Tale of Tales

Ohjaaja: Matteo Garrone
Käsikirjoitus: Matteo Garrone, Edoardo Albinati, Ugo Chiti & Massimo Gaudioso, pohjaa Giambattista Basilen satukokoelmaan nimeltä Pentamerone
Musiikki: Alexandre Desplat
Pääosissa: Salma Hayek, Vincent Cassel, John C. Reilly, Toby Jones, Shirley Henderson, Hayley Carmichael, Bebe Cave, Christian Lees, Jonah Lees, Stacy Martin, Franco Pistoni & Guillaume Delaunay
Kesto: 2h 13min
Ikäraja: 16

Tale of Tales tuo valkokankaalle synkkien satujen kirjon. Eräässä kuningaskunnassa ylhäinen Kuningatar (Hayek) halajaa saada lapsen itselleen keinolla millä hyvänsä. Mustaan magiaan vihkiytynyt kaapupukuinen luihu on valmis auttamaan Kuningatarta, mutta kaikella on luonnollisesti hintansa. Toisaalla on toinen kruunupää, kuningas (Jones), jolla on jo jälkikasvua, mutta joka ei tahdo huomata omaa tytärtään. Hän on paljon kiinnostuneempi kädellään vipeltävästä kirpusta, johon hän kiintyy vallan, unohtaen kaiken olleellisen. Jälleen toisaalla on hieman aiempaa nuorempi kuningas (Cassel) ja valtakunnan suurin naistenmies, joka tulee poimineensa korviinsa kauniin laulun vielä kellistämättömän neidon suusta. Useampi kuin yksi sielupahanen tulee kokemaan karvaan opetuksen.

Ennen Grimmin veljesten ja H.C.Andersenin opettavaisia satukokoelmia, oli olemassa Giambattista Basilen Pentamerone, jota pidetään Euroopan ensimmäisenä satukirjana. Tästä viidenkymmenen sadun kokoelmasta on valikoitunut kolme tarinaa kerrottavaksi elokuvan keinoin. Yhtäläisyydet varsinkin Grimmin veljesten satuihin ja niiden ei siloteltuihin versioihin, on ilmiselvä, eikä Tale of tales tunnu käärivän mitään kohtaa edes pieneen pumpulihaiveneen. Ikäraja on erittäin paikallaan, tästä on dineymäisyydet kaukana.

 Tale of Tales sai ensi-iltansa osana Rakkautta ja anarkiaa-festareita, joten luonnollisesti tähän nippuun sidottavat elokuvat kiinnostavat jo valmiiksi. Satuelokuvat puolestaan, oli kuinka dineysiirapissa uitettua tahansa, tuppaavat kiehtomaan yhtä lailla. Ei ole ihmekään, että "aikuisten satuna" leimattu Tale of Tales tuntui jo valmiiksi omaan makuun sopivalta ja oli sitä vieläkin enemmän elokuvan katsomisen jälkeen. Visuaalinen nautinto, satumainen musiikki ja loistokkaat näyttelijäsuoritukset eivät tulleet mitenkään yllätyksenä. Raakuustaso sen sijaan hieman yllätti, mutta vain positiivisessa mielessä, koska satufilmatisoinnesta tupataan tehdä, jos ei ihan koko perheen elokuvia, niin lähes koko perheen elokuvia. 

Vanhoille saduille tyypillisesti tarinoissa on taustalla jokin opetus poimittavaksi. Vaikka nämä kolme kertomusta eivät sinänsä varsinaisesti nivoudu keskenään, vaan kulkevat pikemminkin rinta rinnan, on niissä kaikissa samankaltaiset opetukset. Pääsaarna on itsekkyydestä, oman edun tavoittelusta ja ahneudesta. Moni hahmo halajaa jotain ja tulee sokeaksi ympäristölle ja sille mitä jo on. Lisäksi kantaa otetaan nuoruuden ihannointiin ja sen pakonomaiseen tavoitteluun, joka sekin tehdään tietenkin karummain kautta. Elokuvasta ei kuitenkaan jää syyllistetty olo tai turta kaikesta karuudesta, vaan päinvastoin sen jälkitila on siltikin erittäin hilpeä. 

Roolitukset ja roolisuoritukset ovat kauttaaltaan onnistuneita, lähellä täydellisyyttä. Salma Hayekin kuningatar-hahmon pakkomielteinen vauvakuume on jo perin kylmäävää, ihan katsetta myöten. Vincent Casselin erittäin hedonistinen, melkein kiimaisen eläimen tasolla kulkeva kuningas, on kaikessa roisiudessaan toimiva. Sivuosasta erottuu prinsessa Violetia esittävä Bebe Cave, joka ilmentää hahmon kokemuskaarta juuri sopivan riipaisevasti. Imman hahmosta minulla oli epäilykseni, kuka maskin alla on, vaikka näyttelijättären nimeä en muistanutkaan. Oikeassa oli arvaukseni ja hiirimäisen kimeän äänen takana onkin myös Potterien Murjottavana Myrttinä tutuksi tullut Shirley Henderson.

