Ghostbusters & Lights Out

Näillä kahdella kuvalla ei ole mitään merkittävää tekemistä keskenään muuta kuin molemmat jäivät vaille omaa arvosteluaan. Esityksessähän nämä olivat jo kesällä, eivätkä taida enää minkään teatterin ohjelmistossa killua, mutta halusin silti tuoda ne vielä esille, etenkin Ghostbustersin.
 

Ghostbusters

Ohjaaja: Paul Feig
Käsikirjoitus: Katie Dippold & Paul Feig
Musiikki: Theodore Shapiro
Pääosissa: Melissa McCarthy, Kristen Wiig, Kate McKinnon, Leslie Jones, Chris Hemsworth, Charles Dance, Michael K. Williams, Andy Carcia, Matt Walsh, Cecily Strong & Neil Casey
Kesto: 1h 56min
Ikäraja: 12

Ghostbusters on tavallaan uusintaversio vuoden 1984 leffaklassikolle. Fyysikot Erin Gilbert (Wiig) ja Abby Yates (McCarthy) kirjoittivat aikanaan yhdessä kirjan paranormaaleista ilmiöistä, mutta Gilbert on jättänyt ne asiat elämästään jo taakseen. Kun Erin saa selville Abbeyn aikovan julkaista kirjan uudelleen, on hänen pakko ottaa yhteyttä vanhaan kollegaansa, sillä teos vaarantaisi hänen asemansa arvostetun yliopiston professorina. Abbey jatkaa edelleen yliluonnollisen metsästystä uuden aisaparin, erikoisen Holtzmanin (McKinnon) kanssa. Abbey on vastahakoinen jarruttamaan kirjan kanssa, mutta suostuu lopulta sillä ehdolla, että Erin liittyy heidän seuraansa seuraavan ilmiön tutkimisessa. Yliluonnollinen ilmiö osoittautuu olevan ehtaa tavaraa ja palauttaa Erinin uskon takaisin. Porukkaan liittyy vielä myöhemmin omakohtaisia kokemuksia kerännyt Patty Tolan (Jones) ja sihteeriksi palkattu puupää Kevin (Hemsworth).

Ghostbustersin halusin nimenomaan nostaa vielä esille siksi, että se sai niin käsittämättömän ennakkoryöpytyksen ennen kuin kukaan oli edes elokuvaa nähnyt. Ilmeisesti suurin närästys johtui sanasta "reboot", mutta sekään ei minulle avautunut miksi juuri tämä kuva sai osakseen niin suuren närän, kun uusintaversioita muistakin klassikoista on sadellut tasaiseen tahtiin muutenkin. Törmäsin myös huoleen alkuperäisen version "pilaamisesta", mitä en myöskään tajua, sillä maineestaan huolimatta ei se alkuperäinen nyt mielestäni ole mikään kummoinen elokuva. 

Itsekin menin kyllä vähän varauksella katsomaan tätä uutta versioita, mutta se johtuu ihan siitä, että "Sony" lätkä saa minut aina varuilleen muutoin ei mitään ongelmaa. Yllätyin vallan positiivisesti miten meneväksi leffaksi tämä osoittautuikaan. Alussa on vielä kankeutta ja vitseissä vähän liikaa alatyyliä, mutta kun elokuva pääsee vauhtiin, niin voi pojat on se menoa. Jotenkin ironisesti tämä myös tuntui tyylissä ja musiikissaan enemmän kasarilta kuin alkuperäinen! Viitteitä on kyllä paljon alkuperäiseenkin sekä vanhat tähdet cameo-rooleissa, mutta leffa tekee kuitenkin itsestään omanlaisensa sopivissa määrin. Näyttelijävalinnat uppoaa myös paremmin omaan huumorihermooni kuin alkuperäisen, varsinkin Wiig onnistuu jo eleillään hymähdyttämään. Parasta on kuitenkin överin rajalla liikuskeleva Kevinin hahmo, jota tulkitsee myös nähtävästi bimbon rooleissa loistava Chris Hemsworth.
  
 

Lights Out

Ohjaaja: David F. Sandberg
Käsikirjoitus: Eric Heisserer, perustuu Sanbergin samannimiseen lyhytelokuvaan
Pääosissa: Teresa Palmer, Gabriel Bateman, Billy Burke, Maria Bello, Alexander DiPersia, Alicia Vela-Bailey
Kesto: 1h 21min
Ikäraja: 16  

Kun Rebecca (Palmer) oli vielä pieni ja asui kotona, hän saattoi kokea painajaisia ja näkyjä, jotka tuntuivat aidoilta. Nämä sekä äidin rakoileva mielenterveys saivat hänet muuttamaan kotoa jo nuorena, eikä hän vieläkään pidä aktiivisesti yhteyttä äitiinsä. Kun hänen pikkuveljensä koulusta soitetaan lievästä huolesta veljen nukahtaessa usein tunnille, lähtee Rebecca katsomaan äitinsäkin tilanteen. Äidin mielenterveys on ottanut taas suunnan huonompaan päin ja veljen uskallettua viimein kertoa äitinsä "mielikuvitusystävästä" Dianasta, kuulostaa tarinat pelottavan samankaltaisilta Rebeccan lapsuuden painajaisten kanssa. 

Lights Out vaikutti jo trailerissa mielenkiintoiselta säikyttelyltä, vaikka en nyt kummoista tästäkään odottanut, etenkin Kirotun jatko-osan ollessa niin onnistunut kauhutekele. Lights Out osoittautui kuitenkin ihan kelvolliseksi kokonaisuudeksi, jossa oli mietitty juonikin loppuun asti. Valitettavasti uskalsin kyllä nukkua siltikin pimeässä leffan jälkeen, mutta se ei tosiaan ole kiinni siitä, etteikö elokuva olisi yrittänyt parhaansa. Leffan aikana sai kyllä säpsyä ja jänskättää. Yhtään enemmän pimeänpelkoisille, mutta kauhun ystäville, roima suositus.

Teresa Palmer veti todella hyvin, olenkin hänestä tykkäilyt jo esimerkiksi Warm Bodies elokuvassa aikaisemmin. Joskus viitannut häneen Kristen Stewartin blondina kaksoissiskona, joka osaa näytellä, ihan vain siis ulkonäöllisten samankaltaisuuksien tähden. Sivurooleissa oli ihan pätevät pelkääjät. Silmiinpistävän heikosti suoriutuu kyllä elokuvan lapsinäyttelijä, joka välillä on kyllä ihan homman tasalla, mutta pelon sijaan draamaa vaativissa kohtauksissa näkyy päällepäin, että hän pidättelee hymyä tai naurua. Vertaan väkisinkin Kirotun lapsinäyttelijöihin, joista etenkin pääosassa oleva Madison Wolfe oli vain niin pelottavan hyvä. 

 
 

The Heat

Ohjaaja: Paul Feig
Käsikirjoitus: Katie Dippold
Pääosissa: Sandra Bullock, Melissa McCarthy, Demian Bichir, Marlon Wayans, Michael Rapaport, Jane Curtin, Dan Bakkedahl, Taram Killam, Michael McDonald & Thomas F. Wilson
Kesto: 1h 57min
Ikäraja: 12

The Heat on toimintakomedia kahdesta tyystin toisistaan poikkeavasta lainavartijasta. Sarah Ashburn (Bullock) on FBI:n erikoisagentti, joka tuntee oppikirjan ja säännöt ulkoa. Hän on todella pikkutarkka, eikä osaa höllätä nutturaa alkuunkaan ja näin ollen käy jatkuvasti kollegoidensa hermoille. Shannon Mullins (McCarthy) on puolestaan Bostonissa työskentelevä konstaapeli, jota ei ulkoisesta olemuksesta uskoisi ollenkaan tavallista tallaajaa kummemmaksi. Mullins työskentelee yksin ja tehokkaasti, mutta tulee asemalla mainiosti toimeen työkavereidensa kanssa ja heittää alinomaan huulta heidän kanssaan. Mullinsin tyyliin ei myöskään kuulu täysin säännöstön noudattaminen, vaan työntä hän tykkää tehdä omaan tapaansa, kunhan paha saa palkkansa. Ashburn joutuu Mullinsin kanssa nokitusten tämän saapuessa Bostoniin jutun perässä ja mahdollinen ylennys silmissä kiiluen. 

The Heat palveli tarkoitustaan ihan ok leffana, kun halusin mennä katsomaan edes jotain. Peruskivan ja satunnaisten nauratusten lisäksi elokuvahan ei ole kummoinen, mutta katsoisin minä viikonpäivänä tahansa Sandra Bullockia ja Melissa McCarthya samalla valkokankaalla. Katsomispäätökseen vaikutti toki myös Bullockin vuosien takainen rooli FBI-agenttina elokuvassa Miss Kovis. 

Huumoripuolella pelkäsin elokuvan vetävän överiksi nykykomedioiden tapaan, kun nuo härskeydet ja toisten tuska ei oikein kauan jaksa naurattaa. Toisaalta naispääosin varustetuissa komedioissa itselleni iskee myös helposti myötähäpeä, kun yritystä on, mutta onnistumista sitäkin vähemmän. The Heat ei harhaudu liiaksi kummallekaan väärälle polulle: näyttelijät osaavat asiansa ja paljolti huumoria perustuu hahmoihin ja heidän reaktioihin toisiinsa. Naurunappulaa väännetään onnistuneesti etenkin elokuvan loppupuoliskolla. Herkistely puoltakaan ei ole unohdetty, vaan välillä hidastetaan koluamaan naisten kipupisteitä ja sitä kautta parannellaan molempien saamia haavoja. 

The Heat on ihan hauska tapaus ja sopii hyvin kevyeksi viihdykkeeksi. Eritoten suosittelut naisenergian janoajille. 

Studiolta The Heat on jo lähtenyt, mutta Kino123 esittää kuvan ainakin vielä tänä iltana klo 20.00!

Väärät paperit

Kuva täältä

Ohjaaja: Seth Gordon
Pääosissa: Jason Bateman, Melissa McCarthy, Jon Favreau, Amanda Peet, T.I., Genesis Rodriguez, Morris Chestnut, John Cho & Robert Patrick 
Kesto: 1h 51min
Ikäraja: 12

Väärät paperit on komedia vakavasta ja nykyään ei enää niin harvinaisesta aiheesta: identiteettivarkaudesta ja sen seurauksista. Sandy Patterson (Bateman) elättää perhettään kirjanpitäjänä suuressa yrityksessä Denverissä, Coloradossa ja tienaa sen verran, että toimeen tulee ja lainoja saa maksettua pois, mutta ei mitään ihmeellisempää. Kolmas lapsi on tuloillaan perheeseen, jossa on jo ennestään kaksi tytärtä ja haaveissa on bonus hyvin tehdystä työstä, joita firma on joskus aikoinaan jaellut. Ahnas pomo murskaa Sandyn bonushaaveet, kun muhkeat rahat jaellaan firman yhteistyö kumppaneille. Uusi mahdollisuus avautuu kuitenkin työkollegoiden suunnitellessa uutta firmaa, johon Sandylle tarjoutuu paikka vastaavassa hommassa, mutta paremmalla palkalla. Elämä näyttää hymyilevän, kunnes Sandy alkaa saamaan syytöksiä asioista, joihin hänellä ei ole osaa eikä arpaa ja luottokorttikin väittää, että tilillä ei ole katetta. Poliisien korjattua hyvin hämmentynyt Sandy talteen, selviää, että joku tuntematon nainen (McCarthy) on varastanut hänen henkilöllisyytensä ja törsää paraikaa Sandyn omaisuutta ja töhrii tämän mainetta kaukana Floridassa. Virkavallan kädet ei ulotu eri osavaltioon asti, joten ainoaksi vaihtoehdoksi Sandylle jää matkustaa itse Floridaan ja tuoda naikkonen valheen varjolla Denveriin tunnustamaan tekonsa. 

Kuva täältä

Joskus iskee hinku vaan mennä katsomaan "jotain" elokuvateatteriin ja silloin valinnan kohteena oleva elokuva voi olla hyvinkin semmoinen, joka ei ole oikein mistään kotoisin. Tämmöinen elokuva on Väärät paperit. Idea elokuvassa on hauska, mutta "juoni" sen ympärillä rönsyilee miten sattuu ja vaikka kyseessä onkin vain elokuva, niin kaipaisin kuitenkin enemmän realistisuutta kehiin. Kun kyseessä on komedia, odotan tiettyä määrää naurua, mutta mittari ei siinäkään tule täyteen. On monen montaa kohtaa, joista haistaa naurujen kalastelun, mutta jostain syystä (ehkä juuri läpinäkyvyydestä) ei vain naurata, vaikka haluaisikin. 

Kuva täältä

Kaksi asiaa elokuvassa on kuitenkin onnistunutta: Bateman ja McCarthy, joiden näyttelijätyö saa aikaan ne satunnaiset naurut. Molemmat ymmärtävät hahmojensa ja paridynamiikan päälle ja hauskinta onkin juuri hahmojen reagointi toisiinsa. McCarthyn hahmo on valitettavan överi monessa kohtaa, mutta onneksi jossain paikoin ei ole niin väliä mitä vuorosanoja näyttelijätär joutuu latelemaan, sillä Melissa saa osan kuulostamaan jopa aiheeseen istuvalta. Bateman on jälleen turvallinen ankkuri katsojalle ja edustaa sitä normaalia tyyppiä. Sivuhahmot jakavat mielipiteeni: toisaalta gansteripari Marisol & Julian alkavat pidemmän päälle tympiä sekä lainvalvoja Reilly on jotenkin ällön kiiltokuvamainen, mutta puolestaan John Chon sympaattinen Daniel ja Jon Favreaun ahnas isoherra ovat hahmoja, joista ei voi olla pitämättä. Lisäksi Robert Patrickin palkkionmetsästäjä on vastoin tavallista makuani hauska ja jopa miellyttävä. 

Väärät paperit on komediaa, jossa naurujen määrää on laimennettu liikaa ja terve realismi on hämärä käsite. Kaameat pomot, jolla tätä on mainostettu, on mielestäni oikeasti monta kertaa hauskempi ja onnistuneempi tapaus, joten jos se on kouluarvosanoissa tason 8 komedia, on tämä sellainen 5.


Studion ohjelmistosta on tämä elokuva pudonnut jo pois, mutta sisar Kino123 näyttää kuvaa vielä tälläisillä ajoilla