Ohjaaja: Peter Jackson
Käsikirjoitus: Peter Jackson, Fran Walsh, Philippa Boyens & Guillermo del Toro
Musiikki: Howard Shore
Pääosissa: Martin Freeman, Ian McKellen, Richard Armitage, Lee Pace, Orlando Bloom, Benedict Cumberpatch, Evangeline Lilly, Luke Evans, Ken Stott, Stephen Fry, Sylvester McCoy, Mikael Persbrandt & Cate Blanchett
Kesto: 2h 41min
Ikäraja: 12
Hobitti trilogian toisessa osassa matka jatkuu suurin piirtein siitä, mihin se edellisessä osassa jäi. Kääpiöjoukko, Bilbo ja Gandalf ovat karistaneet Azogin kätyreineen kintereiltään, mutta vain hetkeksi. Seuraava päämäärä on päästä Keski-maan suurimman ja petollisimman metsän, Synkmetsän läpi. Gandalf on ainoa, joka ei metsään tällä reissulla astu, sillä häntä tarvitaan muualla vielä tärkeämmissä tehtävissä. Kääpiöt kera Bilbon eivät jää tälläkään kertaa kohtaamatta uusia tuttavuuksia aina haltijoista hämähäkkeihin. Bilbon muilta salaama sormus alkaa myös viehättäämään kantajaansa entistä enemmän.
Aiemmasta suitsutuksesta huolimatta, ensimmäinen höpötti leffa on rehellisesti sanoen joka katselukerralla laimentunut. Extended versio oli se, jonka katsastin viimeisimpänä ja se vakuutti vielä puoliväliin elokuvaa, mutta siitä loppua kohden ei oikein enää temmannut samalla tavalla mukaan. Toista hobittia meninkin katsomaan paljon kriittisemmin silmin. Smaugin autioittama maa olikin erittäin positiivinen kokemus, joka selkeästi nostaa rimaa ensimmäisestä elokuvasta.
Smauggi kuva polkaisee käyntiin paljon luontevammin ja pitää mielenkiintoa yllä ihan eri tavalla kuin ensimmäinen osa. Varmasti yleisilmapiirin vakavoituminenkin vaikuttaa siihen, että elokuvan ottaa enemmän tosissaan. Vakavan vastapainona on paljon parempaa fyysistä huumoria esimerkiksi tynnyriratsastuksessa kuin yleisesti turhankin kepeässä ykkösosassa. Hahmokaartista myös kääpiöt tuntuvat nyt uppoavan paremmin kun heidät "tuntee".
Nautin kuitenkin edelleen laittoman paljon kaikesta, mikä kytkeytyy sormusten herroihin, joten Gandalfin menemiset ja Bilbon salainen pieni aarre ovat teholtaan todella väkeviä. Uudemmista paikoista Järvikaupunki erottuu edukseen, eikä tunnu niin nähdyltä, kuin vaikka haltijoiden valtakunta (jossa onkin toki sitten muut hyvät leepace-puolensa). Synkmetsää odotin paljonkin paikkan kirjan onnistuneen ja erittäin ahdistavan kuvauksen vuoksi. Metsä ei ollut elokuvassa ollenkaan niin pimeä, mutta tunnelma oli yhtä lailla toimiva tässä hallusinaatioiden täyttämässä oksasokkelossa.
Martin Freeman pääsee esittelemään lisää näyttelijän kykyjään sormuksen ottaessa hänestä enemmän kiinni. Bilbo on myös muuttumassa koko ajan seikkailullisempaan suuntaan. Kuten jo aiemmin mainitsin, kääpiöjoukkoon alkaa heihinkin enemmän kiintyä ja erottaa hahmoja yksilöinä. Jo kirjassa Thorinin luupäinen hahmo otti itseäni aivoon ja elokuvassakin hänessä on paljon samaa, mutta sellainen hahmon kuuluukin olla ja odotan eritoten Armitagen suoritusta viimeisessä elokuvassa. Uusimmista naamoista Beorn ja Bard toimivat molemmat, paremmin kuin heistäkään odotin. Lee Pace puolestaan on niin upea, ettei mitään jakoa. Uuden vanhan hahmon eli Legolaksen läsnäolo oli itselleni ok jo ennen elokuvaa, sillä se sopii kuitenkin yksiin kirjan (ja kirjojen) aikajanan kanssa. Taurielista en ollut yhtään vakuuttunut ennen elokuvaa, etenkin kun hänen kuteet promokuvissa näytti naamiaisasulta. Elokuvan katsottuani mielestäni hahmo on ihan ok ja ymmärrän jotenkuten hänenkin funktionsa. Smaug on niin täydellinen ulkomuodoltaan, olemukseen, liikkeiltään ja erityisesti puheiltaan. Tismalleen kuin kuvittelin ja vielä ulkonäöstä taputuksia, kun on löydetty se oikeanlainen lohikäärmeen muoto lierun sisiliskon tai siivillä varustetun t-rexin sijaan. Samaan aikaan kookas ja massiivinen, mutta kuitenkin ketterä ja juonikas kuin käärme.
Smaugin autioittama maa on kaikille (ikärajan puitteissa) pakollinen katsottava, joten jos et tätä ole vielä nähnyt, niin viimeistään joulun jälkeen katsastamaan!
Studion yöensi-illan kuvia voi katsella täältä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti