Carrie

Ohjaaja: Kimberly Peirce
Pääosissa: Chloe Grace Moretz, Julianne Moore, Judy Greer, Portia Doubleday, Barry Shabaka Henley, Gabriella Wilde & Ansel Elgort
Kesto: 1h 40min
Ikäraja: 16

Carrie White syntyy päästään pahasti vinkasahtaneelle himouskovaiselle äidilleen, joka ei ole ilmeisesti tajunnut edes olevansa raskaana. Myöhemmin teini-iän kynnyksellä Carrie on koulussa se hyljeksitty outolintu, joka valitaan aina viimeisenä joukkueeseen. Erään liikuntatunnin jälkeen Carrie joutuu kunnon kiusan ja nöyryytyksen uhriksi, eikä äitikään kotona tunnun olevan hänen puolellaan. Tyttörukka huomaa kuitenkin tämän seurauksena telekineettiset voimansa, joita hän alkaa treenaamaan. Osa kiusaajista osoittaa myöhemmin katumusta ja ihan hetkeksi Carrien elämä tuntuukin menevän valoisampaan suuntaan äidistä huolimatta. Koulun tanssiaisissa tulee lopullinen naula arkkuun, kun kiusaajien pääjehu on kehittänyt kamalimman källin mitä kuvitella saattaa. Carriella naksahtaa lopullisesti ja hän päästää yliluonnolliset voimansa valloilleen.

Kauhukuvahan maistuu itselleni aina, joten Carrie oli nähtävä ja kun se vielä sopi samaan maratoniin Dianan kanssa (molemmat samassa salissa), niin mikä jottei. Aikaisemmat leffateatterissa koetut kauhukuvatukset ovat olleet joko sitä ihaninta pelottavinta laatua tai vaan brutaalia silvontaa, niin ajattelin Carrien olevan erilaisempi tapaus, jopa nautittavaa hömppää. Pelottavuus asteikolle en ajatellut sen edes yltävän, joten odotukset jätin siltä osin täysin pois. Tästäkin huolimatta Carrie oli aika sukka elokuva. 

Alkupuoli on vielä jossain määrin lupaava, vaikka välillä vaivaannuttava. Koulumaailmaan sukeltaessa homma jokseenkin toimii, kun osaa asennoitua pilke silmä kulmassa. Parhaina sekunteina teinihömpötyksestä tulee ihan pieniä vivahteita Bling Ring:iin, mutta nämä pääsevät lipumaan harmillisesti samantien kohti taivaanrantaa. Moni asia, Carrieta itseäkin mukaan lukien, tuntuu häiritsevän epäuskottavalta, etenkin "osoitan katumusta"-blondin ja tämän "muka komean ja halutun"- poikaystävän hieno "saamme syntimme anteeksi"- suunnitelma (WUT?). 

Carrien lopulta päästessä vauhtiin kostonkierteeseen, alkuun on fiilis vielä jeejee, mutta sitten siihenkin turtuu ja kyllästyy. Loppuilotulitukset uupuvat kokonaan, joten homman olisi voinut katkaista aiemmin jo ennen sitä vielä puuduttavampaa loppukohtausta, kun Carrie menee kotiin, jonne se blondi seuraa perässä (WUT?). Hautakivi homma ihan ihan lopussa on hauska ja tarpeellisen korni, johon tapaan koko elokuva olisi voitu tehdä alusta alkaen, aavistuksen kieli poskella. 

Chloe Moretz on aiemmin ollut tosi vakuuttava esimerkiksi Hugossa ja erityisesti Ystävät hämärän jälkeen elokuvassa, mutta Carrien roolissa hän ei yllä ihan täyteen potentiaaliinsa, vaikka ihan hyvä onkin. Lisäksi minun on niin vaikea kuvitella Chloen näköistä ja oloista tyttöä millään  muotoa syrjityksi tai kiusatuksi. Kaikista suurimmin elokuvassa loistaa Julianne Moore, joka antaa päinvastoin täyslaidallisen pimahtanutta jeesustelija eukkoa flegmaattisin katsein korkeuksiin ja toisaalta silmän hullun kiiltoa täynnä messuten. Ihan hyvää jälkeä tekee myöskin liikunnanmaikka Judy Greer, vaikka hahmo onkin kirjoitettu ärsyttävän teennäiseksi. Muut koululaiset sivuosissa ovat parhaassa tapauksessa keskinkertaisia.

Carrieta suosittelen vain, jos ei odota oikein mitään ja saa kiksejä telekineettisestä temppuilusta.

Trailerin sijaan, tässä hauska piilokameravideo