Hirsipuu

Ohjaaja: Travis Cluff & Chris Lofing
Käsikirjoitus: Travis Cluff & Chris Lofing
Pääosissa: Reese Mishler, Pfeifer Brown, Ryan Shoos, Cassidy Gifford, Travis Cluff & Price T. Morgan
Kesto: 1h 21min
Ikäraja: 16

Hirsipuu on erittäin jenkkiläinen ja tätä aikaa edustava kauhuelokuva, joka sijoittuu käsivaralta kuvattuihin lukiomaisemiin. Parikymmentä vuotta sitten koulussa esitettiin Hirsipuu-niminen näytelmä, jolloin sattui traaginen tapaturma yhden oppilaan kuollessa lavalle (et ikinä arvaa miten). Pakollisella näytelmäkurssilla, jonne siis joutuvat kaikki cheerleadereitä ja urheilijajannuja myöten, on päädytty esittämään uusintaversion tästä ikimuistoisesta näytelmästä. Näytelmän miespääosassa on juurikin tälläinen urheilijajannu, joka kuitenkaan ei usko selviytyvänsä roolistaan kunnialla, koska ei ole kovin kaksinen näyttelijä. Onneksi hänen neuvokas kaverinsa on valmis auttamaan hädässä ja keksii oivan suunnitelman: nuoret aikovat murtautua koululle ensi-iltaa edeltävänä yönä ja laittaa lavasteet tuusan nuuskaksi. Luonnollisesti he eivät ole ainoat, jotka liikkuvat koulussa yöaikaan.

Tälle päivälle on tyypillistä ns. "found footage" elokuvat eli nämä käsivaralta kuvatut tekeleet. Kuvaustavasta olen tykännyt ihan Blair witch projectista lähtien, mutta se alkaa olla jo niin käytetty, että ei ole edes tosi. Varsinkin kun taustalla on selvästi tämänkin tekeleen kohdalla säästösyyt, jotka ymmärtäisin, jos muuhun olisi panostettu sitten senkin edestä edes hitusen. Hirsipuun kohdalla tiesi kyllä oikeastaan jo valmiiksi, minkä tason elokuvasta on kyse, eikä sen suhteen odottanutkaan mitään kovin kummoista. Juoni oli käytännössä ihan yhdentekevä aina hahmoja myöten, mutta säikyttelyn puolesta elokuva voisi ansaitakin häthätää jopa kaksi tähteä. 

Hirsipuu kestää siis yhden katsomiskerran, joka on oltava sellainen, että tietää mitä odottaa eli täyttä sukkakauhua. Tällöin kokemus voi sinänsä olla ihan hauska. Elokuva nojaa reilusti todella halpamaiseen säikyttelyyn ihan jatkuvalla syötöllä, mutta ihka ensimmäisestä böö-hetkestä on itseni annettava pieni kunniamaininta, sillä se tuli niin puskista, että luulin saavani slaagin. Toisaalta jatkuvaan hiljaisuus-böö-hiljaisuus-böö ehtii jo ärsyyntyä, kunnes taas tulee semmoinen böö, että alkaa adrenaliiniannostuksen voimasta naurattaa. Loppuvaiheessa sitten pääseekin ihan nauramaan, niin huonot mukamas jännät twistit on sinne istutettu, että ei siinä muuta voi kun epäuskoisena kikattaa. 

Hahmot ovat edelleen yhdentekeviä ja niin paperinohuita kuin olla ja voi. Tosin monessakaan kauhuelokuvassa ei ole tarkoitus uhrata aikaa hahmojen sympatisointiin, mutta tässä on unohdettu karisman rippeetkin. Näyttelijätkään (joiden omat etunimet ovat muuten samat kuin hahmojenkin) eivät ole kaksisia, varsinkaan Reese, jonka hahmon on tarkoitus olla huono näyttelijä, mutta en ole varma jannusta itsestäkään. Ärsyttävää on myös hahmojen tapa kuvata aivan liian usein itseään sen sijaan, että kuvaisivat kunnolla muita tai vaikka sitä ympäröivää miljöötä. Selfie-vitsit olisi kannattanut käyttää aikaisemmin elokuvassa, kun niille oli otollisempi aika. Hirsipuu olisi oikeastaan ollut kokonaisuudessaan parempi ihan reilusti kauhukomediana.

Jossain B ja Ö-luokan välissä seilaava Hirsipuu tarjoaa tyypilliset nykyajan kliseiset kauhuelementit pökkelössä paketissa. On kyllä tahattomasti ihan hauska.