Oscar-valvojaiset 2015

Nyt on uudet silmät hyvin aseteltuna päähän ja sen myötä aika tehdä kooste Oscar-yöstä/aamusta. 

Tänä vuonna Yle teema esitti itse Gaalan lisäksi myös punaisen maton ja nimenomaan sen myöhemmän lähetyksen ennen h-hetkeä. Nelosen aikana tuli perinteisesti aikaisempi punainen matto lähetys, olisiko ollut peräti E! Entertainmentin, koska siellä hillui aina Ryan Seacrets ja kumppanit. Nyt päästiin siis suoraan käsiksi A-listalaisiin ja tässä kohtaa meinasi tulla paniikki, koska meillä oli vielä Gaala-ruokaa uunissa, kun lähetys jo alkoi. En käsitä mihin se aika meni, kun Kuninkaan puheen loputtua oli vielä runsaat 40 minuuttia ennenkuin alkoi tapahtua. Noh, alun kymmenisen minuuttia ravasimme siis olohuoneen ja keittiön välillä toisen selostaessa aina toiselle ketä näkyy ja mitä puhutaan. 

Punaisella matolla oli jälleen pääasiassa upeaa pukuloistoa. Miestenkin asuissa oli uskallettu harppoa pois siitä ainaisesta mustasta, tosin tässä saisi vielä revitellä enemmän. Itse juontajamme Neil Patrick Harris nähtiin matolla tyylikkäässä harmaassa puvussa hänen aviomiehensä valkattua ylleen valkoista. Sympaattinen ennakkosuosikki Eddie Redmayne oli laittanut päälleen sinisen puvun ja "uhmasi" muotikoodeja yhdistämällä sitä mustaan ja näytti todella tyylikkäältä. Omia asusuosikkeja oli muun muassa Rosamund Pikella, Emma Stonella, Marion Cotillardilla, Scarlett Johanssonilla, Felicity Jonesilla, Reese Witherspoonilla ja Jennifer Lopezilla. 

Asujen parhaimmistoa: Jennifer Lopez, Scarlett Johansson ja Felicity Jones

 Julianne Mooren asuvalinta ei ollut mielestäni osuvin, mutta tähden valoisa olemus ja leveä hymy teki kokonaisuudesta toimivan. Naomi Wattsin puku näytti ensivilkaisulta ihan hienolta, mutta tarkemman tarkastelun jälkeen, kokonaisuus oli jotenkin rikkonainen. Varsinkin korvikset pisti silmään väärällä tavalla. Lady Gaga valikoitui myös omalla listallani huonoihin pukuihin, vaikka asu olikin tähden tyyliin nähden hyvin pliisu. Tämäkin näytti alkuun paremmalta, mutta kun kumihanskat läpsyivät Gagan vilkuttaessa kameralle, totesin että eijeijei. Kaameimman asun tittelin vie tähti, jolla on ollutkin tapana pukeutua joko täysin nappiin tai sitten ei sinne päinkään, eli Gwynweth Paltrow. 
 

Gwyneth Paltrow ja Lady Gaga

 Itse Gaala alkoi totutusti juontajan lämmittämällä yleisön jonkinlaisella, usein musikaalisella ohjelmanumerolla. Niin tälläkin kertaa, kun lavakarismaa puhkuva Neil Patrick Harris aloitti oman shownsa, jossa vierailevina tähtinä toimi Anna Kendrick ja Jack Black. NPH juontajana on yksi suosikkejani Ellen Degenerin lisäksi, sillä kummankin huumori todella uppoaa, eikä mene kuitenkaan mauttomuuksien puolelle. Varsinainen Gaala meni hyvin omalla painollaan ja olin tyytyväinen, että tähän vuoteen ei ollut ympätty väkisin mitään teemaa tai muuta erikoisuuksia. Pääpaino oli elokuvilla kuten kuuluukin, eikä sen ihmeellisempää osannut edes kaivata. 

Yle Teeman omat juontajat hoitivat hommansa myös hyvin ja itseasiassa toteutustapa on kauttaaltaan parempi kuin Nelosen aikana. Mitään kisastudiota tarvitse pällistellä, vaan kuulla asiantuntevat kommentit hyvässä hengessä, eikä tarvi pelätä selostuksen vyöryvän itse asian päälle. Mieleen jäi jo punaisen maton aikana Ylen juontajien kehoitus postata somen puolelle kuvia kotikatsomosta. Hetken aikaa tätä tuumailimme, että miksemme ole koskaan julkaisseet kuvaa katsomostamme, mutta sitten muistimme, että Gaala-asumme ei kyllä kestä päivänvaloa. Asuvalintoja tehdessämme olemme kuitenkin huomioineet pääasiassa vain sen, että siinä pitää pystyä istumaan mukavasti monen monituista tuntia. Otimme kuitenkin yhden kuvatuksen, kun olimme jo ansiokkaasti tyhjentäneet evästyksiä.

Ei edustava kotikatsomo

Palkintojen osoitteiden veikkauksissa itselläni tuli alkuun todella pitkä "voittosuora". Vasta loppupään palkinnoissa omat arvaukset rupesivat menemään metsään eritoten Birdmanin kahmiessa tärkeitä palkintoja omaan taskuunsa. Kaiken kaikkiaan omista veikkauksista sain oikein 14/24 ja suosikeista 10/21, joita voi tutkia tarkemmin edellisestä postauksesta.

Omissa arvauksissa olisin halunnut olla eniten väärässä musiikkikategorian kohdalla, kun arvaukseni Alexandre Desplat vei pystin odotetusti, mutta siltikin olisin sen suonut Zimmerille tai hyvänä kakkosena Jóhan Jóhanssonille Kaiken teoriasta. Myös parhaan kappaleen kohdalla kaikki kannatukseni oli Lego Movien erittäin tarttuvassa "Everything is awesome"-biisissä, joka kuitenkin hävisi Selma elokuvan kappaleelle "Glory". Oscar-yleisön reaktioista päätelle kappale oli selvästi se suosituin kyyneleitä tirauttelevan yleisön noustessa seisomaan esityksen loputtua, mutta itselleni se ei kolahtanut tietenkään, koska siihen ei ole mitään mielleyhtymää.

Neil Patrick Harris teki Birdmanit! kuva täältä

Ensimmäinen minionmainen WAAT-reaktio tuli alkuperäisen käsiksen kohdalla, kun sen vei Boyhoodin sijaan Birdman. Tästä lähti liikkeelle omien veikkausteni laskusuhdanne, eikä osoitteet kohdanneet täysin suosikkienkaan kanssa. Birdman oli kyllä Boyhoodia parempi omassa mielessäni, mutta tuli silti puun takaa, varsinkin kun elokuva teki saman tempun ohjauksen palkinnon kanssa. Toinen iso yllätys ja samalla pienoinen pettymys oli Imitation Gamen viemä Oscar-pysti sovitetusta käsikirjoituksesta, koska olisin niin halunnut sen Kaiken teorialle.

Edellisten takia aloin kyseenalaistamaan hetkeksi sitä saako Eddie Redmayne varmasti miespääosa Oscarin ja hiljaa mietin, mitä lentää ekana, jos se ei menekään hänelle. Asiaa ei onneksi tarvinnut kauan pohtia, kun palkinto meni täysin oikein Redmaynelle, joka piti yhden koskettavimmista puheista. Naispääosa ei tarjonnut yllätyksiä Julianne Mooren viedessä palkinnon, mutta oman lisähupinsa toi Meryl Streepin reaktioiden seuraaminen. 

Parhaan elokuvan kohdalla oli sitten jännitystä ilmassa ihan tuhannesti, koska potentiaalisia vaihtoehtoja oli niin monta! Itse veikkasin edelleen Boyhoodia, vaikka aiemmat palkinnot olivat osoittaneet, että se ei ollut akatemian suurin suosikki sittenkään. Toive puolella olin jo unohtanut Grand Budapest Hotellin, koska sillä oli jo neljä taskussaan ja pidin sormia ristissä Kaiken teorian puolesta. Birdman olikin sitten se kunnon yllättäjä tässäkin ja vei pytsin kotiinsa, eikä se nyt ollenkaan huono osoite ollut ei.


Oheen vielä lista voittajista:

Miessivuosa: J.K Simmons (Whiplash)
Naissivuosa: Patricia Arquette (Boyhood)
Puvustus: The Grand Budapest Hotel
Maskeeraus: The Grand Budapest Hotel 
Vieraskielinen elokuva: Ida
Lyhyt elokuva: The Phone Call
Dokumenttilyhäri: Crisis Hotline: Veterans Press 1
Äänisuunnittelu: Whiplash
Äänileikkaus: American Sniper  
Erikoistehosteet: Interstellar
Animaatiolyhäri: Feast
Paras animaatio: Big Hero 6
Lavastus: The Grand Budapest Hotel
Kuvaus: Birdman
Leikkaus: Whiplash
Dokumentti: CitizenFour
Kappale: "Glory" (Selma)
Musiikki: Alexandre Desplat (The Grand Budapest Hotel)
Alkuperäinen käsikirjoitus: Birdman
Sovitettu käsikirjoitus: The Imitation Game
Ohjaus: Alejandro G. Iñárritu (Birdman)
Miespääosa: Eddie Redmayne (Kaiken teoria)
Naispääosa: Julianne Moore (Still Alice)
Paras elokuva: Birdman
 

Gone Girl

Ohjaaja: David Fincher
Käsikirjoitus: Gillian Flynn, joka on myös kirjailija alkuperäisen kirjan takaa
Musiikki: Trent Reznor & Atticus Ross
Pääosissa: Ben Affleck, Rosamund Pike, Neil Patrick Harris, Tyler Perry, Carrie Coon, Kim Dickens & Missi Pyle
Kesto: 2h 29min
Ikäraja: 16 

Nick ja Amy Dunne ovat ulkopuolisen silmin viehättävä lähiöpariskunta, joilla vaikuttaisi olevan elämän tavanomaiset pilarit ihan hyvässä kunnossa. Pariskunnan hääpäivän viidentenä vuosipäivänä Nick palaa kotiin vain huomatakseen Amyn kadonneen jäljettömiin. Kaltoinkohdeltu sohvapöytä ja veriroiske keittiössä saavat paikallisen poliisin rajaamaan koko asunnon tarkempia tutkimuksia varten. Nick ja Amyn vanhemmat haalivat myös median nopeasti avukseen löytääkseen Amyn mahdollisimman nopeasti elossa tai kuolleena. Tarkempi asunnon kaivelu ja naapurien supinat alkavat yhä enemmän osoittaa yhtä syyllistä sormellaan. Pian niin media kuin tapausta seuraavat tavalliset tallaajat ovat yhtä mieltä Nickin syyllisyydestä vaimonsa murhaan, varsinkin kun mies ei vaikuta edes kovin liikuttuneelta koko tapauksesta.

Gone Girlin monimuotoisesta ja alati yllättävästä juonesta ei voi paljastaa enempää, jotta katselukokemus ei kärsi. Tämä on taas niitä elokuvia, joista ei kannatta etukäteen tietää liikaa. Erittäin tuttu ohjaaja David Fincher on kartuttanut meriittiä jo aikaisemmin trilleripainotteisilla elokuvillaan (Seitsemän, Panic Room, Social Network...) ja hänelle on myös tuttua asetelman humpsauttaminen päälaelleen (Fight Club). Gone Girlin kohdalla on molemmista kokemuksen kantimista hyötyä.

Gone Girlissä on paljonkin keskustelua kirvoittavaa aineistoa, joista ihan mehukkaimpia ei voi ottaa parrasvaloon, mutta kaikkia ei silti tarvitse sulkea pois tästäkään jutusta. Yksi kuumottavimpia aiheita on avioliitto, sen muuttuminen vuosien kuluessa ja vaikeuksien kohtaaminen pariskuntana. Millainen kulissi tarvitsee olla ulkopuolisille ja mistä ja ennenkaikkea kenen toimesta nämä määritteet rakentuvat. Pysyykö suhde muuttumattomana vaikka sen muodostaneet ihmiset muuttuisivatkin ? Toinen yhtälailla mielenkiintoinen aspekti elokuvassa on median vaikutus yleiseen mielipiteeseen. Keskusteluohjelman vetäjä leimaa Nickin syylliseksi, vailla mitään todistuspohjaa ja katsojat nyökyttelevät lammaslaumana mukana. 

