Elokuvavuosi 2014

 Hyvää tätä vuotta virallisille ja epävirallisille lukijoille! Taasen aika tehdä yhteenveto menneestä vuodesta elokuvien parissa. Parina aiempana vuonna olen täytellyt Hedgien laatiman kyselyn menneen vuoden elokuvista, mutta Elämää elokuvien parissa-blogissa mennessä tauolle, joudun käyttämään omia aivojanikin (nöyh). Olen kuitenkin sisällyttänyt monia samoja kohtia tähän yhteenvetoon, jotka ovat toistuneet aiemmissakin vuosikatsauksissa.

Yleisesti kuvittelin etukäteen elokuvavuoteni olleen suppeampi tilastollisesti, koska ajankäyttö on kuvitelmissani ainakin ollut rajallisempaa. Pelkkien lukujen mukaan en edes jäänyt keskimäärin paljon edellisestä vuodesta elokuvien katsomisen suhteen. Merkittävin ero on kotona katsottujen uusien elokuvien määrässä, joka on pienentynyt viime vuodesta. Tähän selityksenä on Netflix ja tv-sarjat, joihin kotikatseluni on painottunut pelkkien elokuvien sijaan. Sarjojen kahmisessa on siis tapahtunut huomattavaa nousua ja monta olenkin saanut katsottua läpi kokonaisuudessaan. 

Tilastoja:

Elokuvateatterikäynnit: 46 (viime vuonna 42)
Kotikatsomossa ensimmäistä kertaa nähdyt elokuvat: 32 ( viime vuonna 48)
Uusia elokuvia omaan kotihyllyyn:  33 (viime vuonna 32)

Tv-sarjat: 

Vuoden alkupuolella Supernaturalin katsominen tuli hetkelliseen päätökseen, kun kalusin 5.kauden loppuun asti. Jatkosta en vielä sarjan kohdalla tiedä, kun moni on sanonut ettei seuraavat kaudet ole niin hyviä. Tohtorissa pääsin myös sen hetkiseen loppuun asti eli 7. kauteen, jota jatkoin 8.kaudella sen tullessa vuoden loppupuolella BBC:ltä, jouluspesiaali mukaan lukien. Hannibalin ensimmäinen kausi tuli katsottua, kun se Netflixistä löytyi ja Mira kovasti suositteli. Nyt sitten jatkoa kytistelen. Historiallisemmista sarjoista tuli katsottua White Queen ja Pillars of the Earth. Kumpikaan ei Netflixin kautta, vaan toinen töllöstä ja toinen dvd:ltä. Paremman puoliskon kanssa katsottiin ensin Firefly ja sitten myöhemmin brittikomedia Kirjava joukko (Black Books) kokonaisuudessaan. Jo ihan sivistyksen kannalta aloin katsoa vanhaa alkuperäistä Star Trekiä silloin tällöin ja vuoden loppuun mennessä sainkin ensimmäisen kauden kaikkien muiden sarjojen sivussa katsottua. Walking Deadin jatkuessa Fox:lla viidennellä kaudella päivitin katsomiseni ajantasalle Netflixin avulla ja sitten siirryin television aikatauluun (josta kaikki jaksot eivät vielä tänä vuonna tulleet). Samoten Game of thronesin kanssa odotan 4.kauden jatkoa, joka jäi kesken edellisvuodelta. Suurin tv-sarja rakkauteni viime vuodelta oli kuitenkin American Horror Story, josta katsoin kesälomalla kaksi ensimmäistä kautta ja joiden jälkeen odotin kolmatta kautta Netflixiin kuin kuuta nousevaa ja syksymmällä se viimein tuli!

Paras kotimainen elokuva:
Mielensäpahoittaja

Paras animaatio:
Näin koulutat lohikäärmeesi 2

Kunniamaininta:
Only lovers left alive

Top 9 elokuvat vuonna 2014:
(joihin en laske alkuvuoden Oscar-elokuvia, koska lasken ne edelliseen vuoteen)
 

1. Interstellar 

2. Gone Girl

  3. Snowpiercer 

4. Grand Budapest Hotel 

5. Guardians of the Galaxy

6. Lucy

7. Herkullinen elämä

8. Tähtiin kirjoitettu virhe

9. Tracks

10. Magic in the Moonlight 

Gone Girl

Ohjaaja: David Fincher
Käsikirjoitus: Gillian Flynn, joka on myös kirjailija alkuperäisen kirjan takaa
Musiikki: Trent Reznor & Atticus Ross
Pääosissa: Ben Affleck, Rosamund Pike, Neil Patrick Harris, Tyler Perry, Carrie Coon, Kim Dickens & Missi Pyle
Kesto: 2h 29min
Ikäraja: 16 

