15. kesäkuuta 2014

Mitäpä mulle

Kummasti kesää kohden hiljenee elokuvien osalta ja oletettavasti tulee olemaan hiljaisempaa blogissakin, tämän kesäloma kun häämöttää jo nurkan takana. Aikaa elokuvilta tulee syömään myös muutama taideprojekti pitkästä aikaa, joista olen jo valmiiksi tuhannen täpinöissäni. Kerrataan silti kaikki mahollinen pieni kiva leffoihin liittyen, mitä nyt on tullut katsottua ja semmoista.

Elämää elokuvien parissa-blogissa myydään/vaihdetaan leffoja. Parikin tuli ostettua, kun hinta oli erittäin kohtuullinen 1e kipale. Ben-Hur, koska se pitää olla joskus nähtynä ja täydentää elokuvaklassikoiden kokoelmaa sekä Shoot'em Up, joka ei varmaan taas ole kummoinen, mutta täydentää sekin jotain kohtaa jostakin. Leffojen kuntoluokitus oli viiden tähden arvoinen, että hyvin on pidetty. Kiitos vielä kaupoista Hedgie!


Synttäritkin olivat ja onnistuin saamaan muutaman leffa-aiheisen lahjankin, vaikka mitään en edes toivonut (senkin ihanat!)

Tardis avaimenperä!!

Höpötti muki!

 Lisäksi olin itse itselleni tilannut lahjaksi Qwerteen musthave-paidan. Star Warsiin jotenkin edes viittaavaa paitaa olen kaivannutkin.



Synttärien kunniaksi toinen ihana ihminen ilostutti leffailuseuralla ja katsottiin yhteinen ikisuosikki 10th Kingdom, joka on siis teknisesti minisarja, mutta meille ollut aina 7h kestävä ihana leffa. Leffojen puolesta muutoin ollut vähemmän aktiivista, 10th kingdomia edeltänyt kotikatseluelokuva on ollut muistaakseni Lords of Dogtown, joka oli yllättävän hyvä (ja siinä oli Ugly Betty!). Sarjoja tulee nyt katsottua aktiivisemmin ja sainkin Doctor Whon kahta jaksoa lukuunottamatta pulkkaan (Netflix:stä uupuu vielä Day of the Doctor ja Time of the Doctor fuuuu...). Game of Thronesin kanssa on kärvistelty, koska en katso yhtään mitään ennenkuin ne jaksot näkee laillisesti ja HBO Nordic:iin ei ole vielä sorruttu (kun se Netflix jo on...), onneksi tiedän sentään mitä tapahtuu. Sen sijaan nyt aloin seuraamaan Hannibalia, jota Mira kehui siihen malliin, että muita vaihtoehtoja ei vaan ollut. Siinäkin vain eka kausi Netflix:ssä, niin nyt mennään naatiskellen eteenpäin, taitaa olla joku 5 jaksoa enää. Lisäksi Yleltä alkoi White Queen, joten seuraan pitkästä aikaa ihan telkusta sarjaa aina torstaisin Tv1:ltä, vouu. On kyllä messevä sarja, varsinkin kun sen voi ajallisesti iskeä tosiaan Tudors-sarjan tapahtumien edelle.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...