Aikuisten satu Tale of Tales on taideteosta muistuttava, todella kaunis elokuva, jopa sen kaikkein verisimmällä hetkellä.

Saapasjalkakissa

Ohjaaja: Chris Miller
Musiikki: Henry Jackman
Pääosissa: Antonio Banderas, Salma Hayek, Zach Galifianakis, Billy Bob Thornton, Amy Sedaris, Guillermo del Toro, Constance Marie, Zeus Mendoza, Mike Mitchell,
Kesto: 1h 30min
Ikäraja: 7

Saapasjalkakissan oma elokuva kertoo kissimirrimme ajoista ennen Shrek-elokuvia, kun tämä vielä ratsasti seikkailuihin zorromaisissa maisemissa. Saapasjalkakissan korviin kantautuu huhuja tarunhohtoisesta aarteesta linnassa pilvien päällä. Tämä aarre on aitoja kultamunia muniva kana ja päästäkseen tarpeeksi korkealle, tulee löytää taikapavut, joista kylvön jälkeen kasvaa köynnös aina ylös asti. Kisu saa vihiä papujen olinpaikasta ja huomaa myös pian ettei ole ainoa viiksekäs niiden jäljillä. Saapasjalkakissa törmää tätä kautta vanhaan tuttuunsa Tyyris Tylleröön, jota vastaan hänellä on kipeitä muistoja menneisyydestä. Lapsuuden verhoa raotetaan, josta selviää heidän olleen aikanaan kuin veljet ja tämän sekä Tyyriksen tietojen nojalla suostuu Saapasjalkakissa yhteistyöhön vielä kerran.

Saapasjalkaskissa on tyylipuhdas ja visuaaliselta ilmeeltään hiotun hieno. Auringon lasku näyttää upealta tavallisessakin elokuvassa, mutta näiden animaatiovelhojen jäljiltä se loimuaa väreissä. Laajalle kantavissa maisemakuvissa 3D:lle on peräti jonkinmoista virkaa. Itse saapasjalkakissa istuu maailmaansa kuin nakutettu, vaikka iso osa muista hahmoista ovatkin tavallisia immeisiä. Originaalissa versiossa ääninäyttelijöistä ei ole mitään pahaa sanottavaa, vaan jokainen istuu hahmonsa olemukseen kuin nakutettu.



Huolimatta silmiämiellyttävästä, vauhdikkaasta ja viihteellisestä elokuvakokemuksesta, on Saapasjalkakissa Shrek elokuviin verrattuna sisällöllisesti auttamattomasti vajaampi. Itse tunnustautuneena Shrek fanina en löydä tästä samaa lämpöä, samaa satumaisuutta ja samaa vilpittömyyttä, kuin mitä etenkin ensimmäinen Shrek elokuva on pullollaan. Tämä ei herätä itsessäni samaa lapsenomaista ihastusta elokuvan maailmaan. Monissa arvosteluissa, mitä olen lukenut, on koettu virkistävänä se, että tämä ei ole niin saduilla vuorattu, kuin Shrekin fantasia maailma. Toisaalta olen samaa mieltä, mutta toisaalta kun kuvittelen, että olisin saanut yhtä suuren määrän tarinoista ja saduista tuttuja elementtejä kuin Shrekeissä, niin olisin ollut varmasti otetumpi. Mieleenpainuvimmat hetket olivatkin Saapasjalkakissassa ne, mitkä voi kytkeä itselleen jo tuttuun asiaan: Tyyris Tyllerö, Jaakko ja pavunvarsi, "Taavi ja Anni" eli Jack and Jill ja itse "hanhiemo". Populäärikulttuurin viittaukset jäivät myös harmillisen vähäisiksi.

Saapasjalkakissa on menevä, hienonnäköinen ja kuuloinen elokuva, josta saa erilaisemman kokemuksen kuin hahmon aiemmista seikkailuista Shrek-elokuvissa, mikä voi olla joko hyvä tai huono puoli. Sopii isoille ja pienillekin kunhan muistaa, että vauhdikkuus saattaa yltyä hieman hurjaksi aivan pienille. Kissanomistajille suosittelen erityisesti, koska itsekin kahden pikku kollin omistajana huomasin huvittuvani kohdista, joissa päällimäinen ajatus oli jotain tyyliin "juuri noin meidänkin kissa tekee" :)