Swiss Army Man

Ohjaaja: Daniel Scheinert & Daniel Kwan
Käsikirjoitus: Daniel Scheinert & Daniel Kwan
Musiikki: Andy Hull & Robert McDowell
Pääosissa: Paul Dano, Daniel Radcliffe & Mary Elizabeth Winstead
Kesto: 1h 37min
Ikäraja: 12

Hank (Dano) on virunut aution saaren vankina niin pitkään, että on päätynyt päättämään oman elämänsä. Sovitellessaan hirttoköyttä kaulansa ympärille, hän huomaa rantaan ajautuneen ruumiin (Radcliffe) ja tulee toisiin aatoksiin. Pierevä ja yliluonnollisia ominaisuuksia omaava Mannyksi ristitty ruumis on Hankin pelastus pois saarelta sekä itsemurhan partaalta. Rannikolle päästyään heidän yhteinen omituisuuksien täyttämä matkansa on vasta alussa.

Swiss army man elokuvaa kuvaa parhaiten sana outo, siis todella outo. Olin kuullut tästä jo juttua sen saadessaan maailmanensi-iltansa ja hämmentäneen osaa yleisöstä (osan saanut kävelemään poiskin). Kieltämättä sen synopsis aiheuttaa vähintään kulmien nousua. Potter-leiman alla vieläkin talsiva Daniel Radcliffe kaasuja päästelevänä ruumiina, jota epätoivoinen Paul Danon Hank käyttää hyväkseen, kuulosti vähän epämääräiseltä. Olin himpun verran kyllä utelias, vaikka en ajatellut tämän ehkä olevan niin itselleni. Aikataulut ei alunperin antaneet myöten ja elokuvien suhteen mennään muutoinkin jo yliannostuksen rajalla, mutta sain siihen solahtamaan kuitenkin yhden Swiss army manin.

Pieruhuumori ei tavallisesti olisi ykkösvaihtoehtoni mitä huumorin lajeihin tulee. Se kärsii nopeasti inflaation, eikä pärjää omillaan. Swiss army man elokuvan ohessa on melkein aina nostettu esille tämä piereskelypuoli ja nyt sorrun siihen itsekin. Itse elokuvassa yllättäväähän on, miten se onkin lopulta niin kaukana halvasta, eikä sitä kuulla läpikotoisin ollenkaan. Harvoin on pieruhuumori tarjoiltu näin hyvällä maulla ja lopulta se jopa onnistuu liikuttamaankin! Käsikynkässä pieruhuumorin kanssa menee musta huumori, jossa etenkin tästä Manny-ruumiista revitään mahtavia juttuja. Tilanteet ovat niin omalaatuisia ja absurdeja, että samanaikaisesti tikahtuu huvittavuuteen ja on myös ihastuksissaan kaikesta outoudesta. A cappella-tyyppinen musiikki istuu kummallisiin hetkiin kuin valettu. 

Paul Dano on jo jokseenkin vakiokalustoa vaihtoehtoisissa elokuvissa, joten hänen osallisuutensa ei yllätä ollenkaan ja roolisuorituskin on niin hyvä kuin olettaa saattaa. Elokuva käsittelee sosiaalisia normeja Hankin näkökulmien kautta ja samalla jopa esittää vaihtoehtoisia ajatusmalleja taas Mannyn avulla. Suurempi yllätys on Daniel Radcliffe, jonka en ole itse ainakaan vielä nähnyt näyttämässä näin paljon kynsiään. Mannyn hahmo kerta kaikkiaan putsaa pöydän. 

Swiss army man on silti elokuva, jota ei voi suoralta kädeltä suositella kenelle tahansa. Se ei ole suoraan verrannollinen oikein minkään muun elokuvan kanssa, joten ainakin erilaisen ja kummallisen ystävälle se voisi olla oiva valinta. Sanotaanko, että jos elokuvan ensimmäiset kymmenen minuuttia ei naurata tai tunnu hyvältä, niin sitten ei loppu elokuvakaan.

Traileria en laita ollenkaan, sillä tämä on vain parempi kaikkine pieruineen päivineen ilman mitään ennakkomatskua 
 

 

Oscar Nominees And Where to Find Them (2017)

Oscar-ehdokkaista tekemäni ensimmäinen postaus löytyy täältä. Matkin nyt omaa kuviotani viime vuodelta, jossa bongailin suoratoistopalveluista ehdokas-elokuvia. Tähän riittää siis yksikin ehdokkuus. Viime vuonna tosin oli poikkeuksellisen paljon netflix-sisältöä ehdolla (esimerkiksi dokumenteissa), joten nyt "ilmaiseksi" nähtäviä ei taida kerääntyä niin montaa. Tähän ymppään myös elokuvateattereissa vielä pyöriviä elokuvia sekä tulevia ensi-iltoja parhaan tietämykseni mukaan.


Elokuvateattereissa vielä pyörii 
(pk-seutu, koska missään muualla ei pyöri niin pitkään): 

Arrival, Elle, Ihmeotukset ja niiden olinpaikat, Jackie, La La Land, Passengers, Rogue One: A Star Wars Story, Isäni Toni Erdmann, Hacksaw Ridge, Liittoutuneet (vain yksi näytös tällä leffaviikolla!), Yön eläimet (myös vain yksi näytös tällä leffaviikolla!) ja tänään ensi-iltaan tulleet Lion ja Life, Animated


TULEVAT ENSI-ILLAT:

10.2. Moonlight
17.2. Vaiana
17.2. Silence

(Vasta Gaalan jälkeen:) 

3.3. 20th Century Women 
8.3. Hidden Figures 
10.3. Manchester by the Sea

(Ärrrrrrrrr, miksi noin monta vasta noin myöhäään.......... ?!?)


DVD: Florence, Sully, Suicide Squad, Land of Mine, Hail Caesar, The Lobster, Captain Fantastic, Viidakkokirja, Mies joka rakasti järjestystä, Star Trek Beyond, Fire at Sea, Zootropolis & 13 Hours - The Secret Soldiers of Benghazi


VIAPLAY

Viidakkokirja
Ehdokkuus: Erikoistehosteet 

Zootropolis 
Ehdokkuus: Animaatio 

NETFLIX

13. Lisäys
Ehdokkuus: Dokumentti 

Yön eläimet & Kaikenkattava kauneus

Molempien elokuvien näkemisestä on vierähtänyt jo aikaa, joten kikkailemme taas tupla-arvostelulla. Tyylillisesti näillä ei ole kovin paljoa tekemistä keskenään.

Yön eläimet (Noctural Animals)

Ohjaaja: Tom Ford
Käsikirjoitus: Tom Ford, pohjaa Austin Wrightin teokseen Tony and Susan
Musiikki: Abel Korzeniowski
Pääosissa: Amy Adams, Jake Gyllenhaal, Michael Shannon, Aaron Taylor-Johnson, Isla Fisher, Armie Hammer, Laura Linney, Andrea Riseborough, Michael Sheen, Karl Glusman, Kristin Bauer van Straten, Jena Malone & Zawe Ashton
Kesto: 1h 57min
Ikäraja: 16

Taidegalleristi Susan Morrow (Adams) saa eräänä päivänä paketin, jota hän ei ole osannut odottaa. Sen sisällä on kirja, jonka hänen ex-miehensä Edward (Gyllenhaal) on kirjoittanut. Kirjan nimi "Yön eläimet" pohjaa exän Susanille antamaan lempinimeen ja teos on myös omistettu tälle. Itse tarina on häiritsevä ja väkivaltainen rikoskertomus, jossa kummittelee oikeita persoonia muistuttavat hahmot. Kirjaan syventyessään Susan alkaa muistella myös kaihoisasti yhteistä aikaansa Edwardin kanssa. Se herättää hänet palaamaan takaisin siihen persoonaan, joka hän oli silloin ja kyseenalaistamaan elämänvalinnat, joita hän on matkan varrella tehnyt. 

