Todella upeeta - elokuva

Ohjaaja: Mandie Fletcher
Käsikirjoitus: Jennifer Saunders
Pääosissa: Jennifer Saunders, Joanna Lumley, Julia Sawalha, June Whitfield, Jane Horrocks, Chris Colfer, Indeyarna Donaldson-Holness, Kathy Burke, Helen Lederer, Harriet Thorpe, Celia Imrie, Marcia Warren, Robert Webb, Barry Humphries, Lulu, Emma Bunton, Mark Gatiss, Gwendoline Christie, Joan Collins, Lily Cole, Kate Moss, Stella McCartney, Rebel Wilson.....yms.
Kesto: 1h 31min
Ikäraja: 12

Patsy (Lumley) ja Edina (Saunders) jatkavat edelleen tutulla menollaan hurvitellen muotimaailman tapahtumissa vähintään pienessä tuiskeessa. Edinan PR bisnekset ovat menossa alamäkeen ja jo olemassaolevat edustettavat ovat itse kukin näreissään ailahtelevan Edinan menosta. Patsy sattuu olemaan varsin kuulolla erään oman projektinsa valmisteluissa ja onnistuu poimimaan korvaansa, että Kate Moss olisi vaihtamassa edustajaansa. Tätsyt näkevät tässä Edinan tilaisuuden tulleen ja Patsy saa ängettyä kaverinsa mukaan seuraaviin pirskeisiin. Suunnitelma ei kuitenkaan mene putkeen Edinan vahingossa huitaistua Kate Mossin alas parvekkeelta suoraan Thames-jokeen. Tästä nousee iso haloo, koska supermallin uskotaan kuolleen ja syyttävä sormi osoittaa pahiten Edinan suuntaan. Mitä on tehtävissä? Pako Ranskan Cannessiin tietysti kera Edinan tyttären tyttären Lolan, jonka avulla matka on mahdollista rahoittaa. Lolan äiti Saffy (Sawalha) oman äitinsä metkut tuntien ei ole alkuunkaan mielissään asioiden käänteestä. 

Patsy ja Edina ovat itselleni varsin tuttuja hahmoja, vaikka en olekaan varmasti ihan jokaista Todella upeeta-jaksoa nähnytkään. Sarja onkin siitä hyvä, että hahmot tulevat maneereineen nopeasti tutuksi, eikä ole juonellisesti niin paljoa väliä mistä väliköstä katsoo jakson. Saunders on enemmän tuttu monesta muustakin ja pidän todella hänen luomasta komiikastaan, joka onnistuu aina kirvoittamaan naurut. Todella upeeta-elokuva on myös sarjan tavoin Saundersin kynästä syntynyt ja koko alkuperäinen kaarti on saatu mukaan tähän leffaversioonkin. Pelkkä traileri ei vielä ihan vakuuttanut itseäni, se antoi jotenkin kovin köykäisen ja hötkyilevän kuvan elokuvasta. Lähdinkin leffaa katsomaan asenteella, että en odota samaa tasoa kuin sarjalta, mutta onpas kiva nähdä tuttuja hahmoja valkokankaalla siemailemassa shampanjaa ja sekoilemassa. Leffa osoittautuikin olevan traileriaan kosolti parempi ja kokonaisuudesta huomasi, että Saundersin kynä käy edelleen varsin terävänä. 

Koskaan ei ole helppoa homma lähteä tekemään leffaversiota tv-sarjan pohjalta, mutta kun tuntee aiheensa ja antaa sille aikaa kehittyä niin hyvä tulee. Saunders aloitti suunnittelun jo vuonna 2012 ja varsinaisen käsikirjoituksen työstämisen vuonna 2014 ja tuntee aiheen paremminkin kuin yksikään. Tämä näkyy suoraan elokuvaversiossa, joka on sarjalle täysin uskollinen, mutta ottaa myös huomioon ajan kulumisen ja aikojen muuttumisen. Patsy ja Edina, elokuvan kulmakivet, ovat onneksi täysin ennallaan. Jostain syystä usein koetaan, että elokuvaversion kuuluisi tarjoilla suurempia tunteita, mutta onneksi sillekään tielle ei ole lähdetty. Todella upeeta on kuitenkin pääasiallisesti läpileikattavaa komediaa, joten on varsin hyvä ratkaisu, että suurta melodraamaa ei ole yritetty änkeä mukaan. Huumoripuoli saattaa olla kokenut jopa vielä pienoisen nostatuksen, sillä se todella iskee. Enkä tosiaan ollut ainoa ääneen tyrskähtelijä, aivan loistavaa tilannekomiikkaa.

En usko, että olisi edes tarpeen mainita, että kaikki alkuperäisestä kokoonpanosta ovat loistavia ja tässä on todella mukana kaikki. Uutena mukaan tuleva Indeyarna Donaldson-Holness, joka esittää Lolaa jää kyllä hahmona ihan pliisuksi kaikkien näiden vanhojen roolien seassa. Hänelläkin on kyllä juonellisesti tärkeä osa tarinassa. Saffien uusi miesystävä Nick (Webb) puolestaan toimii lisänä vallan mainiosti, varsinkin ammattinsa puolesta, joka selviää leffan aikana. Sarjan alkuperäishahmojen lisäksi leffaan on saatu ihan mieletön määrä vierailevia tähtiä, joko esittämään itseään (Emma bunton, Gwendoline Christie "Brienne of Tarth!", Stella McCarthy, Lily Cole....) tai cameo rooleihin (Barry Humphries, Joan Collins, Dawn French, Jon Hamm..). Tunnarin "This Wheel's on Fire" esittää elokuvan kanssa yhtä upea Kylie Minogue.

Todella upeeta-elokuva on yhtä upea kuin alkuperäinen sarja ja nostaa kierroksia vielä korkeammalle aivan kertakaikkisen hulvattomalla menolla. Patsyn ja Edinan jo olemassaoleville faneille suursuositus, mutta menoon pääsee kyllä mukaan, vaikka ei olisi ollutkaan aiemmin iloa tavata näitä leidejä.



 

Kerro minulle jotain hyvää

Ohjaaja: Thea Sharrock
Käsikirjoitus: Jojo Moyes, jonka kirjaan elokuva pohjaa
Musiikki: Craig Armstrong
Pääosissa: Emilia Clarke, Sam Claflin, Janet McTeer, Charles Dance, Brendan Coyle, Jenna Coleman, Matthew Lewis, Ben Lloyd-Hughes, Vanessa Kirby, Steve Peacock, Samantha Spiro & Joanna Lumley
Kesto: 1h 51min
Ikäraja: S

Louisa "Lou" Clark (Clarke) on 26-vuotias optimistinen, värikäs ja välittävä persoona, jolla ei kuitenkaan ole määrätietoista suuntaa elämässään. Lou jää työttömäksi ja yrittää epätoivon vimmalla etsiä jotain pestiä, jolla tuoda leipää vanhempiensa (myös työttömiä) pöytään. Hän bongaa paikan, jossa haetaan henkilökohtaista avustajaa nuorelle William "Will" Traynorille (Claflin), joka ollessaan elämänsä parhaassa nosteessa joutui lähes koko kehon halvauttamaan onnettomuuteen. Työn luonne osoittautuukin olevan varsinaista avustamista enemmän, sillä Will on vaipunut masennuksen syövereihin, eikä tahdo kiinnostua enää mistään. Lou ottaa missiokseen tämän harvinaisen kyyniseksi menneen miehen elämänhalun löytymisen, mutta tehtävä ei todellakaan ole helppo edes hänen kaltaiselleen päivänpaisteelle.

Kerro minulle jotain hyvää oli nyyhkismaratonini toinen osuus, josta vähän epäilin selviänkö edes, koska edellinen Love is Love oli ollut osaltaan jo niin voimakas ja liikuttava elokuvakokemus. Leffa oli saanut heti leimansa korkeimman tason nenäliinakuvana, pitkälti samanlaisen luokituksen kuin Tähtiin kirjoitettu virhe sai muutamia vuosia sitten. Sellainen, että paatuneinkin tässä vähän saattaa niiskauttaa, jos ei muuten. Sitähän tämä juuri oli, loppuvaiheilla puserretaan kaikki ulos, mutta väitän silti, että vielä koskettavampi oli se maratonin ensimmäinen elokuva. Nenäliinat on kuitenkin aivan pakkovaruste.

Kerro minulle jotain hyvää on ollut pienoinen yleisöryntäyskin, eittämättä onnistuneen mainonnan ja pohjana olevan menestyskirjan vuoksi. Kirjailija Jojo Moyens on myös käsikirjoittanut tämän elokuvaversion ja vaikka kirjaversiota en olekaan lukenut, niin tämä ei tuntunut alkuunkaan liian suoralta kirjakopiolta negatiivisessa mielessä. Hahmoihin pääsee sisälle erittäin soljuvasti ja sisemmätkin ajatukset saadaan välitettyä katsomoon asti. Tiesin varautua romantiikkaan ja musertaviin surullissävytteisiin tunnekuohuihin, mutta se mikä elokuvassa eniten yllätti sen tunnerepertuaarissa, oli sen hauskuus. Ei mitään satunnaisia vitsejä, vaan kauttaultaan raikas ja herskyvä tilannekomiikka.

Huumori kulminoituu varsinkin Loun hahmossa, joka on hieman tapahtumaltis, mutta ei kuitenkaan mikään Bridget Jones-tyyppinen nolojen tilanteiden nainen. Khaleesin tomut jaloistaan täydellisesti karistava Emilia Clarke päästää valloilleen ilmeikkäimmän itsensä ja on niin kertakaikkisen ihastuttava Louna, että hymy on korvissa jo pelkästään hänen tähtensä. Karuin realismi on sahattu toki kaikista hahmoista pois, mutta se ei tee päätähdestäkään liian siirappista tai epäuskottavaa. Tämä on niitä leffoja, joissa on mukana "aivan kaikki". Got-edustajia Clarken lisäksi on Charles Dance ja kieltämättä heidän ensimmäisessä yhteisessä kohtauksessa tässä leffassa on jotain westerosmaista ilmassa. Loun siskona nähdään Doctor Who-sarjan viimeisin matkakumppani Clara (Coleman) ja isäukkona Downton Abbeyn Mr.Bates (Coyle). Willin (joka toki otti osaa Nälkäpeleihin) äitinä on Valkoisen kuningattaren äiti. Loun poikaystävä oli suurin yllätys itselleni, sillä hänelle kasvonsa suo Neville Longbottom eli Matthew Lewis.

Nenäliinakuva Kerro minulle jotain hyvää on yllättäen myös kesän hauskimpia elokuvia. Kauttaaltaan kokemuksena mieltä lämmittävä ja jostain vaikeimmista aiheistaan huolimatta kovin ihana elokuva. En ihmettele suosiota ollenkaan.
 
 

Wolf of Wall Street

Ohjaaja: Martin Scorsese
Käsikirjoitus: Terence Winter, perustuu Jordan Belfortin muistelmiin
Pääosissa: Leonardo DiCaprio, Jonah Hill, Matthew McConaughey, Margot Robbie, Kyle Chandler, Jon Favreau, Cristin Milioti, Rob Reiner, Joanna Lumley & Jean Dujardin
Kesto: 2h 59min
Ikäraja: 16

