TV Thursday #41 - Vahvin naishahmo

Tv-torstaille kävi nyt viimeisimmän tiedon mukaan samat kuin Movie Mondaylle eli yleisen hiljaisuuden vuoksi molemmat haasteblogit lopettavat toimintansa. Syyt ovat täysin ymmärrettävät, itsekään en ole niin aktiivisesti haasteita toteuttanut, kuin kyseisten blogien kultakautena. Viimeiseksi jäävä haaste Tv-torstaissa oli kuitenkin jo ajatushautomossa ennen lopetustietoa ja nyt se ainakin on vietävä loppuun edes kiitoksena blogin taipaleesta.

"Sarjoissa on monenlaisia naishahmoja. On vaarallisia viettelijöitä ja pelastajaa odottavia neitoja ja karatetaitoisia agentteja - nyt kysytäänkin vahvan naishahmon perään. Onko suosikkisi valtaistuinpelissä juoniva Cersei tai kenties enemmän fyysistä voimaa käyttävä Sydney Aliaksesta?"

En kykene nostamaan vain yhtä tiettyä jalustalle, kun on niin monia suosikkisarjoja ja sitäkin enemmän vanhvoja naishahmoja. Tosi-tv:n rankkasin taasen kokonaan pois, jotta vaihtoehtoja ei ole sentään miljoonaa. Samalla toki piti ihan miettiä, mikä on mielestäni vahva nainen ja mitä valinnoillani on yhteistä. Eräs yhdistävä piirre on peräänantamattomuus, voiton- tai selviytymisentahto. Monella on myös henkisen puolen lisäksi fyysistä vahvuutta, vaikka tämä toissijaista onkin. Esimerkki tekstissä listattu Cersei päätyi myös joukkoon, mikä kertoi itselleni, että vahvaksi naiseksi luokiteltu hahmo ei välttämättä ole pidetty, edes omasta mielestäni. Yhtäläisyyksiä oli joidenkin osalla myös kehityskaaressa hahmon ollessa vielä alussa suhteellisen heikko ja avuton, mutta josta kehittyy sarjan edetessä yksi kovimpia tekijöitä (Dany, Carol, Lana). Yksi lukeutui joukkoon vasta eilisellä päätöksellä, kun pääsin jatkamaan American Horror Storyä kolmannesta kaudesta.

Elizabeth (White Queen), Cersei (GOT), River Song (Doctor Who), Olivia (Fringe), Fiona (AHS), Lana Banana (AHS), Carol (Walking dead), Dany (GOT), Anne Boleyn (Tudors)

 

Varasijoilla oli lisäksi esimerkiksi Sister Jude (AHS), Michonne (Walking Dead) ja Amy Pond (Doctor Who)

TV Thursday #37 - Itkettävin jakso

Muutaman viikon vanha Tv-torstain haaste, joka jäi hautomaan alitajuntaan ja on pakko saada nyt ulos:

"Monissa sarjoissa on jaksoja jotka vievät katsojansa herkkään tilaan ja nenäliinoja saattaa kulua jakson aikana useita - nyt kysytäänkin mikä jakso sai sinut herkistymään. Voit halutsessasi kertoa myös miksi!"

Omalla kohdalla tosi-tv ainakin on yksi suurimpia itkettäjiä, eikä aina pelkästään joku tietty, vaan sieltä sun täältä. Tilanteet, joissa joku saa uuden kodin, löytää oman itsetunnon, selviää koettelemuksesta, voittaa oman itsensä ja pelkonsa, kohtaa läheisensä pitkästä aikaa ovat kaikki sellaisia, joissa herkästi tirahtaa. Ajankohtainen sarja tällä hetkellä on kotimainen Vain elämää, jonka itkunyyhky-aspekti on jo vitsailujenkin aiheena. 

Tavallisissa sarjoissakin näitä hetkiä löytyy. Muistan esimerkiksi Tudorsien sekä Valkoisen kuningattaren kirvoittaneen muutaman pienen tihrun, kun kokee samaistuttavan hahmon kokevan vääryyttä. Yleisesti ottaen kuitenkin molemmat sarjat nojaavat siihen valtapeliin, joissa on samoja elementtejä kuin jo legendaarisessa Game of Thronesissa. GOT:n kohdalla en meinannut äkkiseltään muistaa kovin montaa nimenomaan itkukohtausta, mikä on omalla kohdalla erikoista, sillä usein suosikkisarjani voi mitata itkun määrässä. GOT kuitenkin tarjoaa niin paljon muutakin häkellystä ja hämmennystä, että se ei tarvitse niin paljon nyyhkyä toimiakseen. 

