Ohjaaja: Pete Docter
Musiikki: Michael Giacchino
Pääosassa: Amy Poehler, Phyllis Smith, Richard Kind, Bill Hader, Lewis Black, Mindy Kaling, Kaitlyn Dias, Diane Lane & Kyle MacLachlan
Kesto: 1h 42min
Ikäraja: 7
Inside out kertoo 11-vuotiaasta Riley nimisestä tytöstä ja eritoten siitä, mitä hänen päässään liikkuu. Pääkopan sisällä avautuu ihan oma maailmansa, jossa tärkeimpiä paikkoja on komentokeskus, jossa viisi eri tunnetta hallinnoivat kaikkea Rileyn näkemää ja kokemaa. Pääosin puikoissa tosin pärmäröi Ilo, koska tärkeintähän on pitää Riley mahdollisimman onnellisena. Selkeät roolit ovat myös Pelolla, Kiukulla ja Inholla, mutta Suru ei oikein ole löytänyt omaa paikkaansa osana yhteisöä. Rileyn maailma kokee suuren muutoksen, kun perhe joutuu muuttamaan Minnesotasta San Franciscoon ja kaikki keskeinen harrastuksista kavereihin jää taakse. Rileyn on yhä vaikeampi pitää päätään pystyssä kaikkien mullistusten keskellä ja näin ollen tunteetkin ovat suurien haasteiden edessä.
Inside out on pitkästä aikaa Pixarin puolelta todella omaperäinen tuotos. Vaikka muutaman vuoden takainen Brave-elokuva hyvä olikin, ei se ollut kuitenkaan niin omintakeinen, kuin tämä uusin tai vuosien 2008 ja 2009 elokuvat Wall-e ja Up-kohti korkeuksia. Täytyy todeta, että vaikka synopsis olikin ennestään tuttu, oli täysin yllätys miten syvälle mieleen Inside out sukeltaa. Oli oikeastaan hyvä, että ne trailerit, jotka näin, eivät sen kummemmin paljastaneet varsinaisesta kertomuksesta, vaan toimivat enemmänkin tunteiden esittelyvideoina. Ennakkoon osasi siis odottaa hyvää kuvaa, mutta episodin täräyttäessä arvioonsa täydet viisi tähteä ja monien muiden seuratessa perässä vähintään neljällä tähdellä, alkoi uskaltaa odottaa vielä enemmän. Voin vahvistaa muiden olleen oikeilla jäljillä, meillä taitaa olla käsissämme nyt vuoden paras animaatio.
Kun tehdään elokuva, joka kertoo tunteista, ei tunteilta voida luonnollisestikaan välttyä. Inside out itkettää lähes yhtä suurella varmuudella, kuin se naurattaa. Varsinkin aikuiset tuntuvat "murtuvan" vielä lapsia herkemmin tätä elokuvaa katsellessa, joten jotenkin se koskettaa meitä aikuisiakin ihan perustavalla tasolla. Tunnevuoristoradassa ne itkuimmat kohdat ovat (ainakin itselleni) ihan alussa, kun kaikki on niin ilontäytteistä, kaunista ja uutta sekä tietenkin siellä lopussa, kun Surullekin annetaan sijaa. Tunteiden persoonat ja toilailut kirvoittavat monet naurut, samoin kuin toisinaan jo pelkkä mielikuvituksen rikkaus saa suupielet jo nousemaan.
Mielen sopukoista on otettu selvästi kaikki irti, aina kaikista abtrakteimmalle tasolle asti. Inside out kertoo leikkisillä tavoillaan esimerkiksi miten tietyt muistot joutuvat unholaan, miten faktat ja mielipiteet tuppaavat joskus menemään sekaisin ja miksi joku rallatus palaa yhtäkkiä mieleen soimaan uudestaan ja uudestaan. Mielenkiintoista on myös vertailla esimerkiksi Rileyn vanhempien päänsisäistä toimintaa Rileyn omaan. Vaikka toiminnan tasolla kyseessä onkin komentokeskusten välistä käskyjen antoa ja näiden toteutusta, voi sen tuoksinnassa havainnoida aikuisten ja lasten pääsisäisiä eroja, jotka kertoo persoonan kasvusta. Miten komentokeskus on muuttunut iän karttuessa konsolipöytineen päivineen, miten tunteista on ilmeisesti tullut yhtenäisempiä jo ulkonäöllisestikin. Elokuvasta jäi myös omaan mieleen poukkoilemaan kysymys, että kuka oikeastaan tekeekään sen ensimmäisen liikkeen, Riley vai tunteet? Kuka reagoi kumpaan ensin eli kuka lopulta onkaan puikoissa.
Näkemäni versio oli alkuperäinen englanniksi puhuttu, mutta sen perusteella mitä olen ehtinyt dubattuakin versiota kuulemaan, ei sekään kuulosta ollenkaan hullummalta. Ainoastaan alussa nähtävän Laava lyhärin suhteen alkuperäiset äänet ovat selkeästi paremmat, koska ne ovat paljon särmikkäämmät ja kypsemmät äänet, kuin dubatussa. Kuulluista alkuperäisistä äänistä ehdottomasti parhaiten mieleen jää Amy Poehlerin Ilo ja erittäin masentavan kuuloisen Phyllis Smithin Suru. Alkuperäisessä on yleensä sekin puolensa, että et välttämättä tunnista edes ääninäyttelijää, mikä yleensä on ihan tervetullut seikka, niin hahmo saa pysyä paremmin näköisenään.
Inside out on ainutlaatuinen elokuva tunteista ja niiden merkityksestä. Se koskettaa varmasti paatuneimmankin komentokeskusta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti