Tanskalainen tyttö

Ohjaaja: Tom Hooper
Käsikirjoitus: Lucinda Coxon, pohjaa David Ebershoffin samannimiseen kirjaan
Musiikki: Alexandre Desplat
Pääosissa: Eddie Redmayne, Alicia Vikander, Matthias Schoenaerts, Ben Whishaw, Amber Heard, Sebastian Koch, Adrian Schiller & Emerald Fennell
Kesto: 2h
Ikäraja: 16

Tanskalainen tyttö kertoo oikeastaan kahdesta tanskalaisesta tytöstä, taitelijapariskunnasta, Lili Elbestä (Redmayne) ja Gerda Wegeneristä (Vikander) 1920-luvun Kööpenhaminassa. Lili aloitti elämänsä Einar Wegenerin kehossa, omaten tämän identiteetin ja juuri tämän nuoren miehen kanssa Gerda meni naimisiin. Molemmat työskentelivät taidemaalauksen parissa, mutta Einarin maisemamaalaukset saivat osakseen suurempaa arvostusta, kuin Gerdan tavanomaiset muotokuvat. Käänteentekevä hetki on, kun Gerda joutuu turvautumaan Einarin apuun heidän ystävättärensä ja maalauksessa kaivattavan mallin ollessa myöhässä. Ystävätär pelmahtaakin sisälle juuri parahiksi Einarin poseeratessa mekko sylissään kenkineen päivineen ja naurahtaen ristii miehen Liliksi. Lilistä tulee pariskunnalle yhteinen leikki ja Gerdalle uuden inspiraation lähde. Lili on kuitenkin Einarille enemmän kuin mielikuvitusta ja hassuttelua, sillä hän löytää Lilin sisältään.

Siitä on kohta jo melkein vuosi, kun julkistettiin ensimmäinen kuva Eddie Redmaynestä Lilin roolissa. Samoihin aikoihin mies sai parhaan miespääosan Oscarin Stephen Hawkingin roolistaan mielestäni viime vuoden (tai sitä edellisen riippuen katsannosta) parhaimmassa elokuvassa, Kaiken teoria. Ensimmäinen ajatus oli, että nyt Eddie tulee taas putsaamaan pöydän ja tämä on vahvasti oma ennakkosuosikkini jo voimakkaan aiheensa vuoksi. Ohjaajana on vaatimattomasti Oscareissakin tunnustusta saanut Tom Hooper (Kuninkaan puhe, Les Miserables) ja säveltäjänä moninkertainen ehdokas ja myös Oscarin saavuttanut Alexandre Desplat. Ainekset täydellisyyteen ovat siis koossa ja itsessään jo palkinnon arvoinen traileri lupaa suurta tunne-elämystä. Jälkimmäisen koinkin ja Tanskalainen tyttö on selvästi yksi palkintokauden liikuttavimpia teoksia.

 Tanskalainen tyttö ei ole objektiivisesti katsoen samanmoinen mestariteos kuin vaikka juurikin Redmaynen Kaiken teoria tai Hooperin Kuninkaan puhe. Se ei ole kokonaisuutena viiden tähden teos ja ymmärrän siis, miksi se ei ole kilpailemassa aivan joka kategoriassa. Tunneilmaisussa se on kuitenkin täysin kiitettävän arvoinen ja henkilökohtaisesti arvotan sen ihan kärkikuviin juurikin sen koskettavuuden tähden. Matka Liliksi ei ole helppo, varsinkaan aikana, jolloin moinen oli vielä tuiki tuntematonta ja päälleen sai suurinpiirtein mielipuolen leiman ja passituksen pakkopaitaan. Melkein Lilin kokemuksia kivuliaampaa on seurata Gerdan menetystä ja samaan aikaan suurta huolta rakkaasta ihmisestä. 

Tanskalainen tyttö on ennen kaikkea rakkaustarina, jossa romanttinen rakkaus muuttaa muotoaan syväksi välittämiseksi. Elokuvassa on myös erikoisia kolmiodraaman piirteitä päähenkilöiden omilla tahoillaan sekä tietenkin Lilin tullessa väkisinkin Einarin ja Gerdan suhteen tielle. Kolikon toisella puolella on Gerdan uran lähteminen nousuun, hänen saatuaan teoksiinsa enemmän sitä jotain eli Liliä. Joku erittäin kyyninen ja elämäänsä kyllästynyt toteaisi siihen, että kaikkea ei voi saada. Koin myös perin mielenkiintoisena seurata ylipäätänsä naiseuden tulkintaa ja sen löytämistä osaksi omaa identiteettiä. Mitä lähemmäs Lili pääsee omaa itseään ja minuuttaan, sitä helpommin samaistuttava hänestä tulee, vaikka samaan aikaan Gerdan kautta kaipaakin Einaria. 