Yön eläimissä muistan avauskohtauksen aiheuttaneen mieleenpainuvan wtf-hetken, jolloin piti hetkeksi ihan miettiä, että mitä tulikaan katsomaan. Kieltämättä kuultuani Wayward Sisters-kappaleen jo aikaisemmin lopputeksteissä, en olisi osannut ajatella sen yhteyteen ympättävän ihan vastaavaa kuvamateriaalia. Säveltäjänä on muuten Abel Korzeniowski, joka on jo nyt noussut suosikkieni joukkoon tämän sekä Penny Dreadful-sarjan sävellysten myötä. Avauskohtauksen jälkeen ei tule enää aivan samalla tavalla shokeeravia kohtauksia, vaan enemmän brutaalilla tavalla hämmentäviä, mutta ei mitään tämän päivän rikossarjojen tasosta hurjempaa. 

Yön eläimet on omanlaisensa tapaus, mollisointuinen kuvaus päähenkilön itsetutkiskelusta. Paitsi tätä tutkistelua ei tarjota lautasella, vaan se pitää osin itse tulkita Amy Adamsin mustiksi maalattujen silmien tuikkeesta. Tarina tarinassa oli jopa päällisin puolin mielenkiintoisempi kuin oikean elämän tarina. Lopussa tosin ytimekkäämpi viimeisen ratkaisun kanssa. Jotain jään kaipaamaan vielä tähän lisää, mutta se ei ole missään nimessä lisää rautalankaa. Juuri tietty mystisyys ja unenomaisuus tässä toimii, mutta ehkä tunnepuolelle sitten vielä jotain lisämaustetta. Joka tapauksessa mielenkiintoinen tapaus ja näyttelijät todella osaavia.  



 

Kaikenkattava kauneus (Collateral Beauty)

Ohjaaja: Davin Frankel
Käsikirjoitus: Allan Loeb
Musiikki: Theodore Shapiro
Pääosissa: Will Smith, Kate Winslet, Edward Norton, Michael Peña, Helen Mirren, Keira Knightley, Jacob Latimore & Naomie Harris
Kesto: 1h 37min
Ikäraja: S

Menestyksekkään mainostoimiston osakas Howard Inlet (Smith) on vaipunut syvään masennukseen hänen tyttärensä traagisen kuoleman jälkeen. Kollegat ovat antaneet Howardille runsaasti aikaa palautua työkuvioihin ja tarjonneet ymmärrystään, mutta Howard ei tunnu tokenevan horroksestaan. Kolme läheisintä kollegaa Claire Wilson (Winslet), Simon Scott (Peña) ja Whit Yardshaw (Norton) saavat selville Howardin lähettäneen kärsimyksestään kummunneita kirjeitä itse kuolemalle, ajalle ja rakkaudelle. Kolmikko päätyy pähkähulluun suunnitelmaan ravistellakseen Howardin hereille: he järjestävät tälle kohtaamiset näiden kirjeiden kohteiden kanssa. Tehtävää varten he palkkaavat kolme näyttelijää esittämään Kuolemaa (Mirren), Rakkautta (Knightley) ja Aikaa (Latimore).

Vaikka olin tästä tosi kiinnostunut, niin menin vähän varauksella, sillä tämä ei ollut saanutkaan niin hyvää vastaanottoa kriitikoilta ja viimeisimmissä jutuissa kuvailtu liian siirappisena. Kävikin sitten niin, että ihmettelin taas olenko nähnyt eri elokuvan, sillä en hakemallakaan löytänyt tästä mitään liian sokerista. Miten kuoleman käsittely muka voisi olla edes liian siirappista? Juoni on toki yksinkertainen, vähän höveli, mutta minusta varsin ihastuttava. Ei tämä palkintokuvaksi yltäisi, mutta en kyllä siirappihömpäksikään luonnehtisi. Ilmoille viskellään toki aiheita, joissa voisi luodata syvemminkin, mutta juju onkin ihan ihmisen pohjimmaisissa tunteissa, etenkin sen surun kohtaamisessa. 

Winslet, Peña, Knightley, Latimore ja Harris tekee laadukasta työtä. Helen Mirren pitää laittoman hauskaa roolihahmonsa kanssa. Nortonia pidän vähän yliarvostettuna tai sitten hänen potentiaalinsa ei ole vielä avautunut minulle. Will Smith on joukon heikon lenkki, jolle on liikaa pinttynyt päähän surun olevan väärinpäin mutristunut suuvärkki. Ei hänkään huono ole, mutta päähenkilön pitäisi olla vankemmissa kantimissa.