007 Spectre

Ohjaaja: Sam Mendes
Käsikirjoitus: John Logan, Neal Purvis, Robert Wade & Jez Butterworth
Musiikki: Thomas Newman
Pääosissa: Daniel Craig, Christoph Waltz, Léa Seydoux, Ben Whishaw, Naomie Harris, Ralph Fiennes, Andrew Scott, Monica Bellucci, Dave Bautista, Rory Kinnear, Jesper Christensen, Alessandro Cremona & Judi Dench
Kesto: 2h 30min
Ikäraja: 12 

Spectre alkaa Bondin hurvaillessa ominpäin Meksikossa Kuolleiden päivänä. Tästä seuraa vakava puhuttelu uuden M:n (Fiennes) kanssa, joka päättää lomauttaa Bondin. Agentilla on kuitenkin omat syynsä saattaa aloittamansa missio loppuun, joten se on vain tehtävä pomon ja lähes kaikkien muidenkin selän takana. M joutuu pian käymään poliittista kamppailua hallituksen jäsenen, Max Denbighin (Andrew Scott) eli C:n kanssa, säilyttääkseen MI6:n entisellään. Bondin seuraamat jäljet eivät johda pelkästään naiskauneuden luokse, vaan salaisen rikollisjärjestö Spectren, jolla tuntuu olevan monet lonkeronsa osallisena vähän kaikessa ja myös jo menneessä. 

Daniel Craigin neljäs ja tiettävästi viimeinen Bond-elokuva on selkeästi oman sarjansa päätösosa. Se saattaa päähenkilönsä tarinan jonkinmoiseen lopputulemaan ja pyrkii vimmatusti keräämään kaikki langat yhteen vähän liiankin kirjaimellisesti. Edeltävä Skyfall oli vain niin törkeän hyvä elokuva (eikä vain Bond-elokuvaksi), että se luo suuren varjon Spectren ylle, jolta ei edes Mendes&Newman combo pysty sitä pelastamaan. Universumissa, jossa Skyfall elokuvaa ei olisi koskaan keksittykään, olisi Spectre se loisteliain Bond-elokuvista. Tälläisenään se on ihan viihdyttävä toimintatuokio, mutta valitettavasti tuntuu taas enemmän tavalliselta Bond-elokuvalta.

Spectressä se suurin kompastuskivi on se, että se yrittää ihan liikaa olla mahtipontisempi ja ovelampi, kuin sillä on kapasiteettia. Se lopullinen juonikuvio vetää liian suoria viivoja ja todellakin haiskahtaa vasta keksityltä idealta (Moffat on nostanut mun rimaa selvästi korkeammalle). Bondinkin hahmo on kosketuspintana karannut taas jonnekin horisonttiin ja se kaikki sisus, mihin sai kosketuksen edellisessä elokuvassa, on lukittu katsojan ulottumattomiin. 

Visuaalisesti elokuva on edelleen juuri siinä missä pitääkin ja kyllä se alun kuvakieli Sam Smithin Golden Globellakin palkitun "Writins on the Wall" kappaleen soidessa on upein, mitä on Bondeissa nähty (vaikka en kaikkia olekaan nähnyt hehe). Toimintakohtauksissakaan ei ole itsessään mitään vikaa, mutta juonen muuttuessa ohuemmaksi loppua kohden, tekee se tohinastakin vähemmän merkityksellistä. Onneksi Spectreen oli tohdittu sentään lisätä aimompi ripaus huumoria ja himpun verran itseironiaakin Bond-hahmon kustannuksella. Sitä olisi saanut olla vaikka ämpärillinen lisääkin.

Daniel Craig on ollut ihan hyvä Bond omaan Bond-tietämykseen ja käsitykseen nojaten. Varsinkin Skyfallin tarjoama syvällisempi matka nostaa reippaasti hahmon mielekkyyttä. Vaikea kuvitella enää, miten paljon skeptisyyttä Craig aiheutti astuessaan ekaa kertaa hahmon saappaisiin. Seuraavalta Bondilta toivoisin kyllä (anteeksi vain) oikeasti vetovoimaista olemusta, ei siis vain ulkonäöllistä vaan kosolti karismaa, koska sellaista en ole vielä yhdestäkään Bondista löytänyt. Omat suosikkini tässä ajossa olisivat Henry Cavill, Clive Owen ja Idris Elba "ikäesteistä" huolimatta. Spectressä on monia upeita naamoja, joita ei hyödynnetä tarpeeksi, kuten Scott ja Waltz. Molemmilla on takana jo jopa ikonisia roolisuorituksia ja on harmillista, että he eivät pääse loistamaan. Aivan häpeällisen vähän ruutuaikaa on myös ihanaisella ja arvokkaalla Monica Belluccilla, jota voisi katsella tuntikausia.

Spectre jää auttamatta Skyfallin menestyksen varjoon, mutta on Bond-elokuva asteikolla ihan kohtuu onnistunut tapaus.