18. kesäkuuta 2012

Movie Monday # 53 - lista

Aletaan taas olla Movie Monday kartalla, Jesh! Haaste 53 kuuluu näin:

"Pidätkö listaa katsomistasi elokuvista? Ja jos niin miten? Muistivihko, päiväkirja, nettisivusto yms.? Miten tarkasti pidät kirjaa katsomistasi elokuvista, laitatko ylös katsomispäivän ja -seuran, annatko tähtiä jne. vai laitatko muistiin vain leffan nimen?"

Tämän vuoden lippukokoelma
Hyväksi koettu tapa tilastoida elokuvateatterissa katsottuja elokuvia, on ollut säästämällä ne liput itsellään, jota olen tehnyt jo pitkään. Tietysti pystyy myös lunttaamaan täältä blogista, mutta tulos ei ole niin tarkka, sillä ihan kaikki eivät ole päätyneet tänne arvosteluun. Facebookin Flixter-sovellukseen keräsin jonkin aikaa dataa ihan vain nähdyistä elokuvista siinä järjestyksessä kun ne tulivat mieleen. Sovelluksessa tosin piti aina antaa arvionsa tähtinä, mikä tuntui välillä tosi rasittavalta. Jossain kohtaa sekin innostus hiipui ihan kyllästymisen takia. Olen harkinnut jonkinlaista listausta imdb:ssä, mutta se olisi taas sellainen rupeama, että taitaa jäädä tapahtumatta. Ei elokuvateatterissa katsottuja elokuvia kirjaan käsin ylös (kun muistan) seinäkalenteriin, johon tulee muutoinkin laitettua kaikenlaiset menot. Kyseessä pitää siis olla sellaiset, joita ei ole nähnyt aikaisemmin. Viime vuonna kun itselläni oli 1001-elokuvaa jotka jokaisen on nähtävä edes kerran elämässään-kirjan tavoitteet vielä mukana kuvioissa, laitoin ne aina omaan kohtaan, jotta tiesi sitten rustailla ne kirjaan. Tänä vuonna olen (mikäli mahdollista) ruksannut opuksen leffat suoraan kirjaan katsomisen jälkeen. 



3 kommenttia:

  1. minä teen myös samaa eli siis kerään leffalippuja, ja kiinnitän ne yhteen samaan vihkoon, olen tehnyt tätä tammikuusta 2009 ja Twilight Houkutuksesta lähtien :-D

    VastaaPoista
  2. Wau, oikein vihkoarkistointia? Mulla ne on vain samassa pinossa :D Kun se tuosta kasvaa voisi miettiä itsekin kansiota tai vihkoa hmmm

    VastaaPoista
  3. juu, pistin jopa kaikki vuoden 2009 aikana kertyneet kontaktimuovin sisään, mutta sitten huomasin että teksti lipuista alkaa kulua jonkin ajan päästä näkymättömiin, joten loput olen vain liimannut, 4 lippua per sivu :D

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...