Nick ja Amy Dunne ovat ulkopuolisen silmin viehättävä lähiöpariskunta, joilla vaikuttaisi olevan elämän tavanomaiset pilarit ihan hyvässä kunnossa. Pariskunnan hääpäivän viidentenä vuosipäivänä Nick palaa kotiin vain huomatakseen Amyn kadonneen jäljettömiin. Kaltoinkohdeltu sohvapöytä ja veriroiske keittiössä saavat paikallisen poliisin rajaamaan koko asunnon tarkempia tutkimuksia varten. Nick ja Amyn vanhemmat haalivat myös median nopeasti avukseen löytääkseen Amyn mahdollisimman nopeasti elossa tai kuolleena. Tarkempi asunnon kaivelu ja naapurien supinat alkavat yhä enemmän osoittaa yhtä syyllistä sormellaan. Pian niin media kuin tapausta seuraavat tavalliset tallaajat ovat yhtä mieltä Nickin syyllisyydestä vaimonsa murhaan, varsinkin kun mies ei vaikuta edes kovin liikuttuneelta koko tapauksesta.

Gone Girlin monimuotoisesta ja alati yllättävästä juonesta ei voi paljastaa enempää, jotta katselukokemus ei kärsi. Tämä on taas niitä elokuvia, joista ei kannatta etukäteen tietää liikaa. Erittäin tuttu ohjaaja David Fincher on kartuttanut meriittiä jo aikaisemmin trilleripainotteisilla elokuvillaan (Seitsemän, Panic Room, Social Network...) ja hänelle on myös tuttua asetelman humpsauttaminen päälaelleen (Fight Club). Gone Girlin kohdalla on molemmista kokemuksen kantimista hyötyä.

Gone Girlissä on paljonkin keskustelua kirvoittavaa aineistoa, joista ihan mehukkaimpia ei voi ottaa parrasvaloon, mutta kaikkia ei silti tarvitse sulkea pois tästäkään jutusta. Yksi kuumottavimpia aiheita on avioliitto, sen muuttuminen vuosien kuluessa ja vaikeuksien kohtaaminen pariskuntana. Millainen kulissi tarvitsee olla ulkopuolisille ja mistä ja ennenkaikkea kenen toimesta nämä määritteet rakentuvat. Pysyykö suhde muuttumattomana vaikka sen muodostaneet ihmiset muuttuisivatkin ? Toinen yhtälailla mielenkiintoinen aspekti elokuvassa on median vaikutus yleiseen mielipiteeseen. Keskusteluohjelman vetäjä leimaa Nickin syylliseksi, vailla mitään todistuspohjaa ja katsojat nyökyttelevät lammaslaumana mukana. 

Ben Affleckin Nick Dunne on elokuvan alkupuoliskon selvä päähenkilö, kunnes katsomiskantimia tosiaan väännellään ja käännellään. Hän pysyy kuitenkin jonkinlaisena katsojan samaistumiskohteena elokuvan ajan, vaikka hän välillä etääntyykin ja työntää luotaan pois. Loppuvaiheessa Nickin sisko auttaa katsojaa reaktiossaan ja samaistuminen siirtyy häneen suhteellisen identtisessä reaktiossa. Ben Affleck on suoristukseen ihan mukiinmenevä, ei mitään ihmeellistä puoleen eikä toiseen. Tärkeämässä roolissa kadonneena vaimona on Rosamund Pike, jolle tämä tulee varmasti avaamaan ovia viimein kohti A-listaa. Rosamund on aiemmin itselleni tuttu vain sivuosista (Ylpeys ja ennakkoluulo, An education, Johnny Englishin jatko-osa) ja hänen potentiaali ei ole päässyt valloilleen kuten Gone girlissä, jossa hän on jopa hyytävän hyvä. 

Gone Girl on ehta trilleri, josta ei yllätyskäänteitä puutu. Kestokaan ei tunnu siltä, mitä se todellisuudessa on, kun elokuva alkaa viedä mukanaan. Erittäin potentiaalinen Oscar-leffa!