The Magnificent Seven

Ohjaaja: Antoine Fuqua
Käsikirjoitus: Nic Pizzolatto & Richard Wenk, pohjaa samannimiseen elokuvaan 1960-luvulta, joka puolestaan pohjaa klassikkoelokuvaan Seitsemän samuraita
Musiikki: James Horner & Simon Franglen
Pääosissa: Denzel Washington, Chris Pratt, Ethan Hawke, Byung-hun Lee, Vincent D'Onofrio, Manuel Garcia-Rulfo, Martin Sensmeier, Haley Bennett, Peter Sarsgaard, Matt Bomer & Luke Grimes
Kesto: 2h 13min
Ikäraja: 16

Häikäilemätön bisnesmies Bartholomew Bogue (Sarsgaard) saapuu terrorisoimaan pientä kaivoskylää, Rose Creekiä. Hän ottaa paikan väkivalloin haltuunsa ja surmaa vastarintaa yrittävät kylän miehet, muun muassa Emma Cullenin (Bennett) puolison Matthew:n (Bomer). Emma pakenee ystävänsä Teddyn (Grimes) kanssa lähimpään kylään etsimään apua oman kylänsä ahdinkoon. Kuultuaan rikollismielisen Boguen osallisuudesta, saavat he viimein puolelleen oikeudenpuolustaja Sam Chisolmin (Washington), joka alkaa värvätä lahjakkaita miehiä kaupungin pelastusmissioon. Värikkääseen ja sekalaiseen joukkoon saadaan haalittua kasaan lopulta seitsemän hyvinkin erilaista miestä aina korttipelurista (Pratt) yksinäiseen comanche-soturiin (Sensmeier).

Magnificent Sevenin aikaisempaa versiota en ole onnistunut vielä näkemään, vaikka tätä nykyä länkkärit hyvin paljon kiinnostavatkin. Ihan alkuperäinen tarinan lähde on elokuvaklassikossa Seitsemän samuraita, jota en ole myöskään läpi katsonut, mutta se on sitten jo toisenlainen rupeama ja vaatii ehkä himpun verran enemmän mielentilalta. Magnificent Seven sijoittui katselussamme kolmen maratonin viimeiseksi elokuvaksi, edeltäen Austen kuvan Love & Friendshipin ja kotimaisen Varpun. Järjestys oli todella hyvä, sillä ensimmäinen oli tarpeeksi kevyt ja lyhyt, keskimmäisessä oli eniten vakavuutta löydettävissä ja sitten pääsi vielä laittamaan aivot viihteellisempään asentoon, mutta ei suinkaan narikkaan. Magnificentin jälkeen kyllä maratonin jäljet huomasi viimein istumalihasten auttamattomasta kolotuksesta. 

Magnificent Seven koukutti tosi nopeasti mukaansa ja vaikka valmiiksi olin jo tosi kiinnostunut elokuvasta, en ollut ihan varma kuinka tasokas länkkäri kyseessä onkaan. Olisiko ollut peräti se ensimmäinen "we ride!"-tyyppinen hetki, jolloin iski kunnolla se "tämä on ihan mahtavaa"-fiilis. Tykkäsin siis todella, ei nyt ihan horjuta niitä kärkisuosikkejani lännenelokuvista, mutta kyllä tässä oli erittäin paljon niitä asioita, mitä kuuluu tälläisissä olla. Juonikuvio on sopivan simppeli, mutta yksityiskohdat on toteutuksessa varsin hiottuja ja ennen kaikkea se fiilis vain on kohdallaan. Tuntuu siltä, että kun porukka ampaisee laukkaan, niin pölypilvi pelmahtaa katsomoon hetkenä minä hyvänsä. 

Mahtavassa seiskassa on tietysti siinä mielessä pelkistettyjä hahmoja, että kenenkään elämänkertaa ei nyt ehditä kelata, mutta kaikissa on kyllä sitä jotain. Mielenkiintoisimpia aspekteja hahmojen puolelta on kyllä näiden vanhempien herrojen, Chisolmin ja Goodnight Robicheaux:n (Hawke) yhteinen menneisyys sekä tietenkin viimeisenä mainitun toveruus Billy Rocksin (Lee) kanssa. Monessa hahmossa on jotain ennestään tuttua, mutta ei sillä tavalla, että ne tuntuisivat liikaa toisinnoilta, vaan pelkästään kaikessa hyvässä. Keskenään sopivan eriävät, ei vaan ulkoisesti ja tekemisiltään, vaan selvästi osalla on motivaatiotkin eri suuntaisia. Lopputulemassa on body countin osalta ihan mielenkiintoista millainen kokoonpano päätyy multiin ja millainen jatkaa laukkaa auringonlaskuun. 

The Magnificent Seven on ehta seikkailunmakuinen länkkäri, jossa hiekka pöllyää ja hylsyt lentää. Ihan mahtava.

Boyhood

Ohjaaja: Richard Linklater
Käsikirjoitus: Richard Linklater
Pääosissa: Ellar Coltrane, Patricia Arquette, Ethan Hawke, Lorelei Linklater, Libby Villari, Marco Perella & Brad Hawkings
Kesto: 2h 43min
Ikäraja: 12

Boyhood kertoo nimensä mukaisesti pojasta, tämän elämästä ja kasvusta aikuisuuteen. Mason Evans jr. (Coltrane) on elokuvan alussa vasta 6-vuotias ja asuu siskonsa sekä äitinsä kanssa. Lasten biologinen isä koittaa tehdä paluuta lasten elämään ilmeisen riitaisan eron jälkeen. Olivia-äiti (Arquette) kamppailee omien tulevaisuuden suunnitelmien kanssa tasapainotellen yksinhuoltajan arjen kanssa. Elokuva etenee muutamien vuosien harppauksissa leikaten aina eri elämän vaiheisiin arjesta juhlaan. Seuraamme pojan sekä tämän perheen tavallista eloa, kasvua kohti aikuisuutta ja elämän tuomia muutoksia. 

Boyhoodissa erikoista on ajankulun realistinen seuraaminen, vaikka elokuva onkin täysin käsikirjoitettu. Sitä kuvattii 12 vuoden ajan, aina muutaman viikon pätkinä per vuosi. Elokuvan pääosassa nähtävä Coltrane oli kuvausten alussa 6-vuotias ja niiden päätyttyä saavuttanut 18-vuoden iän. Kärsivällisyys on palkittu kriitikoiden suitsuttaessa elokuvaa ja sen saadessa myös 6 kipaletta Oscar-ehdokkuuksia mukaan lukien kovimmat kategoriat paras elokuva, käsikirjoitus ja ohjaus. 

Boyhoodin vahvuus onkin sen todenmukaisessa kuvauksessa. Asiat eivät tunnu käsikirjoitetulta, vaan tuntuu kuin seuraisi oikean perheen elämää. Elokuvassa on helppo olla läsnä, kun kaikki tapahtumat tulevat hyvin lähelle katsojaa juurikin sen dokumenttimaisen olemuksen takia. Vaikka Boyhoodista puuttuu sinänsä se tavoitteellinen päätepiste, ei se ole vailla punaista lankaa. Lankana toimii pojan elämä, jonka seuraaminen on erittäin luontevaa. Ainoa huonompi puoli on elokuvan kesto, joka tuntuu, vaikka siihen olisi varautunutkin.

Ellar Coltrane on ihan kohtuullisen hyvä Masonin roolissaan, vaikka ei mitään huimaa suoritusta vedäkään. Masonin on ilmeisesti tarkoitus olla luonteeltaan vähän sivustaseuraaja ja on oikeastaan virkistävääkin nähdä päähenkilön olevan lähempänä tavallista jannua. Samatha-siskon roolissa yhtä lailla kasvutarinan tekee ohjaaja Linklaterin oma tytär Lorelei, joka puolestaan jää erittäin hyvin mieleen onnistuneella suorituksellaan. Konkarit Arquette ja Hawke tekevät myös molemmat hyvää jälkeä, molemmat Oscar-ehdokkuuden arvoisesti.

Boyhood on ehdottomasti katsottavan arvoinen elokuva, kunhan varautuu pitkään kestoon.