Liisan Seikkailut Peilimaailmassa

Ohjaaja: James Bobin
Musiikki: Danny Elfman
Pääosissa: Mia Wasikowska, Johnny Depp, Anne Hathaway, Helena Bonham Carter, Sacha Baron Cohen, Matt Lucas, Lindsay Duncan, Rhys Ifans, Alan Rickman, Stephen Fy, Michael Sheen, Timothy Spall, Andrew Scott, Richard Armitage & Barbara Windsor
Kesto: 1h 53min
Ikäraja: 12

Liisa eli Alice (Wasikowska) palaa maailman meriltä seilaamasta takaisin Lontooseen. Kolmen vuoden poissaolon aikana edelleen katkera entinen kihlattu Hamish Ascot on ehtinyt laittaa kapuloita rattaisiin ja tehdä päätepisteen Alicen uralle merikapteenina lievän kiristyksen avulla. Tyrmistynyt nuori nainen näkee kuitenkin ahdinkonsa keskellä tutun oloisen olennon, jota hän seuraa aina peilin läpi takaisin Ihmemaahan. Hän tapaa jälleen erikoiset ystävänsä Valkoisesta Kanista Irvikissaan ja nämä kertovat Hatuntekijän tulleen entistä hullummaksi. Alice saa selville, että Hatuntekijä (Depp) uskoo vakaasti perheensä olevan elossa, mutta vaipuu yhä pahempaan synkkyyteen, koska kukaan ei usko häntä. Valkoinen kuningatar (Hathaway) keksii, että ainoa keino pelastaa Hatuntekijä, on matkata takaisin menneisyyteen, jossa pelastaa Hatuntekijän perhe ennen sitä hetkeä, kun he väitetysti saivat surmansa. Tätä varten Alicen on ensin varastettava kronosfääri itse herra Ajalta (Baron Cohen).

Liisan Seikkailut Peilimaassa tai alkuperäisnimeltään Alice Through the Looking Glass, on jatko-osa Burtonin vuoden 2010 elokuvalle Liisa Ihmemaassa (Alice in Wonderland). Ensimmäistä elokuvaa en muista pitäneeni kovin kummoisena sen visuaalisista ansioista ja kovasta kaartistaan huolimatta. Tuolloin en lämmennyt vielä Wasikowskallekaan, vaan vasta myöhemmin eri roolien myötä. Muutoinkin nämä "burtonmaiset" leffat ovat alkaneet jo vähän tympiä, varsinkin loppuun palaneen Deppin väkisin mukana raahaamisen takia. Tätä uutta minun ei ollut edes tarkoitus katsoa, mutta päädyin sittenkin leffateatteriin paremman puoliskon seurana.

Alhaistakin alhaisempien odotusten valossa olikin yllätys, miten kelvolliseksi jatko-osaksi tämä uusi Liisa lopulta osoittautuikaan ja oli enemmän mieleeni kuin se ensimmäinen osa. Mikään kummoinen tapaus jatkiskaan ei siis ole, mutta on siinä viihteensä ja ihan seurattavat juonen langat, jotka näppärästi saadaan pidettyä vielä kasassakin. Visuaalisen puolen havaitsin myös perin kiehtovaksi ja tämän maailma kiinnosti ensimmäistä osaa enemmän, koska kaikki ei ole sitä jo monet kerrat nähtyä. Ajan herran oma ulottuvuus ja kronoksen avulla kuljettu seikkailu "ajan pyörteissä" ovat avanneet tekijöille monia monipuolisia ovia. Pidin myös hahmoille suoduista lisäminuuteista, etenkin Punaisen kuningattaren ja tämän valkoisen pikkusiskon menneisyys oli itseäni eritoten kiehtova. Liisan omaa maailmaa ei ole unohdettu kaiken härdellin jälkeenkään, vaan hän pääsee käymään vielä taistonsa loppuun sielläkin. Kieltämättä käy mielessä josko Liisa on oikeasti seikkaillut vain omassa päässään ja on ollut todellisuudessa hullujen huoneen asukkina kokoajan.

Pääosaa tarvittavalla vahvuudella kannattelevasta Mia Wasikowskasta pidän nykyään kovastikin. Hän vei puolelleen aikanaan Only Loversien ja Tracks-elokuvan myötä. Helena Bonham Carterista pidän vain enemmän, varsinkin hänen esiintyessään tässä välissä vakavammassakin roolissa elokuvassa Suffragette. Anne Hathaway on vielä mainiompi haahuilevana dramaattisiin sanakäänteisiin taipuvana Miranana eli Valkoisena Kuningattarena. Yllättävää kyllä pidin myös kovasti Sacha Baron Cohenin esityksestä itse Aikana, vaikka yleensä ei hänen roolinsa ja komiikkansa kolahda. Depp menee puolestaan pahempaan suuntaan, enkä tajua miksi hänen nimellä ja naamalla tätä elokuvaa edes markkinoidaan (yhdessä julisteversiossa pelkkä Hatuntekijä ja jokaisessa versiossa Deppin nimi ensimmäisenä..). Herran kulta-aika on valitettavasti jäänyt jo ajat sitten horisontin taakse. Elokuvassa kuullaan vielä edesmenneen Alan Rickmanin ääntä Absolemin suusta ja lopputeksteissä onkin, että elokuva on omistettu Rickmanin muistolle. Rickmanin ohella on leffassa taas Potter-tähtien kokoontumisajot ja itse sain laskettua ainakin viisi kipaletta naamoja tai ääniä. Sivurooleissa noin muuten tuli itselleni pari ihan totaalista ylläriä. 

Liisan Seikkailut Peilimaassa oli ensimmäistä osaansa kiehtovampi tapaus ja ihan kelpo kuva kepeämmän viihteen tarpeeseen ja visuaaliseksi herkuksi.


Trailerin näkeminen ennen leffaa ei mitenkään välttämätöntä

Interstellar

Ohjaaja: Christopher Nolan
Käsikirjoitus: Christopher Nolan amp; Jonathan Nolan
Musiikki: Hans Zimmer
Pääosissa: Matthew McConaughey, Anne Hathaway, Wes Bentley, John Lithgow, Jessica Chastain, Michael Caine, Casey Affleck, Ellen Burstyn, Topher Grace, David Gyasi & Mackenzie Foy
Kesto: 2h 49min
Ikäraja: 12

Ohjaajanero Christopher Nolanin uutuuskuva Interstellar kurkoittaa äärettömään ja sen yli. Tulevaisuuden maapallolla ihmiskunta voi huonommin kuin koskaan äitimaan jatkuvasti rajoittaessa omia antimiaan. Huipputeknologiaa on enemmän kuin tarpeeksi, mutta vimpaimilla ei ruokita nälkäisiä suita. Maapallon tehdessä kuolemaa on katse nostettava maasta ja tähdättävä korkeammalle, kirjaimellisesti. Suurelta yleisöltä salatulle avaruuslennolle lähetetään neljän asiantuntijan retkikunta, jonka aikeena on sukeltaa suoraan Saturnuksen vierestä löydettyyn madonreikään, voidakseen oikaista suoraan toiseen ja toistaiseksi vielä tuntemattomaan galaksiin ratkaisujen toivossa.  Yksi näistä osaajista on entinen Nasan pilotti Cooper, joka suostuu mukaan vain omien lastensa ja heidän tulevaisuutensa tähden. 

Aikaisempien elokuvien tapaan, on Nolan nytkin ansiokkaasti pimittänyt elokuvansa sisältöä viimeiseen asti. Käsikirjoitus on yhtä tyypillinen paisuteltu, mutta joka sekunnilta merkittävä viimeiseen hiottu vyyhki, jonka purkautumista on aina yhtä riemuisaa ja shokeeraavaa seurata. Vältin itsekin sen pidemmän trailerin katsomista, vaikka en usko, että sekään olisi onnistunut merkittävästi paljastamaan liikaa. Puoliakaan tai edes neljäsosaa en voi kertoa tämän elokuvan huikeudesta, jotta en pilaa pienintäkään yllätystä, käännettä tai kohahdusta. Sen verran juonen kulusta sanon, että minuuttiakaan ei ole käytetty liikaa tässä elokuvassa, vaan joka hetkellä on oma merkityksensä, joten kesto ei tosiaan tunnu siltä, mitä se on.

Teknisiä ansioita voi onneksi hyvillä mielin suitsuttaa. Nolan on vanhan kansan tekijä ja joutunut käyttämään poikkeuksellisen paljon tietokonetehosteita, kun tavallisesti hän pykäyttää joka mahdollisen lavasteen efektien sijaan. Jälki on silti visuaalisesti erittäin vaikuttavaa, varsinkin olemassaolemattomien asioiden loihdinnassa, joissa voidaan mennä helposti myös metsään. Mainittakoon esimerkiksi madonreikään sukellus, joka on aivan huima, eikä tosiaan kaipaa vaikkapa 3D-lisää. Kummasti sitä riittää tavallinen kuva tarraamaan käsinojista kiinni menon yllettyä hurjemmaksi. 

Nolanin elokuvat ovat aina olleet hyvin hahmovetoisia, eikä Interstellar tee tässäkään poikkeusta. Vaikka matkaamme avaruuden musertavassa äärettömyydessä, on tärkeimmässä osassa edelleen henkilöhahmot ja heidän kohtalonsa. Dallas Buyers Clubin ja sen tuoman miespääosan Oscarin voiton jälkeen, en ihmettele tippaakaan Matthew McConaugheyn valintaa pääosaan. Cooper on samaistuttava hahmo, joka erityistaitojensa ja yksilöliisyytensä alla, on kuitenkin se tavallinen kaveri. Niin ikään palkittu ja aiemmin Nolanin kanssa työskennellyt Anne Hathaway, on Amelia Brand, jonka tunteista ja motivaatiosta ammennetaan myös paljon katsojalle. Sivuosissa on niin paljon muitakin hienoja nimiä, että tila ei riitä ja eräs nimi pysyy vielä tämän jutunkin myötä pimennossa.

Interstellar jää katsomisen jälkeen pyörimään päähän. Ei siksi, että monitahoinen juoni olisi vaikeaselkoinen, vaan sisällön paljouden ja sen herättämien tunteiden takia. Elokuvan jälkeen on pää hyvin pyörällä, mutta tekee mieli halata universumia.

Traileria ei tarvitse katsoa, elokuva tarvitsee katsoa. Oheen ymppään kuitenkin jonkun ihanan kappaleen elokuvasta (ZIMMER!!!)

Les Misérables

Kuva täältä

Ohjaaja: Tom Hooper
Pääosissa: Hugh Jackman, Anne Hathaway, Russell Crowe, Amanda Seyfried, Sacha Baron Cohen, Helena Bonham Carter & Eddie Redmayne
Kesto: 2h 37min
Ikäraja: 12

Les Miserables on tunnettu musikaali tuotuna valkokankaalle. Pääosassa on Jean Valjean (Hugh Jackman), joka on suorittanut rikostaan varkaudesta jo 20 vuotta, kunnes karkaa ehdonalaisessa ollessaan. Hän tekee käänteen elämässään ja elää valenimen suojassa pormestariksi asti. Valjean kohtaa toisen ihmissielun, tehdastyöläisen Fantinen (Anne Hathaway), jota kohtalo ohjaa päinvastaiseen suuntaan, mutta Valjean ei aluksi noteeraa naisen ahdinkoa. Jälkeenpäin Valjean kokee tunnontuskia niin Fantinesta, kuin myös viattomasta miehestä, joka aiotaan tuomita hänen sijaansa. Valjean tunnustaa olevansa vanki numero 24601, jota poliisitarkastaja Javert (Russel Crowe) on jahdannut aina tämän paosta saakka, mutta häntä ei juuri sinä hetkenä oteta tosissaan. Tunnustuksen jälkeen Valjean saa tilaisuuden auttaa Fantinea, jolle hän lupaa tämän kuolinvuoteella pitävänsä huolen Fantinen pienestä tyttärestä Cosettesta. Nyt hän joutuu kuitenkin pakenemaan Cosetten tähden. 9 vuotta he piileskelevät lain kouraa ja tänä aikana on kansassa alkanut kyteä eriarvoisuuden aiheuttama kapinahenki. Erään rikkaan suvun vesa (Eddie Redmayne) ei anna oman asemansa estää häntä liittymästä vallankumouksen joukkoihin. Samainen nuorukainen näkee Cosetten huoltajansa kanssa kaupungilla ja ihastuu tyttöön päätä pahkaa. Kurjuuden kärjistyessä kapinaksi nousee kansa barrikadeille parempaa huomista varten. Ketkä selviävät verilöylystä? Saavatko rakastavaiset toisensa? Pääseekö Valjean irti häntä jahtaavasta Javertista ja löytää rauhan? 

Kuva täältä

 Kahdeksan ehdokkuutta napannut Les Miserables ei todellakaan pettänyt odotuksia. Jo elokuvan alkuminuutit rumpujen pauhatessa ja vankien laulaessa sykähdyttää niin, että sisuksissa tunnahtaa. Tarinan ollessa itselleen tuttu ja varauduttua pitkään kestoon, soljui elokuva eteenpäin kauniisti pituudestaan huolimatta. Vaikka kyseessä onkin musikaali, yllätyin hieman, että elokuvassa lauletaan oikeastaan joka repliikki. Tähänkin meni ihan pieni hetki tottua. Eniten sen takia, että tutut naamat on tottunut näkemään puhumassa puhuen, ei laulaen. Sitten kun laulamiseen sopeutuu, siitä vain nauttii täysin siemauksin. Sanat kumpuavat syvemmältä laulettaessa, joten tunnetta sanojen takana tuntuu olevan vielä enemmän.

Kuva täältä

Näyttelijätyö on häikäsevää kaikkien kohdalla jo senkin seikan tähden, että lauluja ei oltu nauhoitettu tavalliseen tapaan etukäteen ja huulisynkattu kuvauksissa, vaan ihan oikeasti laulettu menemään kameran pyöriessä. Vaikka taustamusiikit onkin lisätty myöhemmin, voi vain kuvitella millainen tunnelma kuvauksissa on ollut. Erityisen suuren vaikutuksen itseeni teki Anne Hathawayn häkellyttävä roolisuoritus Fantinena. Kohtaus, jossa Hathaway laulaa kappaleen I Dreamed a Dream lunastaa odotukset ja enemmänkin. Läheltä kuvatut kasvot heijastavat niin suurta surua, että katsojaankin sattuu. Episodin juttu elokuvasta kertoo kuinka Hathaway todella halusi roolin ja erityisesti siitä syystä, että hänen äitinsä on esittänyt kyseisen roolin musikaaliversiossa. Tämän kun tiesin jo etukäteen leffaan mennessä, toi se kohtaukseen lisää tunnetta ja taianomaisuutta.

Les Miserables sitoo elokuvan ja musikaalin laulun kantavalla voimalla ja elokuvan taikuudella yhdeksi ainutkertaiseksi ja todella upeaksi taide-elämykseksi.

Yön ritarin paluu

Ohjaaja: Christopher Nolan

Musiikki: Hans Zimmer

Pääosissa: Christian Bale, Michael Caine, Tom Hardy, Anne Hathaway, Marion Cotillard, Gary Oldman, Morgan Freeman & Joseph Gordon-Levitt

Kesto: 2h 43min

Ikäraja: 12

Ohjaajajumala Nolanin Batman trilogian viimeinen osa Yön ritarin paluu on tannerta jyrisyttävä elokuva. Edellisen osan tapahtumista on kulunut kahdeksan vuotta ja sinä aikana Batman, josta on tullut etsutty rikollinen, on kadonnut maan uumeniin. Tänä rauhan aikana myös rampautunut Bruce Wayne on vetäytynyt oman loukkoonsa piiloon maailmalta.Aina uskollinen Alfred on yrittänyt saada eloa Wayneen, mutta heikoin tuloksin. Tarvitaan eräs naispuolinen ammatilais murtovaras, jotta Bruce Wayne lähtee liikkeelle. Kissamainen nainen on kuitenkin vain tikku sormessa verrattuna siihen, mikä odottaa Gothamia. Gothamia on koeteltu ennenkin, mutta se ei voi mitenkään olla varautunut Banen kaltaiseen häikäilettömään, julmaan ja vielä älykkääseen lihaskimppuun. Bane aikoo jatkaa suunnitelmiaan, kunnes Gotham on vain tuhkakasa. Batmanin on aika palata, mutta onko vastus liian ylivoimainen jopa hänelle?

Yön ritarin paluu piti vahvasti otteessaan koko sen kahden tunnin ja neljänkymmenenkolmen minuutin ajan. Yön ritariin verrattaessa kokonaisuus ei ole niin kompakti, mutta tässä mennäänkin alati kasvavan uhan mukaan yhä syvemmälle kaaokseen. Elokuvan suurin voimavara on juuri siinä tunnelmassa, jonka se tarjoaa ja joka erään nerokkaan säveltäjän avulla nousee potenssiin kymmenen. 

Olen innostunut hirweästi hamahelmistä, joten tälläinen killui mun kaulassa ensi-illassa

Nolanilla on aina ollut loistavaa silmää mitä tulee näyttelijävalintoihin. Sarjakuvien kantilta katsottuna herra onnistuu tekemään mille tahansa hahmolle "kasvojen kohotuksen" ja tekemään heistä tuhottoman mielenkiintoisia. 

Ensinnäkin tämä pahiksen köriläs Bane, joka esiintyi myös (uskokaa tai älkää) vuoden 1997 elokuvassa Batman ja Robin Myrkkymuratin kätyrinä. En olisi ikinä uskonut kyseessä olevan sama hahmo! Muutoinkin taustatietojen pohjalta epäilin josko tästä Bane hahmosta on herättämään minussa mitään mielenkiintoa. Bane oli kuitenkin erittäin onnistunut tapaus ja sai todella luotua pelkoa jo fyysisellä olemuksellaan minussa katsojana. Lihasten lisäksi hahmossa on vielä niin paljon enemmän ja Tom Hardy maskin alla ollessaankin välittää uskomattoman hyvin tunteita.

Toinen tärkeä ja onnistunut lisä on Selina Kyle, joka on siis kissanainen, vaikka sitä ei erikseen missään kohtaa mainita tai alleviivata. Lähestymistapa poikkeaa aikaisemmista Halle Berry ja Michelle Pfeifferin kissanaisista sillä, että nyt ei ole lähdetty liikkeelle naisesta, joka pukeutuu kuin kissa. Ei keskitytä siihen miksi hän on kissanainen, saatika sitten miten hänestä tuli kissanainen vaan kissa on jätetty suosiolla kotiin. Hathawayn kissanainen on lahjakas ja notkea murtovaras siinä missä edeltäjänsäkin, mutta hän on vain paljon realistisempi ja samalla syvällisempi hahmo. Olin enemmän kuin iloinen kun huomasin, ettei hänen päässään ole kissan korvat, vaan jonkinlaiset lasit, jotka vain näyttävät korvilta nopealla vilkaisulla.

Yön ritarin paluu lähentelee täyteläistä viiden tähden elokuvaa ja se on ehdottomasti katsottavin tapaus hetkeen.


PS. Sama traileri Star Wars versiona täällä!

Oscar-gaalan 2011 jälkimainingeissa

Nyt on välissä nukuttu ja voin tihrustaa eilen silmät ristissä rustaamiani muistiinpanoja, jos niistä löytyisi ihan suomen kieltäkin.

Iltaan oli valmistauduttu asianmukaisin eväin: sipsiä, valkosipuli- ja ranch dippiä sekä limsaa ja vielä enemmän limsaa. Kofeiini annoksesta vastasi VAIN yksi kahvikupillinen ennen varsinaisen gaalan alkua. Seurana toimi muutama asiaankuuluva homppeli :)

Katsoin siis koko ruljanssin läpin ihan punaisesta matosta alkaen. Maria Veitolan kommentaattori joukko oli jopa mieluisaa ja hauskaa seurattavaa kun aikasempina vuosina ei ole jaksanut kuunnella niitä tylsiä välilätinöitä. Elokuvapoppoo olikin sitten taas sitä tylsempää sorttia. Kuitenkin itse punainen matto tarjosi loppua kohden aina vain tunnetuimpia henkilöitä ja mielenkiintoisempia pukuja. Tässä muutamat inhokki ja suosikki asuni:


Hailee Steinfeld, Jennifer Hudson & Mila Kunis erottuivat edukseen. Muita ihania asuja oli muun muassa seuraavilla: Helen Mirren, Sandra Bullock, Scarlett Johansson, Halle Berry, Reese Witherspoon ja kaikki Anne Hathawayn asut.


Cate Blanchetin asu oli jollain lailla liian outo minun makuuni. Se olisi vielä mennyt ilman tuota käsittämätöntä keltaista väri lisäystä. Lisäksi vaikka Gwynethin asu oli ihan nätti, se oli aika tylsä ja etenkin kun tähdellä oli taas hiukset auki, se sai hänet näyttämään jotenkin homssuiselta.

Itse gaala oli muuttunut hieman tyyliltään enemmän MTV:n gaalojen tyyliseksi esimerkiksi alkuvideon ja hauskan mahs-up biisin takia. Tämä siis vain hyvässä mielessä, sillä gaala kaipaa aina muutamia piristysruiskeita. Sain kokea ihanan shrek-hetken Justin Timberlaken ”muuttaessa” lavan elokuvan maailman tyyliin, kuunnella John Williamsin huumaavaa elokuvamusiikkia ja parhain kaikista oli kun Cate Blanchet saapui lavalle sormusten herran musiikin ja kuvien siivittämänä. In Memoriam-pätkä oli taasen koskettava ja se varmasti tulee olemaankin yhä koskettavampi, sillä kerta kerran jälkeen enemmän itselleni tuttuja alan ihmisiä on ollut esillä siinä.

James Franco oli pienoinen pettymys juontajana, sillä hän oli todella jäykkä varmasti jännityksen takia, mutta olisi toivonut herran rentoutuvan edes vähäsen. Anne Hathaway taas oli aivan häikäisevän hieno karismallaan ja upealla hymyllään (ja lauloikin hyvin!).

Sitten vielä katekoriat ja voittajat (lisänä muutamat kommenttini):

Erikoistehosteet: Inception
Äänistys: Inception
äänitehosteet: Inception
Lyhytelokuva: God of Love
Lyhytanimaatio: The Lost Thing
Maskeeraus: The Wolfman
Lyhytdokumentti: Strangers No more
Dokumentti: Inside Job
Kuvaus: Inception
Leikkaus: The Social Network
Laulu: ”We Belong Together” (Toy Story 3)
- Tästä olin hieman yllättynyt. Uskoin vakaasti ”If I rise” biisin elokuvasta 127 tuntia voittavan.
Musiikki: The Social Network
- mitä %#&^*??!! Tässä olis ollut sata kertaa parempia ehdokkaita ESIM ERÄS HANS ZIMMER....
Lavastus: Liisa ihmemaassa
Sovitettu käsikirjoitus: The Social Network
Alkuperäinen käsikirjoitus: Kuninkaan puhe
Vierakielinen elokuva: Kosto
Animaatio: Toy story 3
- Täysin oikeaan osoitteeseen!
Naissivuosa: Melissa Leo (Taistelija)
- höh. Olisin halunnut Helena Bonham Carterin saavan tän
Miessivuosa: Christian Bale (Taistelija)
- Onneksi olkoon Geofrey Rush! Eikun mitäs..
Naispääosa: Natalie Portman (Black Swan)
- Ihanaa että Natalie voitti!
Miespääosa: Colin Firth (Kuninkaan puhe)
- Tässä kohtaa hypin riemusta! Todellakin ansaitsee Colin tämän!
Ohjaus: Tom Hooper
Elokuva: Kuninkaan puhe

Onneksi Inception pokasi sentään 4 pystiä! Ja ennakkosuosikki kuninkaan puhe sai ansaitusti myös sen 4 pystiä ja vielä ne halutuimmat. Pieniä pettymyksiä, mutta myös suuria iloja. Lopuksi se hauska opening video, josta en löytänyt näin hyvä laatuisena ihan koko versiota (esim. Morgan Freeman on leikattu pois tästä).