Kerro minulle jotain hyvää

Ohjaaja: Thea Sharrock
Käsikirjoitus: Jojo Moyes, jonka kirjaan elokuva pohjaa
Musiikki: Craig Armstrong
Pääosissa: Emilia Clarke, Sam Claflin, Janet McTeer, Charles Dance, Brendan Coyle, Jenna Coleman, Matthew Lewis, Ben Lloyd-Hughes, Vanessa Kirby, Steve Peacock, Samantha Spiro & Joanna Lumley
Kesto: 1h 51min
Ikäraja: S

Louisa "Lou" Clark (Clarke) on 26-vuotias optimistinen, värikäs ja välittävä persoona, jolla ei kuitenkaan ole määrätietoista suuntaa elämässään. Lou jää työttömäksi ja yrittää epätoivon vimmalla etsiä jotain pestiä, jolla tuoda leipää vanhempiensa (myös työttömiä) pöytään. Hän bongaa paikan, jossa haetaan henkilökohtaista avustajaa nuorelle William "Will" Traynorille (Claflin), joka ollessaan elämänsä parhaassa nosteessa joutui lähes koko kehon halvauttamaan onnettomuuteen. Työn luonne osoittautuukin olevan varsinaista avustamista enemmän, sillä Will on vaipunut masennuksen syövereihin, eikä tahdo kiinnostua enää mistään. Lou ottaa missiokseen tämän harvinaisen kyyniseksi menneen miehen elämänhalun löytymisen, mutta tehtävä ei todellakaan ole helppo edes hänen kaltaiselleen päivänpaisteelle.

Kerro minulle jotain hyvää oli nyyhkismaratonini toinen osuus, josta vähän epäilin selviänkö edes, koska edellinen Love is Love oli ollut osaltaan jo niin voimakas ja liikuttava elokuvakokemus. Leffa oli saanut heti leimansa korkeimman tason nenäliinakuvana, pitkälti samanlaisen luokituksen kuin Tähtiin kirjoitettu virhe sai muutamia vuosia sitten. Sellainen, että paatuneinkin tässä vähän saattaa niiskauttaa, jos ei muuten. Sitähän tämä juuri oli, loppuvaiheilla puserretaan kaikki ulos, mutta väitän silti, että vielä koskettavampi oli se maratonin ensimmäinen elokuva. Nenäliinat on kuitenkin aivan pakkovaruste.

Kerro minulle jotain hyvää on ollut pienoinen yleisöryntäyskin, eittämättä onnistuneen mainonnan ja pohjana olevan menestyskirjan vuoksi. Kirjailija Jojo Moyens on myös käsikirjoittanut tämän elokuvaversion ja vaikka kirjaversiota en olekaan lukenut, niin tämä ei tuntunut alkuunkaan liian suoralta kirjakopiolta negatiivisessa mielessä. Hahmoihin pääsee sisälle erittäin soljuvasti ja sisemmätkin ajatukset saadaan välitettyä katsomoon asti. Tiesin varautua romantiikkaan ja musertaviin surullissävytteisiin tunnekuohuihin, mutta se mikä elokuvassa eniten yllätti sen tunnerepertuaarissa, oli sen hauskuus. Ei mitään satunnaisia vitsejä, vaan kauttaultaan raikas ja herskyvä tilannekomiikka.

Huumori kulminoituu varsinkin Loun hahmossa, joka on hieman tapahtumaltis, mutta ei kuitenkaan mikään Bridget Jones-tyyppinen nolojen tilanteiden nainen. Khaleesin tomut jaloistaan täydellisesti karistava Emilia Clarke päästää valloilleen ilmeikkäimmän itsensä ja on niin kertakaikkisen ihastuttava Louna, että hymy on korvissa jo pelkästään hänen tähtensä. Karuin realismi on sahattu toki kaikista hahmoista pois, mutta se ei tee päätähdestäkään liian siirappista tai epäuskottavaa. Tämä on niitä leffoja, joissa on mukana "aivan kaikki". Got-edustajia Clarken lisäksi on Charles Dance ja kieltämättä heidän ensimmäisessä yhteisessä kohtauksessa tässä leffassa on jotain westerosmaista ilmassa. Loun siskona nähdään Doctor Who-sarjan viimeisin matkakumppani Clara (Coleman) ja isäukkona Downton Abbeyn Mr.Bates (Coyle). Willin (joka toki otti osaa Nälkäpeleihin) äitinä on Valkoisen kuningattaren äiti. Loun poikaystävä oli suurin yllätys itselleni, sillä hänelle kasvonsa suo Neville Longbottom eli Matthew Lewis.

Nenäliinakuva Kerro minulle jotain hyvää on yllättäen myös kesän hauskimpia elokuvia. Kauttaaltaan kokemuksena mieltä lämmittävä ja jostain vaikeimmista aiheistaan huolimatta kovin ihana elokuva. En ihmettele suosiota ollenkaan.
 
