2. syyskuuta 2014

Magic in the Moonlight


Ohjaaja: Woody Allen
Käsikirjoitus: Woody Allen 
Kuvaus: Darius Khondji
Pääosissa: Emma Stone, Colin Firth, Hamish Linklater, Marcia Gay Harden, Jacki Weaver, Erica Leerhsen, Eileen Atkins & Simon McBurney
Kesto: 1h 37min
Ikäraja: S

Woody Allenin uusin elokuva Magic in the Moonlight kertoo Colin Firthin esittämästä englantilaisesta ammattitaikurista Stanleystä, jonka oma show on rakennettu kiinalaisen lavapersoonan Wei Ling Soon ympärille. Ehdottoman järkipohjainen ja vain tieteenkovia todisteita uskova Stanley on uransa paljastanut myös monia mukamas meedioita pelkiksi huijareiksi ja ihmisten rahojen nyhtäjiksi. Stanleyn kollega Howard pyytääkin yllättäen tämän apua, kun erään perheen elämään on eksynyt hämmästyttävän uskottava mukamas meedio, johon Howardkin on jo alkanut uskoa. Emma Stone esittää nuorta meedioita nimeltään Sophie, joka saa lopulta skeptisen ja jääräpäisen Stanleynkin pauloihinsa.


Kerrassaan mainion Blue Jasminen jälkeen on Woody Allenin elokuvat alkaneet taas maistumaan tai ainakin uteliaisuutta on edes vilkaisuun asti. Magic in the Moonlightin tapauksessa vaakakuppia kallisti lisäksi näyttelijävalinnat, koska Firth ja Stone ovat molemmat loistavia näyttelijöitä. Elokuva olikin oikeastaan juuri, mitä odotinkin eli hienovaraista ja aavistuksen romanttista komediaa. Ei tietenkään mahdollisuuksia seisoa samalla viivalla Jasminen kanssa, mutta menee oikein hyvin otollisessa mielentilassa, kun kaipaa jotain pientä kivaa viihdykettä.

Magic in the Moonlight menee vaivattomasti hypähdellen kategoriaan "hyvämielen elokuvat". Yleistunnelma on tasaisella volyymillä pienesti nostattava, juoksematta kuitenkaan missään kohtaa täysiä mäen päälle. Turhaa draamaa ja vauhdikkaita juonenkäänteitä ei tässä ole, eikä sellaisia kannatakaan tekijän tuntien odottaakaan. Huumori ei varsinaisesti hörötytä, mutta pitää suunpielet ylhäällä satunnaisten hymähdyksien säestämänä. Hauskuus on ennen kaikkea hahmojen kemioissa ja sanailussa, kun rivien välistä on mahdollista lukea jos jonkinmoista. 


Colin Firth on aina ollut hyvä esittämään päällisin puolin hapannaamaisia tosikkoja ja vieläpä itsepäisiä sellaisia. Mieleen tulee hänen monet vastaavat roolit aina Mr. Darcystä Bridget Jonesin Mark Darcyyn. Tässäkin "sama rooli" on eduksi varsinkin sen pilkahtelevan huumorin muodossa Stanleyn laukoessa kyynisen sarkastisia kommenttejaan ja varsinkin seuraamalla muiden reaktioita hänen sanomisiinsa. Emma Stone on nyt vaan aivan ihanan joka roolissaan. Sophiena hän pääsee luvan kanssa hienoisesti ylinäyttelemään, kuten kaikkien kuuluu tehdä, kun on Allenin leffasta kyse. Tyypillinen sisältörikas ja nasevakin dialogi kuulostaa hyvältä niin Firthin ja Stonen kuin muidenkin sivuosien esittäjien suusta. 

Magic in the Moonlight on juuri sopiva katsojalle, joka ei kaipaa sitä turhaa toimintakotkotusta. Woody Allenin faneille must see.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...