Redmayne lunastaa odotukset täysin ja antaa haastavalle roolille sen kaipaaman arvon. Kuten olen aiemmin luonnehtinutkin, herra on laittoman lahjakas ja minulle tuli jo vähän paha mieli Leon puolesta tämän nähtyäni. Vaikka itse koin Redmaynen olleen parempi jo roolin vaativuuden takia kuin Leo (joka myös antoi aivan kaikkensa), ovat palkintokauden jo jaetut pystit antaneet osviittaa, että Leo olisi sittenkin raadin puolesta tuleva voittaja. Aivan varmasti näin käydessä, kuuluu tästäkin taloudesta vastaavat hurraa-huudot, kuin naapurista kuului urheilukaudella. Niin ikään todella lahjakas Alicia Vikander tekee loistokasta jälkeä vähintään ehdokkuuden arvoisesti. Olen jakautunut kahteen suuntaan Alician ja Kate Winsletin välillä, enkä haluaisi valita omaa suosikkia kahdesta niin hyvästä. Sivurooleissa on muun muassa Mr. Frobisherinä sekä Paddingtonina tunnettu Ben Whishaw ja Kaukana maailman menosta elokuvassakin ihastuttanut Matthias Schoenaerts.

Tanskalainen tyttö on kovin kaunis, riipivän surullinen ja samalla myös onnellinen elokuva tiettävästi ensimmäisestä transsukupuolisesta henkilöstä, joka lähti muuttamaan fyysistä muotoansa vastaamaan oikeaa minäänsä. Pohjaa siis osin oikeaan henkilöön ja tositapahtumiin. 

 

Kaukana maailman menosta

Ohjaaja: Thomas Vinterberg
Käsikirjoitus: David Nicholls, pohjaa Thomas Hardyn samannimiseen romaaniin
Musiikki: Craig Armstrong
Pääosissa: Carey Mulligan, Matthias Schoenaerts, Michael Sheen, Tom Sturridge, Juno Temple & Jessica Barden
Kesto: 1h 59min
Ikäraja: 7

Bathsheba Everdene (Mulligan) asustaa tätinsä pienellä maatilalla, eikä kaihda upottaa sormiansa multaan. Naapurin lammasfarmin isäntä Gabriel Oak (Schoenaerts) viehättyy kovasti itsevarman naisen seurasta, niinkin paljon, että uskaltautuu kosimaan. Itsenäinen Bathsheba ei kuitenkaan halua tulla kahlituksi kiinni aviomieheen, joten hän kieltäytyy kosinnasta. Kaksikon kohdatessa seuraavan kerran, on molempien yhteiskunnallinen asema radikaalisti muuttunut. Bathsheba on perinyt ison tilan, jota hän johtaa varmoin ottein välittämättä siitä aliarvioinnista, jonka saa osakseen sukupuolensa tähden. Herra Oak on menettänyt omaisuutensa ja entisen asemansa ja on nyt pelkkä lammaspaimen, mutta saa oitis paikan Bathsheban alaisuudessa. Järkkymättömän uskollinen Oak tekee työnsä tunnollisesti ja seuraa sivussa, kuinka Bathshebaa yrittää kahlita mies jos toinenkin. 

Kaukana maailman menosta ei ole itselleni tarinana ennestään tuttu, vaikka ilmeisen monta filmatisointiakin on Thomas Hardyn kirjastakin tehty. Odotukset eivät nyt olleet kovin kummoiset, sillä pukudraamojen parissa tämän katsojan aika kuluu mukavasti muutoinkin. Lisäksi tällä kyseisellä katselukerralla oli enemmän merkitystä teatterin valinnalla, kuin itse elokuvalla, mutta siitä tulee vielä joku kaunis päivä ihan oma postauksensa. 

Kaukana maailman menosta vie todellakin katsojan kauas maailman menosta. Silmiähiveleviin maisemiin, kauniiseen musiikkiin ja yleisromanttiseen tunnelmaan on helppo kadota parin tunnin ajaksi. Tarinakokonaisuuden suhteen elokuva on hieman laveaja siitä jää uupumaan tietty Jane Austenmaisuus mitä tulee hahmojen keskeisiin kuvioihin. Tietenkin on kyseenalaista kuinka paljon klassikkoteosten kohdalla saa tehdä tarinaan muutoksia. Olisin kuitenkin janonnut sitä astetta kirpaisevampaa draamaa, esimerkiksi lisää Tom Sturridgen ja Juno Templen hahmojen välisestä tragediasta.

Eturivistä jo aikoja sitten paikkansa ansainnut sulokasvoinen Carey Mulligan ilmentää hyvin Bathsheban periksiantamatonta luonnetta. Käsikirjoituksen puolesta kylläkin hahmon uskottavuus horjuu hänen langetessa Troyn pauloihin, koska Bathsheban hahmo on ollut niin selkeä järkiajattelija aikaisemmin kaikessa tekemisessään. Tämän pystyisi nielemään paremmin, jos Sturridgen hahmo ei olisi kirjoitettu niin ylimieliseksi urveloksi. Herra Oakin roolissa nähtävä Schoenaerts ei ole ihan mikään Mr. Darcy, mutta sangen hurmaava siltikin kaikessa kunnollisuudessaan. Pienistä sivurooleista itselleni tuttu Michael Sheen tekee poikkeuksellisen mielenkiintoisen roolin hieman epätoivoisena vanhana jurmuna, jonka kovempi kuori sulaa nopeasti rakkauden edessä.

Kaukana maailman menosta on kertakaikkisen komea kuva, joka sopii niin draaman kuin romantiikan nälkäisille.

P.S. Jälleen kerran kuullaan Carey Mulliganin laulua elokuvassa, sama kipale myös alla olevassa trailerissa