 

Terminator Genisys

Ohjaaja: Alan Taylor
Käsikirjoitus: Laeta Kalogridis & Patrick Lussier
Musiikki: Lorne Balfe
Pääosissa: Arnold Schwarzenegger, Jason Clarke, Emilia "Khaleesi" Clarke, Jai Courtney, Matt Smith, Lee Byung-hun, J.K.Simmons, Gregory Alan Williams & Courtney B. Vance
Kesto: 2h 5min
Ikäraja: 12

Terminator Genisys-elokuvan lähtöasetelma on tuttu ensimmäisestä Terminator-elokuvasta. Tulevaisuudessa koneita vastaan taisteleva vastarintaliikkeen johtaja John Connor (Jason Clarke) lähettää oman ratsumiehensä, Kyle Reesen (Jai Courtney), vuoteen 1984 suojelemaan omaa äitiänsä, Sarah Connoria (Emilia Clarke). Sarahin perään on ihan minuutteja aikaisemmin lähetetty ihmisten deletointiin erikoistunut terminaattori T-800. Kyle Reesen saavuttua menneisyyteen, on aikajatkumossa kuitenkin tapahtunut suuria ja odottamattomia muutoksia, eikä asiat ole kuten John Connor niitä kuvaili. Sarah Connor tietää paljon enemmän, kuin hänen pitäisi Tuomionpäivästä ja muusta. Kaiken lisäksi tämän mukana kulkee oma terminaattori-kaveri, jonka elämäntehtävä on Sarahin suojelu. Reesen oma nuppi tuntuu myös olevan vallan sekaisin aikamatkustuksesta, sillä hän omaa muistoja kahdesta erillisestä eletystä elämästä. Näiden muistojen pohjalta hän on eri mieltä Sarahin kanssa siitä, koska Tuomionpäivä oikeasti tapahtui/tulee tapahtumaan, mikä olisi erittäin tärkeää tietää, koska suunnitelmissa on tehdä vielä yksi aikamatka kohti tulevaa.

Terminator-elokuviin olen tutustunut ihan tässä muutamien vuosien sisällä. Omasta hyllystä löytyy jo ennestään kirppikseltä aikanaan bongattu ensimmäinen Terminator elokuva, jonka katsoin aika pian sen hankkimisen jälkeen ihan jo yleissivistyksen vuoksi (siitä juttuakin kirjoitin parin muun lehvan ohella). Kehutuin osa eli Tuomionpäivä tuli katseltua seuraavaksi netflixin puolelta. Genisyksen enskarin kuumotellessa, aloin taas paneutua aiheeseen uudestaan. Ihmettelin kyllä, että miksi en koskaan kolmatta osaa katsonut, mutta syy selvisi, kun yritin sitä uudelleen katsoa: sitä ei löydy yhtään mistään (laillisesti!!!), eikä löytynyt vieläkään. Jouduin siis tyytymään neljänteen osaan, jonka olemmassaolo on rehellisesti sanoen selvinnyt vasta tämän vuoden puolella. Ei sekään kummoinen ollut, mutta toimi siihen hetkeen, kun piti saada Genisykselle jokin lämppäri.

Terminator Genisyksen kohdalla on tärkeää tuntea alkuperäinen tarina, varsinkin se ihan ensimmäinen ja toki Tuomionpäiväkin on erittäin suositeltavaa tavaraa, koska se nyt vain on elokuvasarjan osista paras. Genisyksessä on otettu käyttöön tuttu alkuasetelma, mutta käännetty ja väännetty se olemaan kuitenkin jotain ihan muuta. Iso osa suupielien kääntymisestä yläasentoon tätä elokuvaa katsellessa, pohjaakin juuri odotetun muututtua odottamattomaksi. Genisys onkin kahteen ensimmäiseen osaan verrattuna sopivasti humoristisempi, vaikka samat uhkakuvat leijuvat edelleen ilmassa. Legendaariset one-linerit kuullaan kyllä, mutta kaikkea ei Arskan suusta. 

Terminator Genisys on saanut käsittämättömän huonot arvostelut, ihan kuin elokuvaa olisi tavallista kovemmalla kädellä syynätty. Ei se toki ole mikään Mad Maxin tapainen vuoden ylielokuva tai pysty omassa sarjassaan asettumaan Tuomionpäivää vastaan, mutta oikeilla odotuksilla, ei ollenkaan hullumpi. Itse nautin tästä viihdepaketista ihan täysillä alusta loppuun. Jos nyt jostain pitäisi vetää näitä nurjia puolia, niin sitten varmasti paisuneessa paradoksivyyhdissä, olisi setvimisen paikka. 

Arskasta tykkään melkein päivä päivältä yhä enemmän. Aikanaan en ymmärtänyt kaverin päälle ollenkaan, mutta varsinkin nyt hänen vanhoilla päivillään ja onnistuneella imagomarkkinoinnilla, on tullut esille varsin itseironinen ja humoristinen heppu. Paluu kuuluun rooliin T-800:na, on vähintäänkin oikea päätös. Oman lisänsä tekee hykerryttävä isällinen suhde Sarah Connoriin, jota esittää ihana Khaleesi eli Game of Thrones-sarjasta tuttu Emilia Clarke. Tämän karismaattisen kaksikon mennessä ja tehdessä, jää Kyle Reese väkisinkin vähän sivuun, mutta ei Jai Courtneyn suorituksessa itsessään mitään vikaa ole. Mukana on myös 11. Tohtori eli Matt Smith, jonka esiintymisen kohdalla oma mielikuvitus otti väkisinkin vallan, kun tältä kysyttiin jotakuinkin kuka tämä on ja toki oma pää tarjosi vaihtoehtoa "I'm The Doctor" *hykerrys*.

Terminator Genisys on oikein viihdyttävä elokuva varsinkin fanitus nappulan ollessa suunnattuna kaakkoon. 

Trailerista on useampia versioita ja mielestäni tämä spoilaa vähiten: