Joy

Ohjaaja: David O. Russell
Käsikirjoitus: David O. Russell & Annie Mumolo
Pääosissa: Jennifer Lawrence, Robert De Niro, Diane Ladd, Édgar Ramírez, Virginia Madsen, Bradley Cooper, Isabella Rossellini, Elisabeth Röhm, Dascha Polanco & Melissa Rivers
Kesto: 2h 4min
Ikäraja: S

Joy kertoo nimihenkilönsä, Joy Manganon (Jennifer Lawrence) tragikoomisesta elämästä tämän yrittäessä pitää kaikki huushollinsa langat käsissään. Isoäiti Mimi (Ladd) on aina nähnyt Joystä tulevan jotain suurempaa, sillä tytöllä on ollut jo pienestä asti sisäsyntyinen taito keksiä uutta, varustettuna sisukkaalla luonteella. Joy on kuitenkin jumissa samoissa uomissaan arjen pyörityksessä, sillä vaikka näennäisesti samassa taloudessa majailee moni muukin aikuinen, on hänen harteillaan se päävastuu, käytännössä kaikesta. Työsarkansa on omissa lapsissa tottakai, mutta Joyn oma äitikään (Madsen) ei kulje ihan täysillä valoilla. Kellarissa asustaa vielä kaiken lisäksi ex-mies (Ramírez) ja ei mene kauaa, kun Joyn isäukkokin (De Niro) palaa samojen seinien sisälle apua kaipaillen. Keskellä tätä perhekarusellia Joy saakin elämänsä parhaimman idean. 

Joy-elokuvasta en tiennyt hirmuisesti mitään ennen elokuvan näkemistä, paitsi että asialla on David O. Russell (Silver linings playbook & American hustle) ja pääosassa jälleen Jennifer Lawrence. Muuta ei oikeastaan olisi tarvinnutkaan tietää, sillä edellä mainitut tiedot ovat enemmän kuin riittävät saamaan minut yleisön joukkoon. Sen verran onnistuin lisätietoa vielä korviini kuulemaan ennen elokuvan näkemistä, että kyseessä on kertomus itsekuivaavan mopin keksijästä ja että se pohjaa hyvin löyhästi tositapahtumiin. Elokuvaa ei oikein edes voisi erehtyä luulemaan puhtaaksi realistiseksi elämänkerraksi, sillä se jo alkumetreillä esittelee itsensä ns. taiteellisempana tapauksena. Muistan elävästi ajatukseni heti elokuvan alettua ja ensimmäisen tarttumapinnan tullessa kankaalle "Tämä on näitä elokuvia". Lausahduksella tarkoitin sitä, että nyt tietää tulevan ns. Oscar-kauraa, takuuvarmaa elokuvanautintoa ja sitä se olikin.

Silver Linings Playbookista tykkäsin kyllä ja myös American Hustlesta, vaikka jälkimmäinen olikin enemmän hahmojuhlaa, kuin juonellinen menestys. Näihin peilaten Joy nousi kyllä vielä ylitse muiden Russelin tähän astisista jo nähdyistä elokuvista. Pidin heti elokuvan vähän jopa sadunomaisemmasta tyylistä, tietystä lapsenomaisuudesta ja leikkisyydestä. Vaikka kauttaaltaan elokuvassa oli tämä aavituksen epärealistinen tomukerros, se ei tuntunut missään kohtaa teennäiseltä. Aitous löytyy vahvimpana hahmoista, varsinkin päähenkilön kautta koetusta tunne-elämyksestä. Huumori on sitä tragikoomista laatua, läsnä erinäisissä kommelluksissa ja eritoten hahmojen välisessä vuorovaikutuksessa. Sympatiat ovat vahvasti Joyn puolella ja sitten kun oikeasti on aika kokea surua tai riemun repiviä tunteita, niin kyllä se katsojassakin tuntuu.

