Mielensäpahoittaja

Ohjaaja: Dome Karukoski
Käsikirjoittaja: Tuomas Kyrö & Dome Karukoski
Kuvaaja: Pini Hellstedt
Leikkaaja: Harri Ylönen
Pääosissa: Antti Litja, Petra Fery, Mari Perankoski, Ilkka Forss, Viktor Drevitski, Kari Ketonen, Mikko Neuvonen, Janne Reinikainen, Alina Tomnikov & Bruno Puolakainen
Kesto: 1h 43min
Ikäraja: S

Tuomas Kyrön kynästä syntynyt Mielensäpahoittaja on siirtynyt valkokankaille ohjaaja Dome Karukosken osaavissa käsissä. Vanhan jäärän roolissa esiintyy radiokuunnelmissa samana hahmona räpättänyt Antti Litja.  Mielensäpahoittaja joutuu jättämään oman tuvan taakseen teloessaan itsensä ja muuttamaan väliaikaisesti poikansa ja miniänsä huomaan. Pariskunnalla on eriävät ajatukset mielipiteitään ääneen laukovasta papparaisesta ja tämän tulevaisuuden kuvioista. Kaikkien hermot joutuvat koetukselle ja varmasti vielä jokainen vähän mieltään pahoittaa. 

Kuunnelmia en ole kuullut, enkä kirjoja aiheesta lukenut, mutta ei pahoiteta mieltämme siitä. Karukoski nimenä taasen, julisteen ylä-tai alareunassa, saa minut kyllä menemään katsomaan oli kuinka kotimaista tahansa. Käsittääkseni aiemmin vain yhden hahmon valituksista koostuvasta monologista on laajennettu tarina, joten samalla Mielensäpahoittajastakin on herätetty vielä elävämpi tulkinta kankaalle. Sijaa saavat myös aiemmin yhden henkilön kautta nähdyt muut perheenjäsenet, joiden persoonaan päästään paneutumaan suhteessa vanhaan ukkoon. 

Mielensäpahoittaja ei ole vain pelkästään naurunröhötyksiä kirvoittava pintapuoleinen komedia, vaan kaiken vedet silmistä naurattavan hauskuutuksen lomassa se käsittelee esimerkiksi teknologian nopeaa kehityskulkua, Suomen lähihistoriaa ja sen vaikutusta tämän päivän yhteiskuntaan. Vanhaa tapaa elää ja toimia edustaa itse Mielensäpahoittaja, joka itsepintaisesti elää samalla kaavalla, kuin on aina ennen eletty niin toimissaan kuin aatteissaan. Nykypäivän menon näemme Miniässä ja ympäröivässä kaupungissa ihmisineen, jotka muovautuvat alati muutosten tuulten mukana ja omaksuvat nopeasti uudet kuviot osaksi omaa arkeaan ja identiteettiään. Miniässä myös kiteytyy pyrkimys karistaa vanhat tomut jaloistaan ja pysyä eteenpäin menevässä liikkeessä. 

Jokaisessa hahmossa on jotain tuttua ja samaistuttavaa, oli se sitten katsojasta itsestään löytyvää tai lähipiirin ihmisissä tai vaan tietyssä ihmistyypissä. Itselleni varsinkin Mielensäpahoittajassa kiteytyy se tietty ”ennen oli kaikki paremmin”-tyyppi, joka ei edes välttämättä ole edes täysin samaa ikäluokkaa tai sukupuolta kyseisen hahmon kanssa, mutta samaa tapa katsoa elämää löytyy kyllä. Poika on toisaalta Miniän katsojakannalta hermoja raastava aikaansaamattomuudessaan, toisaalta häntä kohtaan tuntee sympatiaakin, kun hän näkee isänsä hyvätkin puolet ja on lopulta avainasemassa päähahmon kasvutarinassa. Kyllähän sitä lopullista räjähtämistä jo alkaa odottaakin.

Antti Litja kurttukulmineen ja viivasuineen on oiva Mielensäpahoittaja. Litja nyt ei ole ollutkaan jokaisessa kotimaisessa kuvassa vipeltäviä vakionaamoja, mutta elokuvassa vihjataan hyviin suoraan yhteen hänen merkittävimmistä aiemmista rooleistaan. Petra Frey ei paljoa pukahda, mutta on sitäkin vakuuttavampi, varsinkin ihan ihan loppupuolella, missä niitä roskia saattaa mennä simmuun jos toiseenkin. Ilkka Forss ei soita mitään aiempaa kelloa, mutta sopii joka tapauksessa pojan osaan. Sen sijaan Mari Perankoski ei varsinaisesti ole kasvoistaan kovin tuttu, vaikka onkin työlistansa perusteella esiintynyt paljon muuallakin, mutta hänen ääntänsä on taatusti tullut kuultua joissain animaatioissa.

Mielensäpahoittaja on jo vuoden katsotuin sekä parhain kotimainen ja rikkoo katsojaennätyksiä hurjaan tahtiin. Harvinaista elokuvalle on parantaa tulostaan ja peitota ensimmäisen elokuvaviikon määrät toisella esitysviikolla, mutta sen se on mennyt tekemään. Uutiskynnys ylittyi meidänkin viime tiistain näytöksen kohdalla, lue Kouvolan Sanomien juttu täältä.