla ja uskon Newmanin tekevän vielä yhtä jumalaisia sävellyksiä kuin tähän asti ja ehkä jopa joku kaunis päivä pokaavan sen oscar-patsaan.


  • Muita elokuvia, joihin Newman on säveltänyt musiikkia: Vihreä maili, Erin Brockowich, Finding Nemo, Lemony Snicketin surkeiden sattumusten sarja, Meet Joe Black & Wall-E
  • Muita tv- sarjoja, joihin Newman on säveltänyt musiikkia: Angels in America, Boston Public & Mullan alla


-Aivan upea video tehty Newmanin Whisper of a Thrill kappaleeseen (Meet Joe Black)




-Mullan alla sarjan tunnari






(Lähde)

3 kommenttia:

  1. Pidän kovasti Thomas Newmanin musiikissa olevassa leikillisyydestä, mitä kuulee eritoten American Beautyn ja Mullan Alla-sarjan musiikissa. Näiden kohdalle sadepisaroiden hymyssäsuin loikkiminen toimiikin mainiona kontrastina kyseisten kohteiden melankolialle.
    Mutta kyllä se on Lemony Snicketin score joka on tehokkaimmin tämänkin henkilön korvien sisäpuolia voidellut kuin rasvattu salama voipaketissa. (Voi luoja näitä vertauksia!)

    VastaaPoista
  2. Ai niin
    "Thomasin isä oli (kuoli 1917)..."

    Liekö H.G. Wells ollut asialla, etenkin jos Thomas syntyi 1955. Hehehe.

    VastaaPoista
  3. aaa! nyt on korjattu vuosiluku hieman realistisempaan muotoon! xD ja ihanat vertauskuvat x)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...