5. helmikuuta 2011

Oscar-gaala 2011


83. Oscar-gaala esitetään sunnuntain ja maanantain välisenä yönä (27.-28. päivä) tätä kuuta suorana neloselta, kuten perinteisiin kuuluu. Lähetys alkaa klo 0.40 punaisella matolla, haastatteluilla ja pukujen arvosteluina. Itse pääasia eli varsinainen gaala alkaa klo 3.o0. Varmaan tulee itsekkin valvottua kyseinen ruljanssi läpi, kun pakkohan ne voittajat on saada tietää! Ja jos ei pysty niin nauhalle menee ainakin. Juontajina toimivat James Franco ja ihastuttava Anne Hathaway.

Koska Suomeen tulee ensi-iltaan tuskastuttavan hitaasti kaikki merkittävät elokuvat on hyvin rasittavaa, että ehdokkaista ei ole nähnyt taas kuin murto-osan. Kuninkaan puheen ja 127 tuntia ehdin toivottavasti vielä näkemään, mutta taas Black Swan:sta ei toivoakaan, kun Suomen ensi-ilta siirtyi ikävästi maaliskuun alkuun..ärrr. Näin ollen vaikkapa näyttelijöiden kohdalla ehdokassuosikkini määräytyy aiempien suoritusten mukaan ja sen mukaan kuka on "kivoin". Harmillista, mutta näin se menee. Alempana listattuna muutamia katergorioita ehdokkaineen sekä se, ketä kannatan.


Lyhyt animaatio:
  • Teddy Newton – Day & Night
  • Jakob Schuh ja Max Lang – The Gruffalo
  • Geefwee Boedoe – Let's Pollute
  • Shaun Tan ja Andrew Ruhemann – The Lost Thing
  • Bastien Dubois – Madagascar, carnet de voyage

Animaatio:
  • Chris Sanders ja Dean DeBlois – Näin koulutat lohikäärmeesi
  • Sylvain Chomet – L'Illusionniste
  • Lee Unkrich – Toy Story 3

Alkuperäinen käsikirjoitus:
  • Mike Leigh – Vuosi elämästä
  • Scott Silver, Paul Tamasy ja Eric Johnson (käsikirjoitus); Keith Dorrington, Paul Tamasy ja Eric Johnson (tarina) – Taistelija
  • Christopher Nolan – Inception
  • Lisa Cholodenko ja Stuart Blumberg – The Kids Are All Right
  • David Seidler – Kuninkaan puhe

Musiikki:
  • John Powell – Näin koulutat lohikäärmeesi
  • Hans Zimmer – Inception
  • Alexandre Desplat – Kuninkaan puhe
  • A.R. Rahman – 127 tuntia
  • Trent Reznor ja Atticus Ross – The Social Network

Miessivuosa:
  • Christian Bale – Taistelija
  • John Hawkes – Winter’s Bone
  • Jeremy Renner – The Town
  • Mark Ruffalo – The Kids Are All Right
  • Geoffrey Rush – Kuninkaan puhe

Naissivuosa:
  • Amy Adams – Taistelija
  • Helena Bonham Carter – Kuninkaan puhe
  • Melissa Leo – Taistelija
  • Hailee Steinfeld – Kova kuin kivi
  • Jacki Weaver – Animal Kingdom

Miespääosa:
  • Javier Bardem – Biutiful
  • Jeff Bridges – Kova kuin kivi
  • Jesse Eisenberg – The Social Network
  • Colin Firth – Kuninkaan puhe
  • James Franco – 127 tuntia

Naispääosa:
  • Annette Bening – The Kids Are All Right
  • Nicole Kidman – Rabbit Hole
  • Jennifer Lawrence – Winter’s Bone
  • Natalie Portman – Black Swan
  • Michelle Williams – Blue Valentine

Elokuva:
  • Mike Medavoy, Brian Oliver ja Scott Franklin – Black Swan
  • David Hoberman, Todd Lieberman ja Mark Wahlberg – Taistelija
  • Emma Thomas ja Christopher Nolan – Inception
  • Gary Gilbert, Jeffrey Levy-Hinte ja Celine Rattray – The Kids Are All Right
  • Iain Canning, Emile Sherman ja Gareth Unwin – Kuninkaan puhe
  • Christian Colson, Danny Boyle ja John Smithson – 127 tuntia
  • Scott Rudin, Dana Brunetti, Michael De Luca ja Ceán Chaffin – The Social Network
  • Darla K. Anderson – Toy Story 3
  • Scott Rudin, Ethan Coen ja Joel Coen – Kova kuin kivi
  • Anne Rosellini ja Alix Madigan-Yorkin – Winter’s Bone

Kuten huomaa liputan vahvasti Inceptionin ja Hans Zimmerin puolesta. En vaan voi vieläkään täysin käsittää MIKSI Nolan ei ole ehdolla parhaaksi ohjaajaksi.

Lisää ehdokkaita ja kategorioita täältä

Keitä te kannatatte?



2 kommenttia:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...