8. tammikuuta 2017

Vieraissa: Tennispalatsi




Tulipahan koettua nyt sitten ihan Tennispalatsikin, vaikka selkeästi Kinopalatsi on suurempi suosikkini. Aiemmin olin käynyt Tennarin aulassa vain pyörähtämässä tai läpikulkumatkalla ja se oli tuntunut jotenkin kolkolta paikalta. Kieltämättä sen arkkitehtuurin tähden ja ihmispaljoudenkin vuoksi, se on hieman teollisen tuntuinen. Nyt elokuvavalinta (Jackie) käytännössä pakotti Tennarin puolelle, mutta ei se nyt mikään niin kolkko kokemus kuitenkaan ollut.

Herkkuvalikoimaa on jo naurettavan paljon. Esimerkiksi karkkien ystäville ne irtsarihyllyt ovat varmasti taivas. Itselleni riittäisi jo pienempikin kioski, mutta olihan tämä aika hulppeaa silti. Päivähän oli lauantai niin se selittää jo ihmispaljoutta. Onneksi tiesi jo suunnilleen missä navigoida ja miten, muuten olisi kaikki runsauden paljous vyörynyt silmille. Tässä kohtaa hyvä siis mainita, että en ole muutenkaan pohjimmiltaan suurkaupunki ihminen. Kiva on aina käydä ja kokea, mutta mittari täyttyy nopeasti.

Sali (12) oli kuitenkin hirmuisen ihana! Tyylikäs, muhkeat ja tilavat penkit sekä kuitenkin kokonaiskooltaan sopivan pieni. Evästyksenä oli hanajuoma ja isot popparit, pienemmätkin olisi riittäneet. Kokemuksesta jo tiedän, että nämä popparit ei ole parhaasta päästä, kun ne ovat siellä kaapissa niin kauan seisoneet. Vieraissa paikoissa parhaat ovat olleet siellä Kino Tapiolassa. Ennen leffaa tuli taas tämä legendaarinen määrä mainoksia. Laskin ihan että niitä oli vähintään 14 minuutin edestä ja näistä vain kolme oli itse leffojen trailereita (voi itse laskea kuinka monta lyhyttä mainosta tähän ylijäämään aikaan mahtuu). Ihan hullua.

Kokonaiskokemuksena ei silti huono. Ei ole täysin omaan makuun, mutta suuremman skaalan ystäville varmasti juuri riittävä. Scape voisi olla kyllä kertakokemisen arvoinen. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...