Ohjaaja: Stig Björkman
Musiikki: Eva Dahlgren & Michael Nyman
Pääosissa/haastattelussa: Ingrid Bergman, Jeanine Basinger, Pia Lindström, Isabella Rossellini, Ingrid Rossellini, Roberto Rossellini, Fiorella Mariani, Liv Ullmann & Sigourney Weaver
Kesto: 1h 54min
Ikäraja: S
Ingrid Bergman: Omin sanoin on dokumenttielokuva koko maailmaa ihastuttaneesta ruotsalaissyntyisestä näyttelijätär-legendasta, Ingrid Bergmanista. Elokuva kertoo, miten tavallinen ruotsalainen tyttö päätyi Hollywoodin valkokankaille alkaen traagisesta lapsuudesta. Ingrid menetti jo varhain 2-vuotiaana äitinsä ja myöhemmin kouluiässä myös isänsä. Edesmenneeltä isältään Ingrid omi tavan ikuistaa omia kotivideoita, sillä isäkin oli aina kuvannut Ingridiä. Tämä perheperinne auttoi Ingridiä myös urallaan, sillä hän oli kameran edessä kuin kotonaan.
Näitä ainutlaatuisia, keskeisesti perhe-elämää ikuistavia kaitafilmejä nähdään elokuvassa useaan otteeseen. Tämän lisäksi on toki kohtauksia tähden elokuvista, taltiointeja palkintogaaloista sekä aikanaan tehtyjä haastatteluja. Vielä merkittävämmän sisällön tarjoaa kuitenki Ingridin kirjoittamat kirjeet läheisille ystävilleen, jotka syntyivät vuosien aktiivisesta kirjeenvaihdosta kattaen niin uran huippuhetket, kuin vastoinkäymisetkin. Ennen kaikkea kirjeet kertovat enemmän Ingridin omista ajatuksista ja tunteista. Kirjeiden lukijana ja ns. Ingridin äänenä kuullaan uuden sukupolven ruotsalaistähteä (ja henkilökohtaista suosikkiani) Alicia Vikanderia.
Vaikka elokuvan suomenkielisessä nimessä sanotaankin "Omin sanoin", pääsee ääneen moni muukin. Läheisten yhteistyökumppanien lisäksi paljon sanottavaa on Bergmanin neljällä lapsella. Pääasiassa kaikki neljä muistelevat äitiään ilolla ja lämmöllä. Hän oli inspiroiva ja hauska ihminen silloin, kun pääsi olemaan paikalla. Pia, jonka Ingrid käytännössä hylkäsi isänsä kera Amerikkaan ja perusti uuden perheen, tunsi koko äitisuhteen etäiseksi, mutta sai vakaan kodin toisen vanhemman avulla. Rossellinin lapsilla on keskenään erilaiset näkemykset ja kokemukset omasta lapsuudestaan. Eniten äitiään muistuttava Isabella ei ollut moksiskaan läsnäolon puutteesta ja tuntui ymmärtävän tämän "sisäistä muuttolintua" kaikista parhaiten. Roberto ja Fiorella taas jäivät erotilanteen jälkeen kaipaamaan äitiään ja tavanomaisempia kotiolosuhteita.
Itse en voi sanoa tuntevani kattavasti Ingridin tähdittämiä elokuvia, mutta aikakautensa tähdistä ja ylipäätänsä valkokankaan klassikkonäyttelijättäristä, hän on itselleni yksi tutuimmista. Casablancan ja Kohtalon avain elokuvien jälkeen olen halunnut nähdä lisää tähden leffoja, vain hänen itsensä takia. Noiduttu elokuva onkin istunut odottamassa digiboksin puolella jo pienen ikuisuuden. Jokin Bergmanissa kiehtoi jo aiemmin ja tämän dokumenttielokuvan jälkeen kiehtoo vain lisää.
P.S. Isabella Rossellini vaikutti todella tutulta, mutta en elokuvan aikana hoksannut miten. Jälkikäteen selvisi, että olen nähnyt ainakin kaksi elokuvaa, jossa hän esiintyy: Merlin (teknisesti minisarja) ja Kuolema pukee häntä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti