Ghostbusters & Lights Out

Näillä kahdella kuvalla ei ole mitään merkittävää tekemistä keskenään muuta kuin molemmat jäivät vaille omaa arvosteluaan. Esityksessähän nämä olivat jo kesällä, eivätkä taida enää minkään teatterin ohjelmistossa killua, mutta halusin silti tuoda ne vielä esille, etenkin Ghostbustersin.
 

Ghostbusters

Ohjaaja: Paul Feig
Käsikirjoitus: Katie Dippold & Paul Feig
Musiikki: Theodore Shapiro
Pääosissa: Melissa McCarthy, Kristen Wiig, Kate McKinnon, Leslie Jones, Chris Hemsworth, Charles Dance, Michael K. Williams, Andy Carcia, Matt Walsh, Cecily Strong & Neil Casey
Kesto: 1h 56min
Ikäraja: 12

Ghostbusters on tavallaan uusintaversio vuoden 1984 leffaklassikolle. Fyysikot Erin Gilbert (Wiig) ja Abby Yates (McCarthy) kirjoittivat aikanaan yhdessä kirjan paranormaaleista ilmiöistä, mutta Gilbert on jättänyt ne asiat elämästään jo taakseen. Kun Erin saa selville Abbeyn aikovan julkaista kirjan uudelleen, on hänen pakko ottaa yhteyttä vanhaan kollegaansa, sillä teos vaarantaisi hänen asemansa arvostetun yliopiston professorina. Abbey jatkaa edelleen yliluonnollisen metsästystä uuden aisaparin, erikoisen Holtzmanin (McKinnon) kanssa. Abbey on vastahakoinen jarruttamaan kirjan kanssa, mutta suostuu lopulta sillä ehdolla, että Erin liittyy heidän seuraansa seuraavan ilmiön tutkimisessa. Yliluonnollinen ilmiö osoittautuu olevan ehtaa tavaraa ja palauttaa Erinin uskon takaisin. Porukkaan liittyy vielä myöhemmin omakohtaisia kokemuksia kerännyt Patty Tolan (Jones) ja sihteeriksi palkattu puupää Kevin (Hemsworth).

Ghostbustersin halusin nimenomaan nostaa vielä esille siksi, että se sai niin käsittämättömän ennakkoryöpytyksen ennen kuin kukaan oli edes elokuvaa nähnyt. Ilmeisesti suurin närästys johtui sanasta "reboot", mutta sekään ei minulle avautunut miksi juuri tämä kuva sai osakseen niin suuren närän, kun uusintaversioita muistakin klassikoista on sadellut tasaiseen tahtiin muutenkin. Törmäsin myös huoleen alkuperäisen version "pilaamisesta", mitä en myöskään tajua, sillä maineestaan huolimatta ei se alkuperäinen nyt mielestäni ole mikään kummoinen elokuva. 

Itsekin menin kyllä vähän varauksella katsomaan tätä uutta versioita, mutta se johtuu ihan siitä, että "Sony" lätkä saa minut aina varuilleen muutoin ei mitään ongelmaa. Yllätyin vallan positiivisesti miten meneväksi leffaksi tämä osoittautuikaan. Alussa on vielä kankeutta ja vitseissä vähän liikaa alatyyliä, mutta kun elokuva pääsee vauhtiin, niin voi pojat on se menoa. Jotenkin ironisesti tämä myös tuntui tyylissä ja musiikissaan enemmän kasarilta kuin alkuperäinen! Viitteitä on kyllä paljon alkuperäiseenkin sekä vanhat tähdet cameo-rooleissa, mutta leffa tekee kuitenkin itsestään omanlaisensa sopivissa määrin. Näyttelijävalinnat uppoaa myös paremmin omaan huumorihermooni kuin alkuperäisen, varsinkin Wiig onnistuu jo eleillään hymähdyttämään. Parasta on kuitenkin överin rajalla liikuskeleva Kevinin hahmo, jota tulkitsee myös nähtävästi bimbon rooleissa loistava Chris Hemsworth.
  
 

Lights Out

Ohjaaja: David F. Sandberg
Käsikirjoitus: Eric Heisserer, perustuu Sanbergin samannimiseen lyhytelokuvaan
Pääosissa: Teresa Palmer, Gabriel Bateman, Billy Burke, Maria Bello, Alexander DiPersia, Alicia Vela-Bailey
Kesto: 1h 21min
Ikäraja: 16  

Kun Rebecca (Palmer) oli vielä pieni ja asui kotona, hän saattoi kokea painajaisia ja näkyjä, jotka tuntuivat aidoilta. Nämä sekä äidin rakoileva mielenterveys saivat hänet muuttamaan kotoa jo nuorena, eikä hän vieläkään pidä aktiivisesti yhteyttä äitiinsä. Kun hänen pikkuveljensä koulusta soitetaan lievästä huolesta veljen nukahtaessa usein tunnille, lähtee Rebecca katsomaan äitinsäkin tilanteen. Äidin mielenterveys on ottanut taas suunnan huonompaan päin ja veljen uskallettua viimein kertoa äitinsä "mielikuvitusystävästä" Dianasta, kuulostaa tarinat pelottavan samankaltaisilta Rebeccan lapsuuden painajaisten kanssa. 

Lights Out vaikutti jo trailerissa mielenkiintoiselta säikyttelyltä, vaikka en nyt kummoista tästäkään odottanut, etenkin Kirotun jatko-osan ollessa niin onnistunut kauhutekele. Lights Out osoittautui kuitenkin ihan kelvolliseksi kokonaisuudeksi, jossa oli mietitty juonikin loppuun asti. Valitettavasti uskalsin kyllä nukkua siltikin pimeässä leffan jälkeen, mutta se ei tosiaan ole kiinni siitä, etteikö elokuva olisi yrittänyt parhaansa. Leffan aikana sai kyllä säpsyä ja jänskättää. Yhtään enemmän pimeänpelkoisille, mutta kauhun ystäville, roima suositus.

Teresa Palmer veti todella hyvin, olenkin hänestä tykkäilyt jo esimerkiksi Warm Bodies elokuvassa aikaisemmin. Joskus viitannut häneen Kristen Stewartin blondina kaksoissiskona, joka osaa näytellä, ihan vain siis ulkonäöllisten samankaltaisuuksien tähden. Sivurooleissa oli ihan pätevät pelkääjät. Silmiinpistävän heikosti suoriutuu kyllä elokuvan lapsinäyttelijä, joka välillä on kyllä ihan homman tasalla, mutta pelon sijaan draamaa vaativissa kohtauksissa näkyy päällepäin, että hän pidättelee hymyä tai naurua. Vertaan väkisinkin Kirotun lapsinäyttelijöihin, joista etenkin pääosassa oleva Madison Wolfe oli vain niin pelottavan hyvä. 

 
 

Yksin Marsissa

Ohjaaja: Ridley Scott
Käsikirjoitus: Drew Goddard, perustuu Andy Weirin samannimiseen kirjaan
Musiikki: Harry Gregson-Williams
Pääosissa: Matt Damon, Jessica Chastain, Jeff Daniels, Kate Mara, Michael Peña, Sebastian Stan, Aksel Hennie, Kristen Wiig, Sean Bean, Chiwetel Ejiofor, Donald Glover, Mackenzie Davis & Benedict Wong
Kesto: 2h 22min
Ikäraja: 12   

Kuuden hengen miehistö on suorittamassa Ares III-nimistä tehtävää Marsissa, kun he saavat tiedon lähestyvästä myrskystä. Tehtävä on pakko keskeyttää ennen aikojaan ja evakuoida koko miehistö turvaan. Tässä tuoksinassa astronautti Mark Watney joutuu erilleen muista ja hänen oletetaan kuolleen, joten jäljelle jääneet viisi henkeä aloittavat paluumatkansa kohti Maata. Watney ei kuitenkaan ole kuollut, vaan havahtuu hereille myrskyn laannuttua, vain todetakseen olevansa ainoa ihminen Marsin kamaralla. Tilanteen kartoituksen jäljeen selviää, että Markin on ensinnäkin keksittävä itselleen ravintoa vain viikoiksi varatun määrän sijaan neljäksi vuodeksi, jolloin seuraava Mars-lento on aikataulutettu. Toisekseen, pelkän selviytymisen lisäksi, hänen tulisi keksiä keino saada yhteys Nasaan kertoakseen olevansa elossa.
 

Vain kolmisen vuotta Prometheuksen ilmestymisen jälkeen, Ridley Scott palaa jälleen  maapallon ulkopuolelle. Varsinkin kun väliin mahtuvat elokuvat The Counselor ja Exodus: Gods and Kings eivät kumpikaan nauttineet erityistä suosiota, on avaruudellinen suuntaus enemmän kuin tervetullut. En meinannut itsekään äkkiseltään muistaa omia erittäin skeptisiä ensireaktioitani kuullessani elokuvasta ensimmäistä kertaa sen julisteen saapumisen myötä. Ensiajatus oli syvä huokaus, koska mielleyhtymä oli oitis Interstellar spin-offissa ja ajattelin, että taitaa jäädä näkemättä. Sitten niitä arvosteluja alkoi laskeutua, pääasiallisen hienoilla adjektiiveilla ja totesin, että ei voi jäädä näkemättä. 

Onneksi tulikin nähtyä! Vaikka tässä onkin ollut todella hienoja scifisävytteisiä seikkailuja, kuten Gravity ja Interstellar (joista en osaisi valita parasta), jotenkin Yksin Marsissa ei jää näistä kumpaisestakaan jälkeen. Se on toki jälleen erilainen, ei niin henkeäpuristava kuin Gravity tai toisiin ulottuvuuksiin kurkistava kuin eepposmainen Interstellar, mutta siltikin jännittävä teos. Yksin Marsissa on virkistävän mukava tarina, jossa vastoinkäymiset eivät tule jatkuvasti, eikä alituisesta uhasta ole tarpeen joka käänteessä muistuttaa. Se on varsin toivontäyteinen ja valaa uskon ihmisyyteen, discohittien soidessa (perustellusti) taustalla. Siinä myös annetaan kärsivällisesti asioille aikaa ja tilaa tapahtua, mikä tekee seuraamisesta vielä miellyttävämpää. 

Matt Damon ei olisi ollut todellakaan ykkösvalintani päärooliin, mutta Mark Watneyn hahmo on sen verran hyvin kirjoitettu, että unohtaa seuraavansa juuri Matt Damonin toilailuja. Tämä on henkilökohtaisellakin tasolla erittäin suotavaa, koska edelleenkin nähdessäni Damonin nimen toistuvasti, aivoni tarjoilevat tätä korvamatoa. Watney on mukavan oloinen perusjannu, jolla on luontainen kyky viihdyttää itseään ja tämä auttaa hahmoa pysymään järjissään koettelemuksen ajan. Katsojalle kommunikointi toteutuu luontevasti Watneyn pitäessä videopäiväkirjaa päivien tapahtumista sekä omista ajatuksistaan ja tulevista suunnitelmista.

Toiseksi keskeisimmässä roolissa nähdään Jessica Chastain miehistön komentajana Melissa Lewisinä. Ridley Scottin elokuville vahvat naishahmot ovat arkipäivää ja vaikka Lewis pysyykin tiettyyn pisteeseen asti kulisseissa, on hänellä oma aktiivinen osansa vielä myöhemmin elokuvassa. Muissa sivurooleissa nähdään paljon kovia ja ns. varmoja tekijöitä, kuten tosinuijana tuttu Jeff Daniels ja 12 Years a Slave elokuvasta miespääosaehdokkuuden napannut Chiwetel Ejiofor. Kovaksi tekijäksi valikoituu myös Sean Bean, joka *SPOILERI* ei kuole tässä elokuvassa, mutta tarjoilee osansa erittäin ikimuistoiseen, Sormusten herroihin viittaavaan kohtaukseen.

Vuoden parhaimmistoon lukeutuva Yksin Marsissa on Robinson Crusoe-tyyppinen selviytymistarina punaisella planeetalla. Karuista olosuhteista huolimatta, tarina on täynnä elämänjanoa sekä alati pilkahtelevaa toivoa. 

Kokonaista traileria en suosittele katsomaan spoilereiden tähden, vaan pelkästään lyhyen teaserin:

 

Näin koulutat lohikäärmeesi 2

Ohjaaja: Dean DeBlois
Käsikirjoitus: Dean DeBlois
Musiikki: John Powell
Pääosissa: Jay Baruchel, Gerard Butler, Cate Blanchett, Craig Ferguson, America Ferrara, Jonah Hill, Christopher Mintz-Plasse, T.J. Miller, Kristen Wiig, Djimon Hounsou & Kit Harington
Kesto: 1h 45min
Ikäraja: 7

Näin koulutat lohikäärmeesi 2 elokuvan tapahtumat sijoittuvat viisi vuotta ensimmäisen elokuvan tapahtumien jälkeen. Öystilän hurjat viikingit ovat löytäneet harmonisen tasapainon yhteiseloon lohikäärmeiden kanssa. Viikingien laajennettua henkistä maailmankuvaansa lohikäärmeiden hyväksynnällä, on heidän maailmankuvansa laajentunut myös konkreettisesti. Nuoreksi aikuiseksi pyrähtänyt Hikotus on erityisen kiinnostunut tutkimaan uusia mantereita Hampaattoman kanssa liitäen ja samalla pakenee alati lähestyviä velvollisuuksiaan vapauden tunteeseen. Erään tutkimusmatkan tuoksinassa Hikotus tulee törmänneeksi lohikäärmeiden metsästäjiin, jotka toimittavat saaliinsa eteenpäin lohikäärmeitä orjuuttavan Drago-nimisen miehen kynsiin.

Näin koulutat lohikäärmeesi 2 elokuvan dubattu versio käväisi jo ennakkonäytöksenä ohjelmistossa, mutta itse päätin malttaa odottaa originaalia versiota. Tähän päivään mennessä olenkin nähnyt elokuvan alkuperäisversion jo peräti kahdesti, joka kertoo jo mielestäni aika hyvin, mitä pidin elokuvasta. Ensimmäisellä kerralla toinen blogisti Arttu oli myös mukana, jolle katsomiskerta oli silloin jo toinen, koska hän oli tsekannut aiemmin dubatun ennakon. Tämäkin kertoo jo jotain. 

Pidin kovastikin ensimmäisestä elokuvasta, mutta Näin koulutat lohikäärmeesi 2 onnistuu yllättämään ja peittoamaan jopa aikaisemman elokuvan. Leffaa katsoessa ei tunnu yhtään siltä, että katsoisi "lastenleffaa" vaan animoitua aikuisten seikkailu/fantasiaelokuvaa. Elokuva on Dreamworksin animaatioksi hyvinkin synkkä ja käsittelyssä on menetyksen tuskaa ja sotaisiakin tunnelmia. Suurena vastapainona toki paljon osuvaa huumoria, riemuisaa toivoa ja vapaana liitämistä. Elokuvassa on myös harvinaisen paljon hetkiä, joissa päähenkilö pohtii omaa minuuttaan ja merkitystään heijastaen pohdintoihinsa menneisyyden sekä nykyisyyden vaikuttavia tapahtumia. 

Tunnepuoli on voimakas ja itkumittari tulee nopeasti täyteen ja tämähän on vain erittäin hieno asia elokuvan kannalta. Luulin tosissaan toisen katselukerran olevan helpompi, mutta roskia menee silmiin vain entistä pahemmin. Jotenkin jo se, kun tietää mitä tulee käymään, tekee katsomisen ilman nenäliinaa mahdottomaksi. Lisäksi mielleyhtymät muihin koskettaviin kohtauksiin muissa elokuvissa, edesauttoivat asiaa sekä uskomattoman koskettava musiikki.

Ääninäyttelyn kannalta suosittelen ehdottomasti originaalia, vaikka suomalaisen dubbauksen taso olisi kuinka laadukasta tahansa. Pääosaa esittävän Jay Baruchelin ääntä ei vain voi jäljitellä kukaan muu kuin hän itse. Muissa rooleissa on myös kovia tekijöitä, joita hävettävää kyllä en tunnistanut puoliakaan, mutta menköön sen piikkiin, että osasivat ainakin eläytyä erilaiseen rooliin tunnistamattomuuteen asti. Monen viikinki karjun skottilaista aksenttiakaan ei niin vaan siirretä suomenkieliseen versioon.

Originaali versio Studiolla näillä näkymin tänään viimeistä kertaa, joten kipin kapin katsomaan, itkemään ja kuuntelemaan. Näytös alkaa klo 19.30!

 

Walter Mittyn ihmeellinen elämä

Ohjaaja: Ben Stiller
Musiikki: Theodore Shapiro
Pääosissa: Ben Stiller, Kristen Wiig, Shirley MacLaine, Adam Scott, Kathryn Hahn, Sean Penn & Patton Oswalt
Kesto: 1h 54min
Ikäraja: 7

Walter Mitty on Life-lehden valokuvausosastolla työskentelevä huomaamaton kaveri, jonka elämässä ei tapahdu oikeastaan koskaan mitään. Paitsi silloin, kun Walter jäätyy ja uppoutuu omaan päänsisäiseen maailmaansa, jonka tapahtumat ovat kuin toimintaelokuvista. Näissä kuvitelmissa Walter päihittää kaikki pelkonsa ja saa myös ihastuksensa jalat alta, vaikka tosiasiassa hän ei uskalla sanoa edes huomenta samassa puljussa työskentelevälle Cheryl:lle. Lehtitalo on muutoksen kynnyksellä, sillä viimeisen numeron julkaisun jälkeen se aloittaa verkkojulkaisuna ja tämä tarkoittaa myös tarpeettomien työntekijöiden irtisanomista. Walterin harteilla on viimeisen kansikuvan teettäminen legendaarisen valokuvaajan Sean O'Connelin lähettämistä negatiiveista. Kauhukseen Walter huomaa juuri kansikuvaksi valitun negatiivin puuttuvan ja kaiken paineen alla, on hänen poistuttava turvallisesta tylsästä elämästään ja lähdettä omaan seikkailuunsa Sean O'Connelin perään saadakseen negatiivin käsiinsä. 

Ben Stillerin komedia - leima ei kuulostanut ainakaan omaan korvaani kovin houkuttelevalta (huolimatta Tropic Thunder:sta). Tämä varmasti johtuu Stillerin aiemmista komediaelokuvista, joissa hän ei ole istunut myös ohjaajan penkillä ja joissa taso nyt on ollut jotain ihan muuta. Walter Mitty osoittaa, että Stiller sopii mainiosti sekä päärooliin, että siihen ohjaajan penkille. 

Walter Mittyn ihmeellinen elämä kuuluu sinne parempien ja tasokkaampien komedioiden hyllylle. En itse asiassa elokuvan aikana kokenut suurta naurutreeniä, vaan enemmän koetuksella olivat posket siitä kaikesta hymyilystä. Elokuva onkin ennenkaikkea hyvän mielen elokuva, mutta ei siltikään mitään hömpänpömppää. Juonellisesti kyseessä ei ole mikään kummoinen tapaus ja kerrankin jopa minä tiedän, miten asiat tulee menemään ja mystisen kuva 25:n sisällön ja olinpaikan ja kaiken, mutta tässä se ei haittaa. Viimein kaikkien tyrskyjen jälkeen Walterin katsoessa kansikuvaa suun pielet pyrkii taas korviin.

Walterin hahmo onkin elokuvassa se kaiken suola. Vaikka kovin moni meistä ei uppoudu ihan samanlaisiin päiväuniin kuin Walter, on itsensä voittaminen se, mihin jokainen voi samaistua. Aina välillä on elämässä tehtävä se hyppy sinne tuntemattomaan ja jos Walterin kaltainenkin tyyppi pystyy siihen, pystyy kuka vaan. Elokuva tuo esiin myös hyvin Life-lehden kautta sen, miten muutosten alla jää korvattaviksi muuttuneet ihmiset helposti jalkoihin, eikä ole takeita miten he sieltä maasta enää nousevat, jos vastaavanlaista työtä ei olekaan enää tarjolla. 

