Paddington

Ohjaaja: Paul King
Käsikirjoitus: Paul King, Hamish McColl, pohjaa Michael Bondin kirjaan Karhuherra Paddington
Musiikki: Nick Urata
Pääosissa: Ben Whishaw (Paddingtonin äänenä), Sally Hawkins, Hugh Bonneville, Julie Walters, Nicole Kidman, Jim Broadbent & Peter Capaldi
Kesto: 1h 35min         
Ikäraja: 7 

Paddington kertoo nuoresta karhusta, joka matkaa kotiseudultaan Perusta aina Lontooseen asti uuden kodin toivossa. Paddingtonin rautatieasemalta hänet löytää Brownien perhe, joka herra Brownin (Bonneville) murinoista huolimatta, ottaa karhun hoteisiinsa, ainakin väliaikaisesti. Perhe antaa karhulle nimen Paddington rautatieaseman mukaan, sillä Paddingtonin oikea nimi on ihmisen suuhun liian vaikea lausua. Paddington on jotakuinkin perillä ihmisten tavoista, etenkin kohteliaisuudesta, mutta hyvistä aikomuksistaan huolimatta hänellä on taipumusta kömpelyydellään ja vaihtelevalla tuurillaan, aiheuttaa erinäisiä kommelluksia. Paikallisen museon eläintentäyttäjä (Kidman) kiinnostuu myös kovasti kuultuaan erikoisesta karhusta hiipparoimassa Lontoossa. 

Paddingtonin näin jo aikapäiviä sitten ja elokuvateattereistahan se on jo poistunut, mutta se päätyi lukijatoiveesta vielä omaksi postauksekseen. Todennäköisesti se on ihan aikataulullisista syistä jäänyt aikanaan käsittelyn ulkopuolelle, sillä itse kuvassa ei ollut mitään perustavanlaatuista vikaa. Paddingtonin tuotantopuolella vaikuttimena on David Heyman, jolla on ollut lusikkansa mukana semmoisissa isommissa keitoksissa, kuin Harry Potter-elokuvissa sekä Gravityssä. Nimenomaan Potter-leimalla tätä elokuvaa mainostettiinkin reilusti ainakin sen julisteversiossa. Vaikka elokuvissa ei suoranaisia yhteyksiä olekaan, niin peribrittiläinen meno ja tietynlainen herttaisuus on löydettävissä molemmista.

Paddington on erityisesti hyvänmielen tekele ja sitä katsottaessa on hyvä vaihtaa se lapsenmielisempi vaihde silmään. Juonellisesti elokuvassa on lievät puuttensa, sillä sinänsä koko pahiksen tuoma "jännitysnäytelmä" on jopa vähän turha ja puuduttavakin. Parhainta draamaa syntyy jo arjessa ja Paddingtonin edesottamuksista pelkästään Brownien kanssa. Elokuvan visuaalinen anti värimaailmoineen päivineen on hyvin satukirjamainen ja pysyy tyylipuhtaana koko elokuvan. Paddingtonissa erityisen onnistunutta on tietokonetekoisen hahmon sijoitus oikeiden näyttelijöiden sekaan. Tietysti hahmon erottaa tietotekniikan tuotokseksi, mutta se ei juuri muun ilmeen tähden pistä häiritsevästi silmään. Lisäksi hahmoon on saatu poikkeuksellisen paljon ilmettä silmiin ja siksi vaikutus aidosta olennosta välittyy katsojallekin. 

Paddingtonin sympaattisena äänenä kuullaan Ben Whishaw:ta, joka on tunnettu muun muassa Pilvikartasto elokuvasta ja Bondien Q:na. Brownien perheestä Sally Hawkins on itselleni tutuin Blue Jasmine elokuvasta ja isä Brown eli Hugh Bonneville on varmasti tunnetuin niin ikään isäukkona, ihanassa Downton Abbey sarjassa. Rouva Birdiä esittävä Julie Walters tunnetaan parhaiten Molly Weasleynä ja Mr. Curry on kukapa muukaan kuin viimeisin Tohtori, Peter Capaldi. Vaikka pahisjuonta pidänkin aavistuksen ylimääräisenä kokonaiskuvan kannalta, on asiassa ehdottomasti valoisakin puoli ja se on nimeltään Nicole Kidman. Todella nautin seurata kyseistä näyttelijätärtä milloin tahansa, etenkin hänen kopistellessa eteenpäin pahiksen korkokengissä tai muussa kyseenalaisessa roolissa. 

Näkemäni versio oli siis originaali, joten pääsin kuulemaan kaikki oikeilla hienoilla äänillään, dubattua en olisi mennytkään katsomaan, kun kyseessä on suurimmaksi osaksi tavallinen elokuva eikä animaatio. Jännä juttu muuten dubatussa versiossa verrattaen originaaliin, kun töiden puitteissa pääsin molempien loppumisia vilkuilemaan: niissä on eri kappaleet lopputekstien ensimmäisenä biisinä. Erikoista tässä on siis se, että en ole aiemmin vastaavaan törmännyt ja koska biisit sopisivat mielestäni juuri toisinpäin. Dubatussa eli ns. lasten versiossa (yleistän) soi mielestäni kypsempään makuun istuva Edmundo Rossin London Is The Place For Me ja originaalissa puolestaan varsin nuorekas kappale Shine, Gwen Stefanin ja Pharrell Williamsin kynästä. Miksihän näin?

Paddington on varsin mukava ja lämminhenkinen koko perheen elokuva