Jordan Belfort on innovatiivinen ja reiluhenkinen nuori mies hänen aloittaessaan Wall Streetin pörssimeklarina. Lounas isomman nimen, Mark Hannan kanssa, muuttaa kuitenkin hänen elämänsä kurssin tyystin. Iso kiho opastaa nuorempaansa miten homma todellisuudessa toimii ja miten moraalille sanotaan näkemiin, jotta voidaan tahkoa sitä rahaa vain ja ainoastaan omaan taskuunsa. Nousukiidon jälkeen kokee pörssikurssit kuitenkin massiivisen romahduksen ja Belfort joutuu aloittamaan korttitalonsa alusta kauempaa tappion kärsineestä Wall Street:stä. Jordan pestautuu pienosakkeita myyvään yritykseen, josta saa lähtölaukauksen oman yrityksensä perustamiseen. Hän kerää ympärilleen hailauman meklareita, joiden koulutuksesta hän vastaa itse ja pian sitä suloista rahaa tulee ovista ja ikkunoista. Mittasuhteiden paisuessa paisuu huvitkin ja rahaa palaa statussymboleihin, huoriin ja yhä kovempiin huumeisiin. Belfort:n saavuttaessa kiistattomasti Wall Streetin valtaistuimen, herättää hän myös FBI:n kiinnostuksen kyseenalaisilla liiketoimillaan.

Wolf of Wall Streetin halusin nähdä jo trailerin perusteella, koska se suorastaan huokui oscareitten kuisketta. Ihan hakoteillä en ollutkaan, sillä elokuva on kisaamassa viidessä kategoriassa: paras elokuva, paras ohjaus, miespääosa, miessivuosa ja sovitettu käsikirjoitus. Kun kyseessä on myös Dicaprio ja Scorsese combo, ei kuvaa voi jättää pyörimään yksinään. Leffa onkin tekijöidensä näköinen niin hyvässä kuin pahassa.

Katsellessa on kyllä selvää, mistä ehdokkuudet ovat tulleet, mutta ei leffa sentään mikään kultamitalisti ole. Noottia tulee ennenkaikkea laveasta rakenteesta ja tästä seuranneesta kestosta, joka on sen kolme tuntia. Kestän kyllä hyvin pitkätkin teokset, jos ne eivät tunnu niin pitkiltä kuin oikeasti ovat. Scorsese:lla on paha tapa kertoa kaikki liian laaja-alaisesti, kun niin monessa kohtaa olisi ollut mahdollista oikaista ja loppukolmanneksella puolestaan viheltää homma jo poikki. Potentiaalisia finale-kohtauksia on turhauttava määrä, eikä yksikään ole kuitenkaan se "The loppu".

Elokuvan hyviä puolia ovat kaikki sopivan överiksi vedetyt kohtaukset, joissa mässäillään alhaisella moraalilla oikein olan takaa. F-sanaa viljellään pilvin pimein ja tissit voi bongata melkein yhä usein. Parhaillaan elokuva muistuttaa Pain & Gain:iä, vaikka kaikki ryönä ei olekaan yhtä mallikaasti perusteltua. Aivan tolkuton vatsalihastreeni tulee siinä kohtauksessa, jossa DiCaprion ja Jonah Hill:n hahmot sekoilevat Lemon-nappien kanssa.

Korkein syy, miksi elokuva jaksaa sinnitellä loppuun asti, on DiCaprion jälleen kerran vertaansa vailla oleva roolisuoristus inhana, mutta myös ärsyttävän lahjakkaana Jordan Belfort:na. DiCaprio on elokuvatekijöille kultakaivos, koska herra itsessään on tarpeeksi taitava nostamaan koko elokuvan osakkeita, kuten J.Edgarissakin. Vaikka Belfortin hahmo ei alkuun olekaan niin niljake, on hänelle vaikea antaa sympatiaa alkumetrien jälkeen, mutta tästäkin huolimatta hahmon tekemisiä seuraa vaan entistä tiiviimmin, hävettävää kyllä. Sivuosissa on yllättäviä helmiä: Joanna Lumley (Todella upeeta) esittelee hammaskalustoaan perin mielenkiintoisena Emma-tätinä ja niin ikään hymystään tunnettu Jean Dujardin (The Artist) ranskahtavaa englantia lirkuttelevana sveitsiläisenä pankkiirina.

Jos kolmen tunnin istunto teatterin penkissä ei aiheuta kuin olan kohautuksen ja Wall Street sointuu mukavalta korvissasi, tämä on sinulle. Taattua tavaraa Scorsese&DiCaprio faneille. 


 

Wolf of Wall Street Kino123:ssa joka ilta 19.45 (23.1 asti)