Ben Affleckin Nick Dunne on elokuvan alkupuoliskon selvä päähenkilö, kunnes katsomiskantimia tosiaan väännellään ja käännellään. Hän pysyy kuitenkin jonkinlaisena katsojan samaistumiskohteena elokuvan ajan, vaikka hän välillä etääntyykin ja työntää luotaan pois. Loppuvaiheessa Nickin sisko auttaa katsojaa reaktiossaan ja samaistuminen siirtyy häneen suhteellisen identtisessä reaktiossa. Ben Affleck on suoristukseen ihan mukiinmenevä, ei mitään ihmeellistä puoleen eikä toiseen. Tärkeämässä roolissa kadonneena vaimona on Rosamund Pike, jolle tämä tulee varmasti avaamaan ovia viimein kohti A-listaa. Rosamund on aiemmin itselleni tuttu vain sivuosista (Ylpeys ja ennakkoluulo, An education, Johnny Englishin jatko-osa) ja hänen potentiaali ei ole päässyt valloilleen kuten Gone girlissä, jossa hän on jopa hyytävän hyvä. 

Gone Girl on ehta trilleri, josta ei yllätyskäänteitä puutu. Kestokaan ei tunnu siltä, mitä se todellisuudessa on, kun elokuva alkaa viedä mukanaan. Erittäin potentiaalinen Oscar-leffa!

TV Poiminta: Poutapilviä ja lihapullakuuroja

kuva täältä

Perjantai 12.10, TV5 klo 19.15
Cloudy with a Chance of Meatballs
Yhdysvallat 2009
Ohjaaja: Phil Lord & Christopher Miller
Käsikirjoitus: perustuu Judi ja Ron Barrettin samannimiseen kirjaan
Äänirooleissa: Bill Hader, Anna Faris, Neil Patrick Harris, James Caan, Bruce Campbell, Andy Samberg, Mr. T, Al Roker & Lauren Graham
Kesto: 1h 18min
Ikäraja: 7

Flint Lockwood on pienestä pitäen halunnut keksiä jotain merkittävää, mutta syystä tai toisesta hänen omasta mielestä nerokkaat ideat ovat käytännössä menneet pahasti penkin alle. Flintin äiti, joka aina uskoi pojan aivoituksiin, kuoli 10 vuotta sitten tehden Flintin isästä Timistä yksinhuoltajan. Tim:n on puolestaan vaikea ymmärtää poikansa keksimisintoa, eikä usko muutenkaan mihinkään nykyajan hömpötyksiin, vaan vakaaseen sardiini talouteen. Flint tulee kuitenkin viimein keksineeksi jotain, joka voisi toimia. Apina Steve, joka puhuu tulkkauslaitteen avulla ihmisten kieltä ja Flint luovat laitteen, joka tekee vedestä ruokaa. Tämä laite, oikealta nimeltään FLDSMDFR, tarvitsee rutkasti energiaa toimiakseen, joten Flint hiippailee isänsä huomaamatta pois kotoa kohti voimalaan, jossa hän kytkee laitteensa. FLDSMDFR imee itseensä tuhottomasti energiaa ja ampaisee taivaalle. Flint luulee jo homman epäonnistuneen ja masistellessaan laiturilla tapaa yhtä surkeassa jamassa olevan toimittajaksi haavailevan tytön, Sam Sparksin. Molempien suut loksahtavat auki kun taivaalle kerääntyy outoja violetteja pilviä ja maahan alkaa sataa hampurilaisia. Vihdoin Flint teki sen! Kaupungista, jossa sataa ruokaa tulee suositumpi kuin koskaan ja niin myös keksijästä kaiken takana. Kuten varmaan arvaat, ei kaikki mene kuitenkaan kauaa putkeen koneen villiinnyttyä tyystin.

kuva täältä

Poutapilviä ja lihapullakuuroja oli ensikatselulla todella positiivinen yllätys, koska allekirjoittanut ei osannut odottaa paljoa animaatiolta, joka kertoo taivaalta satavasta ruoasta. Elokuvassa on roppakaupalla omaperäisyyttä ja näinkin älyvapaasta ideasta on saatu toteutettua jotakin järkevää ja koossa pysyvää. Putoavista eineksistä on väännetty jos jonkinmoista huumoria varsin onnistuneesti. Lisäksi elokuvassa on tunteisiin vetoavia aspekteja: isä ja poika suhde, hyväksytyksi tuleminen, sekä pieni rakkaustarinakin. 

Kannattaa katsastaa, mutta varoitus: tätä elokuvaa katsoessa tulee nälkä!