Walter Mittyn ihmeellinen elämä on elokuva, joka antaa mukaansa riemua, toivoa ja uskoa omiin mahdollisuuksiin.

Itse ilkimys 2

Ohjaaja: Pierre Coffin & Chris Renaud
Musiikki: Heitor Pereira & Pharrel Williams
Äänirooleissa (orig): Steve Carell, Kristen Wiig, Benjamin Bratt, Russell Brand, Miranda Gosgrove, Ken Jeong, Steve Coogan, Elsie Fisher & Dana Gaier
Äänirooleissa (dub): Ville Haapasalo, Katja Aakkula, Maria Takaki, Carl-Christian Grundman, Tuuli Inkinen, Sasu Moilanen, Kristiina Brask, Jarmo Koski, Petrus Kähkönen, Krista Kosonen, Jarkko Tamminen & Katja Sirkiä
Kesto: 1h 38min
Ikäraja: 7

Kuun taivaalta edellisessä elokuvassa varastanut superkonna Gru on keskittynyt viime aikoina konnuuksien sijaan olemaan superisä kolmelle tytölleen. Tohtori Nefario ja tsiljoona keltaista minionia ovat saaneet jatkaa Grun alaisuudessa hillojen ja hyytelöjen tuottajina. Tyttökolmikosta Margo alkaa osoittaa kiinnostusta poikia kohtaan ja romantiikka ei ole kaukana Grun:kaan elämästä, kun Agnes alkaa pukea sanoiksi haaveensa äidistä. Naispuoleinen agentti Lucy tupsahtaakin Grun elämään, mutta ei tosiaankaan romattisissa aikeissa, vaan värvätääkseen Grun konnien sielunelämän asiantuntijana, auttamaan saamaan kiinni ostoskeskuksessa lymyilevän roiston.   

Ensimmäinen Itse Ilkimys kuuluu ehdottomasti animaatiokuvien kärkisijoille. Ilmestyessään se erottui tusinatavarasta edukseen, etenkin kun kyseessä ei ollut perus Pixar tai Dreamworks. Tämä näkyi virkistävän erilaisena tarinana, joka kuitenkin vetosi niin aikuiseen kuin nuorempaankin yleisöön. Itse Ilkimys 2 ei jatko-osa leimastaan huolimatta jää kuitenkaan kovin kauaksi ensimmäisen osan loistavuudesta vastoin omiakin odotuksiani. 

 Ihan ensimetreillä olin aavistuksen skeptinen, vain koska ensimmäinen elokuva oli niin mahdottoman HYVÄ ja pari ekaa vitsiä aiheutti vain pienen hehe-reaktion. Sitten elokuva alkaa heittää vettä myllyyn eritoten huumorin osalta ja pitkälti loppuelokuva menee vuoroin nauraen vedet silmissä, vuoroin pää pyörällä toiminnasta ja on siellä joukossa niitä hiljaisia, herttaisia ja haikeitakin hetkiä. Siinä missä ensimmäisen elokuvan tunnepisteen loivat tytöt ja Grun heltyminen heihin ja isän rooliin astuminen, ammentaa jatko-osa tunnepuolen Grun huonosta itsetunnosta oman ulkonäkönsä ja naisten suhteen, jonka taustalla on kuitenkin sen rakkauden ja hyväksynnän kaipuu. 

Itse ilkimys 2:kaan ei kuitenkaan olisi mitään ilman noita keltaisia hurmureita, ihania ja kuolettavan hauskoja minioneita. Juuri kun ajattelisi, että noiden kävelevien juustonaksujen vitsivarasto olisi jotenkin ensimmäisen osan jälkeen ehtynyt, ehei, vaan se nousee jopa uudenlaisiin muotoihin (hihi). Elokuvan lopussa kannattaa sitten varautua kunnon vatsakramppeihin kaikesta nauramisesta, sillä tiedossa on vielä minioneiden muutama nauruuntukahduttava musanumero. 

Itse Ilkimys 2 on edellisen osan tapaan vaan hiton hyvä animaatiokuva ja jos edellistä ei jostain syystä ole nähnyt vielä, niin äkkiä korjaamaan se vääryys ja sitten kattomaan tämä.

Hehe, beba