Eräs tasaiseen tahtiin itkettävä ja välillä jopa vähän enemmänki itkettävä sarja on kyllä Doctor Who. Äkkiseltään nousee moniakin hetkiä mieleen, joissa on oltu hyvin herkässä tilassa. Ensimmäinen kova pala oli Doomsday-jakso, jossa jouduin hyvästelemään hahmon, johon olin ehtinyt kiintyä. Tennatin jaksoissa muistan loppupäästä myös tohtorin muuttumisen, josta oli tehty hiton hieno ja tunteisiin uppoava. Viidennestä kaudesta seitsemän puoleen väliin ovat suosikkikauteni muutenkin ja kyllä näissä se on mitattavissa myös itkun määrässä. Kaikki Amy, Rory & River-kuviot, spesiaalijaksoissa tohtorin kohtaamiset oman itsensä kanssa, kohtaamiset vanhojen tuttujen kanssa, se mahtipontinen tunne, kun toivo nousee taas eloon ja ne Van Goghin auringonkukat...

Eniten itkua kirvoittanut sarja ylitse muiden on kuitenkin ehdottomasti Mullan alla, joka on se yhä ja mahdollisesti aina suosikkisarjani koskaan.

Mitäpä mulle

Kummasti kesää kohden hiljenee elokuvien osalta ja oletettavasti tulee olemaan hiljaisempaa blogissakin, tämän kesäloma kun häämöttää jo nurkan takana. Aikaa elokuvilta tulee syömään myös muutama taideprojekti pitkästä aikaa, joista olen jo valmiiksi tuhannen täpinöissäni. Kerrataan silti kaikki mahollinen pieni kiva leffoihin liittyen, mitä nyt on tullut katsottua ja semmoista.

Elämää elokuvien parissa-blogissa myydään/vaihdetaan leffoja. Parikin tuli ostettua, kun hinta oli erittäin kohtuullinen 1e kipale. Ben-Hur, koska se pitää olla joskus nähtynä ja täydentää elokuvaklassikoiden kokoelmaa sekä Shoot'em Up, joka ei varmaan taas ole kummoinen, mutta täydentää sekin jotain kohtaa jostakin. Leffojen kuntoluokitus oli viiden tähden arvoinen, että hyvin on pidetty. Kiitos vielä kaupoista Hedgie!

Synttäritkin olivat ja onnistuin saamaan muutaman leffa-aiheisen lahjankin, vaikka mitään en edes toivonut (senkin ihanat!)

Tardis avaimenperä!!

Höpötti muki!

 Lisäksi olin itse itselleni tilannut lahjaksi Qwerteen musthave-paidan. Star Warsiin jotenkin edes viittaavaa paitaa olen kaivannutkin.

Synttärien kunniaksi toinen ihana ihminen ilostutti leffailuseuralla ja katsottiin yhteinen ikisuosikki 10th Kingdom, joka on siis teknisesti minisarja, mutta meille ollut aina 7h kestävä ihana leffa. Leffojen puolesta muutoin ollut vähemmän aktiivista, 10th kingdomia edeltänyt kotikatseluelokuva on ollut muistaakseni Lords of Dogtown, joka oli yllättävän hyvä (ja siinä oli Ugly Betty!). Sarjoja tulee nyt katsottua aktiivisemmin ja sainkin Doctor Whon kahta jaksoa lukuunottamatta pulkkaan (Netflix:stä uupuu vielä Day of the Doctor ja Time of the Doctor fuuuu...). Game of Thronesin kanssa on kärvistelty, koska en katso yhtään mitään ennenkuin ne jaksot näkee laillisesti ja HBO Nordic:iin ei ole vielä sorruttu (kun se Netflix jo on...), onneksi tiedän sentään mitä tapahtuu. Sen sijaan nyt aloin seuraamaan Hannibalia, jota Mira kehui siihen malliin, että muita vaihtoehtoja ei vaan ollut. Siinäkin vain eka kausi Netflix:ssä, niin nyt mennään naatiskellen eteenpäin, taitaa olla joku 5 jaksoa enää. Lisäksi Yleltä alkoi White Queen, joten seuraan pitkästä aikaa ihan telkusta sarjaa aina torstaisin Tv1:ltä, vouu. On kyllä messevä sarja, varsinkin kun sen voi ajallisesti iskeä tosiaan Tudors-sarjan tapahtumien edelle.