Zootropolis - Eläinten kaupunki

Ohjaaja: Byron Howard & Rich Moore
Musiikki: Michael Giacchino
Pääosissa: Iina Kuustonen, Ilkka Villi, Veeti Kallio, Sinna Virtanen, Ilkka Heiskanen, Kai Lehtinen, Ulla Renko, Juha Varis, Joonas Nordman, Antti Reini, Heljä Heikkinen, Petrus Kähkönen, Jussi Lampi, Lauri Ketonen, Katja Aakkula, Ilari Johansson & Ella Pyhältö
Kesto: 1h 48min
Ikäraja: 7   

Pupukylän kasvatti Judy Hopps (Kuustonen) on aina ollut vähän tavallista jänöä sisukkaampi tapaus. Hammasta purren hän onnistuu saavuttamaan sen, mitä yksikään pupu ei ole aikaisemmin edes tohtinut yrittää: hän pääsee unelma-ammattiinsa poliisiksi. Suuressa Zootropoliksen kaupungissa on elikkoa sopulista elefanttiin ja siellä on Hoppsinkin tuleva määränpää. Jo ensimmäisestä työpäivästä lähtien on selvää, että Hopps ei ole samalla viivalla muiden huomattavasti kookkampien kollegoidensa kanssa, eikä hänelle anneta edes mahdollisuutta näyttää kykyjään. Kaupungissa on tapahtunut sarja selittämättömiä katoamistapauksia ja epätasa-arvosta sisuuntunut Judy päättää aloittaa omat tutkimuksensa. Edetäkseen jutussa hän tarvitsee apua laitakaupungin ketulta Nickiltä (Villi) ja joutuu samalla kohtaamaan omat kettuihin kohdistuvat ennakkoluulonsa.

Disneyn uusin, Zootropolis (Zoopolia), pääsi todella yllättämään. Luulin ihan todella tulevani katsomaan enemmän lasten animaatiota, sellaista peruskauraa. Tämä ei itseasiassa edes kummoisemmin kiinnostanut, mutta positiiviset arviot käänsivät nopeasti pääni. Zootropolis olikin enemmän aikuisten elokuva, kuin olisi osannut etukäteen ajatellakaan. Rikostarina, jopa trilleri, jossa hahmot nyt vain sattuvat olemaan eläimiä. Originaalia versiota ei ollut tällä erää käsillä, joten ajattelimme laittaa uskomme jälleen Lehtosaaren varaan ja uskaltautua dubattuun. Voin kertoa, että dubbaus jälki oli tavanomaista parempaa, eikä (Kuustosta lukuunottamatta) äänet särähtäneet liian tutuilta. Ainoastaan laiskiaisten artikuloinnissa huomaa huulisynkan vajavaisuuden. 

Oikeasti jännittävän rikostarinan lisäksi Zootropoliksella on paljon muutakin sanottavaa. Se teilaa stereotypioita ja herättää ajattelemaan omaa asennoitumista tiettyjä ryhmiä kohtaan. Sillä on vahvasti sanansa syrjinnän vastaisessa näkökannassa ja vaikka asiaa onkin käsitelty petoeläin versus kasvissyöjä kantilta elokuvassa, on sen pohjan juuret nähtävissä valitettavasti tosielämässäkin. Asetelmia myös käännetään ansiokkaasti päälaelleen, eikä kaikki ominaisuudet mene kuten Aisopos on ne aikanaan kertonut. Elokuvan pääsanoman voisi tiivistää lauseeseen: älä tuomitse ennen kuin tutustut.

Tätä päivää ja virastojen pyörien hidasta rullaamista kuvastaa osuvasti liikennevirastossa työskentelevät laiskiaiset. Kohtaus kokonaisuudessaan meinaa tappaa nauruun, mutta siellä on totuudensiemenkin löydettävissä, vaikka laiskiaismaiset työntekijät vastaavissa asemissa ovat toivottavasti harvassa. Huumori ylipäätänsä on vahvojen sanomien ohella elokuvan toiseksi suurin valtti. En muista ihan äkkiä milloin olisin todella hekottanut näin paljon ääneen. Pahimpia tappajia laiskiaisten lisäksi on eräs kummisetä-tyyppinen hahmo sekä ihan kaikki, missä esiintyy sopuleita. 

Disneyn Zootropolis on enemmän jopa aikuisten animaatio kuin lasten, vaikka tästä varmasti nauttivat myös pienemmätkin (ikärajan puitteissa, on pelottavakin!). 

Traileriksi poikkeuksellisesti suomenkielinen versio, koska onnistunut dubbaus ja pidemmät trailerit paljastaa liikaa:  

Napapiirin sankarit 2

Ohjaaja: Teppo Airaksinen
Käsikirjoitus: Pekko Pesonen
Pääosissa: Jussi Vatanen, Pamela Tola, Timo Lavikainen, Miia Nuutila, Kari Ketonen, Santtu Karvonen, Joonas Nordman, Janne Reinikainen, Kari Hietalahti ja Juho Milonoff
Kesto: 1h 29min
Ikäraja: 12 

Ensimmäisestä elokuvasta tuttu pariskunta Janne ja Inari (Vatanen & Tola) ovat saaneet perheenlisäystä pienen Lumi(aura) tyttären muodossa. Väriä pikkulapsiarkeen tuo kaveripariskunta Räihänen ja Marjukka (Lavikainen & Nuutila), jotka poikkeavat pohjoiseen kyläilemään. Marjukka havaitsee Inarin tarvitsevan kipeästi ulkona tuulettumista ja naikkoset ilmoittavatkin lähtevänsä samana iltana viihteelle. Räihänen ja varsinkin Janne jäävät vastahakoisesti lapsenlikoiksi, sillä kaverusten tuttu Kämäräinen (Karvonen) on juuri hetkeä aikaisemmin houkutellut ukkomiehiä mukaansa kuokkimaan häihin. Ei mene kauaa oven kolauksesta, kun Janne jo keksii, että sikeäunisen tyttärenhän voi vallan mainiosti ottaa mukaan, jos pippaloihin mennään vain hetkeksi pyörähtämään. Sitten tulee niitä muuttujia.

Ensimmäinen Napapiirin sankarit-elokuva oli kotimaisella mittakaavalla jymymenestys, josta nautti keskiverto tallaaja sekä elokuva-arvostelijatkin. Se oli tällekin elokuvakatselijalle jonkinmoinen käännekohta, jonka jälkeen uskalsi taas alkaa odottamaan jotain kotimaiselta elokuvalta. Asiaa edesauttoi toki myös saman vuoden joulukuussa ilmestynyt Rare Exports. Jatko-osat on kuitenkin hyvä ottaa vastaan jatko-osina, etenkin kun itse Dome Karukosken taikakosketus loistaa poissaolollaan. Edellämainitulla mantralla olin jo valmiiksi madaltanut odotuksiani elokuvan suhteen aika reilullakin kädellä. Vaikka jatko-osa ei oletusten mukaisesti haparoinut lähelläkään ensimmäisen tasoa, oli Napapiirin sankarit 2 silti yllättävän hyvä!

Napiksen parhaat puolet ovat niissä hetkissä, jolloin se muistuttaa vahvimmiten edeltäjäänsä. Esimerkiksi sellaisissa kohtauksissa, joissa huumoria revitään ihan arkisista tilanteista. Tässä osassa varsinkin alkupuolella nähtävä nuorten vanhempien arki omine toilailuineen ja sosiaalisine normineen, on hykerryttävää. Moni voi varmasti samaistua ihan suoraan tai ainakin tietää hahmokavalkaadista "just tollaisen tyypin". Myöhemmin kohellusten keskellä syntyy toinen toisistaan hullumpia skenaarioita, mutta onnistuneet ja jo niin tutut hahmot pehmentävät sopivasti kaikkein absurdimmat hetket, joten ylilyönneiltä säästytään. Huonoimmillaan elokuva on siis niinä muutamina minuutteina, kun se ottaa suunnaksi päättömän kanan juoksun ja unohtaa, että tässä tarinassa oli vielä sitä sielukkuuttakin käytettäväksi, eikä olla missään Luokkakokouksessa.

Hahmokaarti on edelleen se erittäin toimiva osa, vaikka muutoksia kokoonpanoon on tullutkin. Pääkkösen Kapua ei enää ole, mutta kolmantena pyöränä pyörii kaksikin uutta naamaa eli häihin houkutteleva Karvonen ja myöhemmin jos jonkinmoisissa ulottuvuuksissa seilaava Sekis (Nordman). Ketosen Pikku-Mikko on ratkiriemukasta nähdä uudestaan edelleen uskollisena itsenään kuin myös Kittilän runkkarit. Pääosapari vetää edelleen yhtä hyvin, onhan tämä jo ainakin kolmas elokuva, kun Vatanen ja Tola ovat pari valkokankaalla. Miia Nuutilan (josta olen aina jotenkin pitänyt) näkeminen elokuvassa kirvoitti varsinaisen vanhojen mainosten metsästyretken, sillä muistin Nuutilan aikanaan esiintyneen muussakin kuin Activia-mainoksissa. Kyseiset todella sympaattiset mainokset muodostivat kokonaisen tarinan erään parin tapaamisista ja he kommunikoivat esimerkiksi television ja radion kautta. Kohtuullisen pitkän etsinnän jälkeen viimein tärppäri ja onnistuin löytämään osan näistä, kyseessä ovat siis "Simo ja Irmeli"-mainokset, jotka tarkalleen mainostavat sähköistä mediaa. Eivät liity ihan aiheeseen, mutta niin ihania ovat edelleen!

Napapiirin sankarit 2 ei yllä ensimmäisen elokuvan tasolle, mutta ei ole ollenkaan hassumpi tapaus jatko-osaksi. Naurut on jälleen taattu.