26. tammikuuta 2012

Movie Monday # 33 - Lapsitähti

Tällä kertaa tulee useampikin nimi mieleen Movie mondayn haasteeseen:

"Kuka lapsinäyttelijä on jäänyt mieleen tai tehnyt vaikutuksen? Hän voi olla nykyinen lapsitähti tai jo aikuiseksi varttunut sellainen."

Kaikki seuraavista pikkutähdistä ovat jollain tasolla ihastuttaneet esiintyessään elokuvissa, mutta ikävä kyllä kaikki heistä ovat kasvaneet jo isoiksi.


Jake Lloyd


- se nappula Star Wars episodi 1:stä. Poika, jolle pottatukka sopii ja josta ei ikinä voisi uskoa tulevan pahis. Myöhemmin irtautunut valkokankaasta.



Hailey Joel Osment


- Robottipoika, kuolleita näkevä poika... hiton hyvä näyttelijä sen ikäiseksi ja ihanat nappisimmut. En yhtään tiedä missä esiintyy nykyään. Harmi ettei pysynyt aina pienenä.



Nicholas Hoult


- Poika, elokuvasta Poika, jolle pottahiukset eivät sopineet, mutta oli hahmona symppis. Isompana tullut tunnetuksi ainakin Skins sarjan Tonynä.



Freddie Highmore


- Pikku itkupuristin Finding Neverland:ssä ja Jali suklaatehtaassa. Näytteleminen on jatkunut isona, muttei ainakaan vielä ole tehnyt mitään suurta nousua.



Tom Felton


- Ennen pottereita muistan tämän nassikan elokuvasta Anna ja kuningas. Pottereiden merkeissä olemmekin päässeet seuraamaan kasvua mieheksi.



Dakota Fanning


- 2000-luvun työllistetyin lapsinäyttelijä. Maailmojen sota, Uptown girls, Katti, Hide and Seek... ja myöhemmin tähditti Twilight-saagaa. Täyttää tänä vuonna 18.



Abigail Breslin


- Persoonallinen ja söpö Little miss sunshine sekä Signs elokuvan kirkuva tytöntyllerö. Viimeksi näin New Year's Eve:ssä astetta isompana. Hän täyttää 16 tänä vuonna.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...