Pikku prinssi

Ohjaaja: Mark Osborne
Käsikirjoitus: Mark Osborne, Irena Brignull & Bob Persichetti, pohjaa Antoine de Saint-Exupéryn kirjaan Pikku prinssi
Musiikki: Hans Zimmer & Richard Harvey
Pääosissa: Mackenzie Foy, Jeff Bridges, Rachel McAdams, Riley Osborne, James Franco, Marion Cotillard, Paul Rudd, Benicio del Toro, Paul Giamatti, Bud Cort, Albert Brooks & Ricky Gervais
Kesto: 1h 48min
Ikäraja: 7

Pikku prinssi kertoo tytöstä, jonka äidillä on kattava ja minuutintarkka suunnitelma tyttärensä tulevaisuutta ajatellen. Määränpää on kuluttaa kesäloman päivät hallitusti aikataulussa opiskellen, jotta tyttö pääsee sisälle maineikkaaseen Werth akatemiaan ja voi valmistua kunnon aikuiseksi. Tyttö kuitenkin ystävystyy naapurin vinksahtaneen papan kanssa ja koulukirjat jäävät äkkiä toiseksi kaikesta tunnollisuudesta huolimatta. Vanhus tutustuttaa tytön tarinaan Pikku prinssistä ja entisenä lentäjänä haaveilee vielä kunnostavansa ilmahärvelinsä ja lentävänsä prinssin tykö. Sadun lumo kiehtoo niin paljon, että tyttö myöhemmin uhmaa äitinsä määräyksiä pysyä poissa naapurista. Samalla hän oppii aikuisuuden nurjista puolista ja sen miksi ei kannattaisi koskaan kasvaa täysin aikuiseksi. 

Alkuperäinen tarina Pikku prinssistä on itselleni vain etäisesti tuttu ja enemmän olen nähnyt tarinasta vaikutteita ottaneita filmatisointeja. Mietinkin, miksi ihmeessä tarinasta ei ole tehty suoraan elokuvaversiota aiemmin, mutta syy tähän selvisikin, kun asiaa vähän enemmän tutki. Kirjailija Antoine de Saint-Exupéryn kuolemasta tuli täyteen vasta muutama vuosi sitten suojarajan vaatima 70 vuotta, jonka jälkeen teos on vasta ns. vapaata riistaa. Oletettavasti siis tämä versio oli vasta alkusoittoa Pikku prinssi-buumille, vaikka näin onnistuneen teoksen jälkeen melkein toivoisi, että kaikki eivät työntäisi lusikkaansa siihen soppaan. 

Pikku prinssi oli aivan ihastuttavan sydämellinen ja mielikuvituksellinen elokuva. Tarina on kahdessa tasossa, jossa pääkertomus eli tytön tarina on toteutettu nykyaikasena tietokoneanimaationa. Tämä luo helpommin lähestyttävän sillan varsinaiseen Pikku prinssin tarinaan, joka on sisällöllisesti paljon filosofisempi ja vertauskuvallisempi. Jälkimmäinen taso on toteutettu puolestaan stop-motion animaationa ihania paperimaisia materiaaleja käyttäen. Prinssin tarinassa käydään läpi aikuisuuden eri ilmentymiä erilaisten varsin mustavalkoisten hahmojen kautta. Tavataan myös kettu, jolla on tärkeä opetus siitä, miten asiat voi aina nähdä silmien sijaan sydämellään. Itse tulkitsin sen tarkoittavan nimenomaan, että poismenneet läheiset ovat aina tavallaan läsnä ja näin auttaa käsittämään kuoleman ei niin kamalana asiana. Toinen tulkinta on kapitalistisen maailmankuvan kritisointi, jossa ihminen on enemmän väline, kuin sielukas olento. Tytön tarinassa tärkein oppi tulee vanhan miehen suusta, "aikuisuus ei itsessään ole kamalaa, unohtaminen on". Sisäistä lasta ei tulisi siis pyrkiä kitkemään pois ollakseen mukamas parempi aikuinen, vaan pitää kiinni edes pienestä osasta sitä. Aikuisten maailma esiintyy kovin karuna ja huipentuu loppuvaiheissa tytön tekemään seikkailuun, jossa aikuiset kuvataan vain koneiston osina, vaeltavina haamuina. 

Katsomani versio oli alkuperäinen englanninkielinen, enkä ihan ymmärrä dubatun olemassaoloa (paitsi tietysti nuoremman yleisön kantilta) saatika sitten 3D-versiota, jota en edes tiennyt ensin, että tästä on olemassa. Näin sisällöllisesti vaikuttava ja kauniita elämänoppeja tarjoileva elokuva ei varmasti hyödy yhtään mistään 3D-efektistä. Pienemmälle yleisölle tämä saattaa olla jopa himpun verran vaikeaselkoinen eli ehkä mahdollinen kohderyhmä on jo elämän kysymyksiä pohdiskelevissa kouluikäisissä tai meissä isommissa ihmisissä, joilla on vielä se sisäinen lapsi tallella. Äänikaartista sen verran, että on kyllä valinnat osuneet varsin nappiin ja joukossa onkin jopa ihan eturintaman nimiä.

Pikku prinssi on tavattoman koskettava, pohdiskeleva ja lapsekkaan aurinkoinen elokuva varsin tärkeistä asioista näin kiireisenä rullaavan maailman keskellä. Täydet viisi tähteä.

   
 

Interstellar

Ohjaaja: Christopher Nolan
Käsikirjoitus: Christopher Nolan amp; Jonathan Nolan
Musiikki: Hans Zimmer
Pääosissa: Matthew McConaughey, Anne Hathaway, Wes Bentley, John Lithgow, Jessica Chastain, Michael Caine, Casey Affleck, Ellen Burstyn, Topher Grace, David Gyasi & Mackenzie Foy
Kesto: 2h 49min
Ikäraja: 12

Ohjaajanero Christopher Nolanin uutuuskuva Interstellar kurkoittaa äärettömään ja sen yli. Tulevaisuuden maapallolla ihmiskunta voi huonommin kuin koskaan äitimaan jatkuvasti rajoittaessa omia antimiaan. Huipputeknologiaa on enemmän kuin tarpeeksi, mutta vimpaimilla ei ruokita nälkäisiä suita. Maapallon tehdessä kuolemaa on katse nostettava maasta ja tähdättävä korkeammalle, kirjaimellisesti. Suurelta yleisöltä salatulle avaruuslennolle lähetetään neljän asiantuntijan retkikunta, jonka aikeena on sukeltaa suoraan Saturnuksen vierestä löydettyyn madonreikään, voidakseen oikaista suoraan toiseen ja toistaiseksi vielä tuntemattomaan galaksiin ratkaisujen toivossa.  Yksi näistä osaajista on entinen Nasan pilotti Cooper, joka suostuu mukaan vain omien lastensa ja heidän tulevaisuutensa tähden. 

Aikaisempien elokuvien tapaan, on Nolan nytkin ansiokkaasti pimittänyt elokuvansa sisältöä viimeiseen asti. Käsikirjoitus on yhtä tyypillinen paisuteltu, mutta joka sekunnilta merkittävä viimeiseen hiottu vyyhki, jonka purkautumista on aina yhtä riemuisaa ja shokeeraavaa seurata. Vältin itsekin sen pidemmän trailerin katsomista, vaikka en usko, että sekään olisi onnistunut merkittävästi paljastamaan liikaa. Puoliakaan tai edes neljäsosaa en voi kertoa tämän elokuvan huikeudesta, jotta en pilaa pienintäkään yllätystä, käännettä tai kohahdusta. Sen verran juonen kulusta sanon, että minuuttiakaan ei ole käytetty liikaa tässä elokuvassa, vaan joka hetkellä on oma merkityksensä, joten kesto ei tosiaan tunnu siltä, mitä se on.

Teknisiä ansioita voi onneksi hyvillä mielin suitsuttaa. Nolan on vanhan kansan tekijä ja joutunut käyttämään poikkeuksellisen paljon tietokonetehosteita, kun tavallisesti hän pykäyttää joka mahdollisen lavasteen efektien sijaan. Jälki on silti visuaalisesti erittäin vaikuttavaa, varsinkin olemassaolemattomien asioiden loihdinnassa, joissa voidaan mennä helposti myös metsään. Mainittakoon esimerkiksi madonreikään sukellus, joka on aivan huima, eikä tosiaan kaipaa vaikkapa 3D-lisää. Kummasti sitä riittää tavallinen kuva tarraamaan käsinojista kiinni menon yllettyä hurjemmaksi. 

Nolanin elokuvat ovat aina olleet hyvin hahmovetoisia, eikä Interstellar tee tässäkään poikkeusta. Vaikka matkaamme avaruuden musertavassa äärettömyydessä, on tärkeimmässä osassa edelleen henkilöhahmot ja heidän kohtalonsa. Dallas Buyers Clubin ja sen tuoman miespääosan Oscarin voiton jälkeen, en ihmettele tippaakaan Matthew McConaugheyn valintaa pääosaan. Cooper on samaistuttava hahmo, joka erityistaitojensa ja yksilöliisyytensä alla, on kuitenkin se tavallinen kaveri. Niin ikään palkittu ja aiemmin Nolanin kanssa työskennellyt Anne Hathaway, on Amelia Brand, jonka tunteista ja motivaatiosta ammennetaan myös paljon katsojalle. Sivuosissa on niin paljon muitakin hienoja nimiä, että tila ei riitä ja eräs nimi pysyy vielä tämän jutunkin myötä pimennossa.

Interstellar jää katsomisen jälkeen pyörimään päähän. Ei siksi, että monitahoinen juoni olisi vaikeaselkoinen, vaan sisällön paljouden ja sen herättämien tunteiden takia. Elokuvan jälkeen on pää hyvin pyörällä, mutta tekee mieli halata universumia.

Traileria ei tarvitse katsoa, elokuva tarvitsee katsoa. Oheen ymppään kuitenkin jonkun ihanan kappaleen elokuvasta (ZIMMER!!!)

Kirottu - The Conjuring

Ohjaaja: James Wan
Käsikirjoitus: Chad Hayes & Carey Hayes
Pääosissa: Vera Farmiga, Patrick Wilson, Lili Taylor, Ron Livingston, Shanley Caswell, Hayley McFarland, Joey King, Mackenzie Foy, Kyla Deaver, Shannon Kook & John Brotherton
Kesto: 1h 52min
Ikäraja: 16

Vuonna 1971 viidellä tyttärellä varustettu perhe ostaa huutokaupasta idyllisen ja sopivan syrjäisessä sijaitsevan vanhan maalaistalon. Ensi alkuun kaikki vaikuttaa kuin unelmalta, mitä nyt perheen koira ei vain suostu tulemaan sisälle taloon, pikkuvikoja. Tytöt onnistuvat myös leikkien pyörteissänsä löytämään laudoitetun seinän takaa oven kellariin. Pikkuhiljaa alkaa tapahtua selittämättömiä asioita, kunnes perheen isän Rogerin ollessa yhden yön poissa, tapahtuu suurempia yliluonnollisiin mittakaavoihin selvästi uppoavaa toimintaa, jonka kohteena on yksi tyttäristä ja perheen äiti Carolyn. Alkaa olla selvää, että talossa on todella jotain vialla, eikä kaikkea voi laittaa läpivedon ja vesiputkien piikkiin. Järkyttynyt Carolyn ottaa yhteyttä pariskunta Ed ja Lorraine Warreniin, jotka ovat erikoistuneet tutkimaan ja kitkemään yliluonnollisia häiriköitä. Vastassa olevat voimat ovat kuitenkin paljon hurjemmat, kuin mihin Warrenit ovat urallaan tottuneet.

Edelleen yliluonnollisen kauhun suurena ystävänä, olin odottanut Kirottua siitä lähtien, kun tuttu siitä minulle vinkkasi kesäloman aikana. Pelkästään tämän tutun kuvaus tämän elokuvan trailerista sai jo niskavillat pystyyn ja semmoisen kivan inhan tunteen. Trailerin katsoin visusti päivänvalossa ekaa kertaa pitäen turvavälin koneen näyttöön eikä todellakaan millään koko näyttö asetuksella. Tämä juttukin tulee ulos vasta nyt, koska ensimmäisenä päivänä katsomisen jälkeen ei pysty vielä palaamaan takaisin elokuvaan (koska hui) ja kirjoittaminen tämmöisten kohdalla pitää tapahtua päivällä.

Olen aikaisemminkin blogissani kertonut tavastani arvottaa kauhuelokuvia kahdella osa-alueella, joista toinen on yleinen laadukkuus (oliko elokuva hyvä juonellisesti/tarinan kannalta) ja pelottavuus sitten erikseen. Esimerkiksi Mama elokuvasta kirjoitin seuraavaa 

"Kuitenkin olen janonnut jatkuvasti maagista kaikentäyttävää kauhuleffaa, joka olisi reilusti molempia: laadukas sekä roimasti pelottava. Mama kuuluu tähän hyvin uhanalaiseen kategoriaan, kuten sain suureksi riemukseni todeta. Sen saman sai myös huomata, kun yritti nukkumaan mennä, mutta juuri sitä minä kerjäsinkin."

ja riemukseni voin todeta Kirotunkin istuvan tuohon kuvaukseen. Itseasiassa tällä hetkellä Kirottu vaikuttaa Mamaa pelottavammalta, mutta se voi johtua myös siitä, että Mama ei enää kummittele päässä, kun taas Kirottu on vielä elävänä muistissa ja tuntemuksissa. Kirottu menee kuitenkin Mamaa enemmän sinne manaamisen ja demonien puolelle, mutta yhtä lailla samalla yliluonnollisella leikkikentällä leikitään.

Tarina on toimiva, vaikka ei täysin keksitystä stoorista olekaan kyse, koska elokuva "perustuu tositapahtumiin". Alkuun kirjoitin sen iänikuisen lainin tosiaan lainausmerkkeihin, koska siihen suhtautumiseni on aina skeptinen, kunnes vähän eksyin lukemaan Warreneista ja sen jälkeen en aio enää aihetta tutkia yhtään enempää koskaan ikinä, hyi. Kauhuleffoissahan yleisesti kismittää katsojia se ainainen hahmojen epäloogisuus, miksi hajaantua ja mennä katsomaan jne. Kirottu tekee valmiiksi sillat muutamien tälläisten kuoppien päälle ja antaa vastauksen esimerkiksi seuraaviin kysymyksiin "miksi perhe ei vain muuta pois?" ja "miksi kokoelmaa riivatuista esineistä ei vain polteta?". Huomasin myös katsoneeni hieman liikaa Supernaturalia, kun odotin jo melkein Samin ja Deanin laukkaavan ovesta sisään ja mietin myös, missä keittiön kaapissa olisi sitä suolaa. Mitä tulee pelottavuuteen, niin ensimmäinen yö elokuvan jälkeen meni yövalo päällä, se ehkä kertoo jo kaiken.

Näyttelijöissä ei kessään ole moitteen sanaa. Lili Taylor on itselleni tutuin Mullan alla-sarjasta, mutta myös aikoinaan Paholaistalo elokuvasta. Nainen vain paranee vanhetessaan ja häneltä onnistuu uskottava pelkoreaktio, joka saa katsojankin jännittämään hänen kanssaan. Lapsikatraasta Joey King oli myös jo nimestään tuttu Mahtava Oz elokuvan rampana tyttönä/posliininuken äänenä sekä Dark Knight Rises elokuvasta nuorena Taliana. Mackenzie Foy:tä katsoin hetken pää kallellaan, että missäs tuo on aiemmin ollut, kunnes hörähdin onneksi vain mielessäni, kun tajusin kyseessä olevan Renesmee...

Kirottu on todella onnistunut kauhuleffa niin tarinallisesti, kuin myös yöunien syöjänä. Katsominen omalla vastuulla, eikä missään nimessä kauhun aloittelijoille tai muutoinkin painajaisiin taipuville katsojille.
 



Täällä juttua elokuvan kuvauksien ympärillä pyörivistä oudoista ilmiöistä
TOP 10 kaloreita polttavaa kauhuleffaa