Yön eläimet & Kaikenkattava kauneus

Molempien elokuvien näkemisestä on vierähtänyt jo aikaa, joten kikkailemme taas tupla-arvostelulla. Tyylillisesti näillä ei ole kovin paljoa tekemistä keskenään.

Yön eläimet (Noctural Animals)

Ohjaaja: Tom Ford
Käsikirjoitus: Tom Ford, pohjaa Austin Wrightin teokseen Tony and Susan
Musiikki: Abel Korzeniowski
Pääosissa: Amy Adams, Jake Gyllenhaal, Michael Shannon, Aaron Taylor-Johnson, Isla Fisher, Armie Hammer, Laura Linney, Andrea Riseborough, Michael Sheen, Karl Glusman, Kristin Bauer van Straten, Jena Malone & Zawe Ashton
Kesto: 1h 57min
Ikäraja: 16

Taidegalleristi Susan Morrow (Adams) saa eräänä päivänä paketin, jota hän ei ole osannut odottaa. Sen sisällä on kirja, jonka hänen ex-miehensä Edward (Gyllenhaal) on kirjoittanut. Kirjan nimi "Yön eläimet" pohjaa exän Susanille antamaan lempinimeen ja teos on myös omistettu tälle. Itse tarina on häiritsevä ja väkivaltainen rikoskertomus, jossa kummittelee oikeita persoonia muistuttavat hahmot. Kirjaan syventyessään Susan alkaa muistella myös kaihoisasti yhteistä aikaansa Edwardin kanssa. Se herättää hänet palaamaan takaisin siihen persoonaan, joka hän oli silloin ja kyseenalaistamaan elämänvalinnat, joita hän on matkan varrella tehnyt. 

Yön eläimissä muistan avauskohtauksen aiheuttaneen mieleenpainuvan wtf-hetken, jolloin piti hetkeksi ihan miettiä, että mitä tulikaan katsomaan. Kieltämättä kuultuani Wayward Sisters-kappaleen jo aikaisemmin lopputeksteissä, en olisi osannut ajatella sen yhteyteen ympättävän ihan vastaavaa kuvamateriaalia. Säveltäjänä on muuten Abel Korzeniowski, joka on jo nyt noussut suosikkieni joukkoon tämän sekä Penny Dreadful-sarjan sävellysten myötä. Avauskohtauksen jälkeen ei tule enää aivan samalla tavalla shokeeravia kohtauksia, vaan enemmän brutaalilla tavalla hämmentäviä, mutta ei mitään tämän päivän rikossarjojen tasosta hurjempaa. 

Yön eläimet on omanlaisensa tapaus, mollisointuinen kuvaus päähenkilön itsetutkiskelusta. Paitsi tätä tutkistelua ei tarjota lautasella, vaan se pitää osin itse tulkita Amy Adamsin mustiksi maalattujen silmien tuikkeesta. Tarina tarinassa oli jopa päällisin puolin mielenkiintoisempi kuin oikean elämän tarina. Lopussa tosin ytimekkäämpi viimeisen ratkaisun kanssa. Jotain jään kaipaamaan vielä tähän lisää, mutta se ei ole missään nimessä lisää rautalankaa. Juuri tietty mystisyys ja unenomaisuus tässä toimii, mutta ehkä tunnepuolelle sitten vielä jotain lisämaustetta. Joka tapauksessa mielenkiintoinen tapaus ja näyttelijät todella osaavia.  



 

Kaikenkattava kauneus (Collateral Beauty)

Ohjaaja: Davin Frankel
Käsikirjoitus: Allan Loeb
Musiikki: Theodore Shapiro
Pääosissa: Will Smith, Kate Winslet, Edward Norton, Michael Peña, Helen Mirren, Keira Knightley, Jacob Latimore & Naomie Harris
Kesto: 1h 37min
Ikäraja: S

Menestyksekkään mainostoimiston osakas Howard Inlet (Smith) on vaipunut syvään masennukseen hänen tyttärensä traagisen kuoleman jälkeen. Kollegat ovat antaneet Howardille runsaasti aikaa palautua työkuvioihin ja tarjonneet ymmärrystään, mutta Howard ei tunnu tokenevan horroksestaan. Kolme läheisintä kollegaa Claire Wilson (Winslet), Simon Scott (Peña) ja Whit Yardshaw (Norton) saavat selville Howardin lähettäneen kärsimyksestään kummunneita kirjeitä itse kuolemalle, ajalle ja rakkaudelle. Kolmikko päätyy pähkähulluun suunnitelmaan ravistellakseen Howardin hereille: he järjestävät tälle kohtaamiset näiden kirjeiden kohteiden kanssa. Tehtävää varten he palkkaavat kolme näyttelijää esittämään Kuolemaa (Mirren), Rakkautta (Knightley) ja Aikaa (Latimore).

Vaikka olin tästä tosi kiinnostunut, niin menin vähän varauksella, sillä tämä ei ollut saanutkaan niin hyvää vastaanottoa kriitikoilta ja viimeisimmissä jutuissa kuvailtu liian siirappisena. Kävikin sitten niin, että ihmettelin taas olenko nähnyt eri elokuvan, sillä en hakemallakaan löytänyt tästä mitään liian sokerista. Miten kuoleman käsittely muka voisi olla edes liian siirappista? Juoni on toki yksinkertainen, vähän höveli, mutta minusta varsin ihastuttava. Ei tämä palkintokuvaksi yltäisi, mutta en kyllä siirappihömpäksikään luonnehtisi. Ilmoille viskellään toki aiheita, joissa voisi luodata syvemminkin, mutta juju onkin ihan ihmisen pohjimmaisissa tunteissa, etenkin sen surun kohtaamisessa. 

Winslet, Peña, Knightley, Latimore ja Harris tekee laadukasta työtä. Helen Mirren pitää laittoman hauskaa roolihahmonsa kanssa. Nortonia pidän vähän yliarvostettuna tai sitten hänen potentiaalinsa ei ole vielä avautunut minulle. Will Smith on joukon heikon lenkki, jolle on liikaa pinttynyt päähän surun olevan väärinpäin mutristunut suuvärkki. Ei hänkään huono ole, mutta päähenkilön pitäisi olla vankemmissa kantimissa.