Joy on varsin onnistunut hahmo, vaikka järisyttäviä puutteita tai luonnevikoja hänessä ei olekaan. Pystyn samaistumaan varsin hyvin vastuunkantajan rooliin, siihen kun lähipiirissä on muiden varaan nojaavia vapaamatkustajia ja ne kaikki tuppaavat nojaamaan vielä yhteen ja samaan henkilöön. Hahmon kasvu ja irtiotto taakan alta oman itsensä hyväksi ovat siis hetkiä jolloin sisäisesti hypin riemusta. Käsittämätöntä on kyllä, miten Joy ei koskaan suoraan valita tai heittäydy marttyyriksi, vaan jatkaa vain. Kyllä hänestä suorat sanat irtoaa, kun tarve on ja himpun verran vielä enemmänkin. Koin inspiroituneeni tästä hahmosta.

Joy on tietenkin jo käsikirjoituksen ansiosta upea hahmo, mutta tottakai myös näyttelijävalinta vaikuttaa ns. tykättävyyteen. Jennifer Lawrence on todistanut lahjansa jo läpimurtoroolissaan elokuvassa Winter's Bone, josta hän sai ihan ensimmäisen Oscar-ehdokkuutensakin. Myöhemmin ei hämmästyttänyt yhtään, kun hän pokasi kyseisen palkinnon Silver Linings Playbookista. Lahjakkuuden lisäksi Lawrence on aivan hulvatonta seurattavaa haastattelutilanteissa tai puheiden pitäjänä, sillä karismaa ja huumoria on yli äyräiden. Muut roolit jäävät toki suurelta osin päähenkilön varjoon ja näin toisaalta kuulukin. Bradley Cooperin panttauksella leikitään ja silloinkin kun hän saapuun "kuvaan" ei hän vielä näy edes kuvassa, mutta kaikki tunnistaa kyllä äänestä. Sinänsä harmillisen lyhyt ruutuaika, sillä homma pelittää niin mainiosti Lawrencen kanssa.

Oscar-ehdokkaat lähestyy kokoajan, ei enää montaa päivää. Vaikka Baftoissa ei muistettu Joy:ta ehdokkuudella, olen optimistinen sen suhteen, että Oscareissa sitä muistetaan. Erityisesti soisin Lawrencelle jälleen ehdokkuuden! Koko elokuvallekin, jos se minusta olisi kiinni.

 

American Hustle

Ohjaaja: David O. Russell
Käsikirjoitus: David O. Russell & Eric Warren Singer
Musiikki: Danny Elfman
Pääosissa: Christian Bale, Amy Adams, Bradley Cooper, Jennifer Lawrence & Jeremy Renner
Kesto: 2h 18min
Ikäraja: 12

American Hustle kertoo Irving Rosenfeldista (Christian Bale) ja tämän aisaparista Sydney Prosserista (Amy Adams), jotka yhdessä huiputtavat ihmisiä käärien mukavat voitot pimeästä bisneksestään. Samaan aikaan toistensa rakastajat ja sielunkumppanit, Irving ja Sydney esittävät huiputuksissaan jatkuvaa näytelmää, joissa Sydney:llä on oma alteregonsakin: Lady Edith Greensly. Richard DiMaso (Bradley Cooper) on FBI-agentti, joka saa kaksikon kiinni verekseltään, mutta tajoaakin heille mahdollisuutta yhteistyöhön pienen kiristyksen alla. Kohteeksi valikoituu rakastettu pormestari Carmine Polito (Jeremy Renner), joka aiotaan saada onkeen lahjusten vastaanottamisesta. Lisää keksittyjä henkilöitä kuvioon tuo Sheikki, joka mukamas haluaa investoida rahaa tuottoisaan sijoitukseen. Oman lisänsä tuo myös Irving:n nuori ja hölösuinen vaimo Rosalyn (Jennifer Lawrence), joka on kuvioissa mukana omana itsenään ja autuaan tietämättömänä meneillään olevista juonista.

Muhkeat 10 Oscar-ehdokkuutta saanut mainio American Hustle hävisi lopulta Oscar-mittelöissä himpun verran paremmille tapauksille. Muissa pystin jakajaisissa elokuva saikin sitten kotiinkuljetettavaa esimerkiksi 3 Golden Globea ja 3 Baftaa. Leffan onnistuinkin näkemään ennen itse Oscar-gaalaa, kun siitä esitettiinkin ennakkonäytös gaalaa edeltävänä perjantaina. American Hustle oli kyllä ehdokkaiden tullessa julki yksi ennakkosuosikkini, ihan vain synopsiksen sekä trailerin perusteella ja toki suurin ehdokas määräkin tätä tuki. Hustlella oli siis muihin verrattuna myös enemmän ennakko-odotuksia ja senkin tähden se ei kolahtunut ihan niin suuresti omalla kohdalla, kuin Gravity, 12 Years a Slave, Philomena tai Dallas Buyers Club. Oikein katsottava tapaus se silti oli, onhan kyseessä kuitenkin "Oscar-kuva".

American Hustle muistuttaa hieman Wolf of Wall Street:iä huumorissa ja mammonassa, mutta toisaalta huiputustensa puolesta ja vyyhdin avautumisen temmossa, tulee mieleen myös Ocean eleven. Päälle on ripoteltu lisäksi Silver Linings Playbookin hyvin kirjoitettuja hahmoja ja näiden keskinäistä kemiaa, onhan kaksi näyttelijää ja ohjaaja/käsikirjoittaja sama. Se mistä viiden tähden leima ja Oscarien saanti puristaa on mielestäni selitettävissä rakenteessa, joka on Wolfin tapaan, mutta ei niin hurjasti, lavea. Monen hahmon jakaessa valokeilaa, eikä yhdenkään jäädessä selkeästi pääosaan, keskittymispisteet ovat aavistuksen hajallaan. 

American Hustlen paras anti on ironista kyllä, myös näissä hahmoissa, rönsyilee juonikuviot kuinka paljon tahansa. David O. Russellilla on selvää silmää monitahoisiin henkilöihin, näiden esittelyyn ja oikean henkilön iskemiseen rooliin. Vaikuttaa siltä, kuin näyttelijät olisivat olleet jo tiedossa käsikirjoitusvaiheessa ja näin saattaa ollakin asian laita, kun neljä elokuvan merkittävää henkilöä on esiintynyt Russelin elokuvissa aikaisemminkin.

Kehonsa muokkaamisesta jo tunnettu Christian Bale, keräsi painoa roimasti rooliaan varten. Irwing on kaljamahainen ja kätkee kaljunsa tupeen alle, mutta silti hänessä on jotain karismaa ja itsevarmuutta. Toinen ulkomuodoltaan erityinen henkilö on Cooperin Richie, jolla on näyttelijän omasta tyylistä huomattavasti poikkeava kiharrettu tukka. Cooperille on annettava jälleen taputuksia mieleenpainuvan onnistuneesta suorituksesta etenkin näytellessään hermoheikon Richien äärirajoille menoa. Amy Adamsin roolissa on kaksi puolta: se mitä hahmo näyttelee ja se mitä hahmo oikeasti on. Molemmat puolet tulevat hyvin esiin ja varsinkin feikattu Edith on herkullinen. Neljästä pääjehusta Jennifer Lawrence on se, joka vetää pisimmän tikun Rosalyninä, joka ei ole penaalin terävin kynä, mutta jolla on sitäkin suurempi suu ja makua elämän mukavuuksille.

American Hustle on humoristinen draama ihmisten ahneudesta ja roolien esittämisestä omien tarkoitusperien tähden. Katsojakaan ei tiedä miten juttu lopulta päättyy, kun valheiden kiemurat vedetään suoraksi.