Eddie the Eagle

Ohjaaja: Dexter Fletcher
Käsikirjoitus: Simon Kelton & Sean Macaulay
Musiikki: Matthew Margeson
Pääosissa: Taron Egerton, Hugh Jackman, Christopher Walken, Keith Allen, Jo Hartley, Iris Berben, Mark Benton, Tim McInnerny, Edvin Endre & Jim Broadbent
Kesto: 1h 46min
Ikäraja: 7

Todelliseen henkilöön pohjaava Eddie the Eagle kertoo mäkihyppymaailman sympaattisimmasta kaverista Michael "Eddie" Edwardsista (Egerton). Eddie halusi jo nassikkana olympiatason urheilijaksi ja suurin haave koskaan oli päästä edustamaan omaa maatansa ihan kisoihin asti. Eddien suurin kompastuskivi oli, että hän ei ollut oikeastaan mikään erityisen lahjakas urheilussa, vaan jopa poikkeuksellisen kömpelö. Tämä ei hänen palavaa intoaan kuitenkaan lannistanut ja lopulta monien eri lajien epäonnisten kokeilujen kautta hän päätti ryhtyä mäkihyppääjäksi. Armoton ponnistelu ja lannistumattomuus sekä viinaan taipuvaisen valmentajan (Jackman) tuki vie Eddien lopulta vuoden 1988 talviolympialaisiin Calgaryyn.

Eddie the Eagle oli must-see listalla jo ensimmäisestä trailerin katselusta, se vaikutti niin symppis elokuvalta. Tuottaja Matthew Vaughn on häärinyt aiemmin ohjaajana elokuvissa Kingsman: salainen palvelu, X-Men: First Class ja Kick-Ass, joten kaikesta missä hän on mukana uskallan odottaa mainiota tapausta. Positiivisena lisävaikuttimena erittäin brittipainotteinen näyttelijäkaarti, varsinkin Kingsmanistä ponnistanut Egerton sekä eräs varsin komealla varrella siunattu aussijätkä. Eddie the Eagle oli jopa odotettua ihanampi elokuvatapaus ja se jätti jälkeensä hyvän mielen vielä pitkäksi aikaa.
  

Itse en ole urheiluihmisiä ollenkaan ja mäkihypynkin historia on varsin hataralla pohjalla. Varmaankin asiaan vihkiytyneitä saattaa häiritä mahdolliset elokuvan luovat vapaudet, sillä elokuvaa ei voi tyyliltäänkään kuvailla kovin realistiseksi. Matti Nykänen (jota esittää ruotsalainen) on aivan taatusti omanlaisensa puhtaasti toteutettu elokuvaversio, eikä häntäkään kannata rinnastaa liiaksi tosielämän vastikkeeseensa. Minuun kyllä vetosi hieman kieli poskella tehdyt kohtaukset, kuten vaikka Bronson Pearyn rehvasteleva mäkihyppy ja vastaavat fysiikan lakejakin venyttävät kohdat. Musat on aivan loistavaa sporttihenkistä kasaripimputusta, välillä äityen oikein mahtailevaksikin.  

Eddie the Eagle ei tuo sinänsä mitään ihmeellisen uutta hollille, eikä tarjoa mitään erikoisia juonenkäänteitä, mutta se on niin mahdottoman ilostuttava elokuva, että muulla ei niin väliä. Eddiessä parasta onkin ansioikkaasti rakennettu tunnelma, vaikka kuinka hövelein keinoin olisikin. Itse päähahmosta on tehty niin rakastettava kaveri, että hänen henkilökohtaista voittoaan toivoo rystyset valkoisena. Loppupuolella rutistetaan vielä viimeiset mehut Eddien kotiinpalusta, ikään kuin ei olisi jo ollut tarpeeksi liikuttunutta menoa valmiiksi. 

Taron Egerton osoittaa olevansa erittäin muuntautumiskykyinen kaveri. Kingsmanin timmistä herrasmies-lookista hän on kartuttanut lisäkiloja, naamakarvaa ja saa purentansa näyttämään tyystin erilaiselta. Legendissä hän oli ulkonäöllisesti aika samanlainen "Eggsyn" hahmon kanssa, mutta esitti luonteeltaan tyystin erilaista sekopäätä. Näemme varmasti vielä lisää mielenkiintoisia rooleja häneltä. Hugh Jackman on roolisuoritukseltaan ihan perusvarmaa tasoa, vaikka ei ole ihan niin rentun oloinen, kuin olisi tarkoitus ymmärtää. Pilkettä silmäkulmassa ei niin vain kätketä! 

Eddie the Eagle on supersympaattinen elokuva unelmien tavoittelusta ja niiden käymisestä toteen. 

Trailerin lisäksi loppubiisi, jossa laulaa Egerton sekä Jackman!!!  

 

Legend

Ohjaaja: Brian Helgeland
Käsikirjoitus: Brian Helgeland, perustuu John Pearsonin kirjaan The Profession of Violence 
Kuvaus: Dick Pope
Musiikki: Carter Burwell
Pääosissa: Tom Hardy, Emily Browning, David Thewlis, Christopher Eccleston, Taron Egerton, Paul Bettany, Colin Morgan, Chazz Palminteri, Paul Anderson & Kevin McNally
Kesto: 2h 11min
Ikäraja: 16 

Legend kertoo tosielämän kaksoisveljeksistä, Ronnie ja Reggie Kraystä (molemmat Tom Hardy) ja heidän vaiheistaan 50- ja 60-luvun Lontoossa. Identtiset, mutta kuitenkin todella vastakohtaiset gangsteriveljekset, nousivat bisneksillään alansa huipulle, nauttien niin naapuruston kuin ylimistön suosiosta. Virkavalta saatiin pidettyä poissa häiriköimästä tarpeellisella lahjonnalla sekä uhkailulla. Säännöllisiä vaikeuksia aiheuttaa lievästi mielipuolisen Ronnien aisoissa pitäminen, jonka vain maltillisempi veljes Reggie taitaa. Lopulta sama kunnianhimo, joka ajoi veljekset huipulle, edesauttaa heidän korttitalonsa lopullista kaatumista. Kertojaäänenä toimii Reggien mielitietty Frances (Emily Browning).

Legend oli jo trailerin näkemisestä asti must see-listalla, koska Tom Hardy ja hänen kaksoisrooli. Semisti myös koska 60-luku, Browning, Eccleston ja brittiläispainotteinen tekijäkaarti. Toki lisävaikuttimina myös Brian Helgelandin aikanaan pokaama käsikirjoituksen Oscar-palkinto elokuvasta L.A. Confidential ja kuvaaja Dick Popen vastaavat ehdokkuudet omassa lajissaan, joista edeltävä oli vasta viime vuonna elokuvasta Mr. Turner. Hardyn ura on ollut muutamat viime vuodet todella kovassa nosteessa ja suuremmankin yleisön suosikiksi hän nousi viimeistään tämän vuoden Mad Max: Fury Road elokuvan tullessa ulos, ellei jo sitä ollut Dark Knight Rises elokuvan tiimoilta. Kriittisemmät katselijat tuntuivat heltyvän Locken suorituksen kohdalla, jolle satelikin ansaitusti useampia tähtiä. Tom Hardy ei tunnu pettävän koskaan, eikä todella tälläkään kertaa.

Krayn veljesten oikea tarina ei ole itselleni tuttu, mutta on aiheellista olettaa, että tarinaa on vahvasti muunneltu elokuvamuottiin sopivaksi. Ihan pikaisella wikipedia artikkelin silmäilyllä oikea tarina vaikuttaa paljon ränsyilevämmältä ja monivaiheisemmalta, eikä veljekset niin muottiin muotoilluilta. Verrattaessa elokuvaan päätyneeseen kaareen, jonka pohjana on siis ollut John Pearsonin teos, on tulos selkeämpi, pääkohdat täyttävä ja toki viihdearvolla koristettu. Tällä lätinällä puollan Legendin pitkää kestoa ja muutamassa kohdassa laahaavan oloista menoa, koska kokonaisuutena koin sovituksen onnistuneena ja pidin siitä, että kehitykselle annettiin aikaa tapahtua. 

Elokuvan pääpaino, Krayn veljekset, ovat sen ehdottomasti parasta antia ja tarpeeksi painava syy penkissä istumiseen. Synkkää tilannekomiikkaa tarjoaa varsinkin Ronnien hahmo, jolla ei oikein ole käsityskykyä tilanteiden hoitamisesta, sillai nätisti ja asiallisesti. Hurmaava ja käytöskoodiston tunteva Reggie joutuu usein puuttumaan veljensä toilailuihin ja kaksosten keskinäisestä kanssakäymisestä syntyy todella hyvää viihdettä. Myös virkavallan kanssa jatkuva kissa ja hiiri-leikki hymähdyttää kerran jos toisenkin. Mistään täyspohjaisesta hupailukuvasta ei kuitenkaan ole kyse, vaan tragediankin makuun päästään. 

Kuten todettua, Tom Hardy ei petä tälläkään kertaa. Kaksoisrooli on niin mieletön, että oikeasti unohtaa Hardyn esittävän molempia hahmoja. Hatunnosto kuuluu myös sille osastolle, joka on suunnitellut kaikki yhdistelmäkuvat ja muut jipot tätä illuusiota luodessa. Erityisen käsittämätöntä Hardyn suorituksessa on molempia hahmoja esittäessä näiden keskinäinen, todella aito vuorovaikutus. Uuden merkityksen saa myös fraasi "Älä lyö sua!". Elokuvasta sai vahvat Kingsman-vibat viimeistään siinä kohtaa, kun Ronnien hahmon vierellä alkoi pyöriä Teddy eli "Eggsy" eli Taron Egerton. Oma mielikuvitukseni laukkasi myös Chazz Palmiterin kohdalla, kun Modernissa perheessä hänen hahmonsa on juuri muuttamassa pois maisemista.

Legend on kohtuu hieno gansterielokuva, joka on ennen kaikkea paraatikenttä Tom Hardyn taidoille. Kaksoisroolin tähden erittäin katsomisen arvoinen.