14. heinäkuuta 2011

Kuoleman varjelukset ensi-ilta kuvia

Eilen (eli tiistaina, sillä vaikka nyt ollaan jo torstain puolella, elän vielä keskiviikossa) oli viimein studio123:n oma harry potter tapahtuma, missä sain kunnian olla rohkelikon tuvan johtajana, apuopettajana, vaikka hahmoni olikin joku "Hermione gone red head". Koko tapahtuma veti ihmisiä paljon odotuksia enemmän ja niiin moni oli pukeutunutkin! Saatiin hyvät pippalot aikaiseksi. Kun ensimmäinen lastillinen faneja oli saapunut velhobussilla ja suurin osa paikalla, aloitettiin tupiin jako. Lajitteluhattu ei ollut puheliaalla päällä, vaan välitti tiedon minulle tiedon telepaattisesti. Lajitteluhattu ei jättänyt kuitenkaan huomaamatta, jos jos joku oli selkeästi tiettyyn tupaan suuntautunut: esimerkiksi hattu ei epäröinyt kauaa sijoittaa Harry Potteria Rohkelikkoon.

Tekemiset oli jaettu neljään eri pisteeseen, missä jokainen tupa vuorollaan suoritti tehtäviä. Minun pisteessä yhdisteltiin oikein liemien nimiä ja opiskeltiin taika-ainesosia. Muissa pisteissä oli: potter tietokilpailu, loitsunlaatimis tunti ja tupakuvien ottamispiste. Näiden jälkeen seurasi viesti muotoinen luudalla lentokilpailu, jossa Luihuinen vei voiton. Koko tehtävien ajan olivat tuvat kerryttäneet pisteitä joukoilleen ja ennenkaikkea huispausvoiton pisteiden takia se Luihuisten tupa vei tupamestaruudenkin, mutta Rohkelikko oli hienosti toisena! Eikä kaksi muutakaan tupaa jääneet kovin kauas: Puuskupuhin laatima elokuvan aloitus-loitsu valittiin parhaimmaksi ja Korpinkynsien yhteishenki oli hyvä, eivätkä he luovuttaneet tiukkojen paikkojenkaan edessä.

Tapahtuman jälkeen suurin osa oppilaista meni pitsalle ja palasivat katsomaan kuoleman varjeluksten ensimmäisen osan näytöstä yhdeksältä. Elokuva saatiin alkamaan puuskupuhien loitsulla ja oikealla sauvaliikkeellä. Toisen osan yönäytös oli niin suosittu, että kahteen muuhunkin saliin pistettiin näytökset. Yläkerran pääsalissa elokuva uskalsi alkaa taas loitsun kuultuaan. Oli kokonaisuudessaan ihan hirmuisen kiva ja antoisa päivä : )

Eilen en ehtinyt itse kuvata yhtään mitään, joten kuvailin sitten tänään studion koristuksia. Tässä kuvasatoa:




















































Tämä viimeinen kuva ei ole minun ottamani ja se on ainoa mikä on itse tapahtumassa otettu. Lisää itse tapahtuman kuvia voi katsoa studio123:n facebook sivuilta.

Ja täällä edellisen osan ensi-illasta tunnelmat ja kuvatukset. Ja sitten vielä loppuun mainostan Harry Potter aiheista roolipeli sivustoa, jonne olen tehnyt kuvituksia:

www.sevenyearsofmagic.net

3 kommenttia:

  1. Aivan upeita koristeluita, ja vaikuttaa siltä, että taisi olla todella mukava ilmapiirikin 8))
    Itse olin Helsingin Bio Rexin Vuotisnäytöksessä: mukavaa oli, mutta koristelupanostus ei ollut lähelläkään ylläolevaa :DDDD

    VastaaPoista
  2. Ilmapiiri oli kyllä mahti : ) ja on suuri kohteliaisuus, jos koristelupanoksemme nousee edes samalle tasolle edes jonkin pääkaupunki seudun teatterin kanssa :) Tää on kuitenkin niiiin pieni kylä, mutta aina ollaan valmiina panostamaan vastaaviin ensi-iltoihin.

    VastaaPoista
  3. ÄÄÄÄÄÄ! IHANAT KORISTELUT JAAA AAAOUHSKON<Z! Tämmöselle superharrypotter nörtille tommonen ois ollu ihan taivas! ihania noi kaikki purnukat sun muut<3 ;__;<333 olen niin kateellinen sille joka pääsi tuonne buhuhuh

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...