Yön eläimet & Kaikenkattava kauneus

Molempien elokuvien näkemisestä on vierähtänyt jo aikaa, joten kikkailemme taas tupla-arvostelulla. Tyylillisesti näillä ei ole kovin paljoa tekemistä keskenään.

Yön eläimet (Noctural Animals)

Ohjaaja: Tom Ford
Käsikirjoitus: Tom Ford, pohjaa Austin Wrightin teokseen Tony and Susan
Musiikki: Abel Korzeniowski
Pääosissa: Amy Adams, Jake Gyllenhaal, Michael Shannon, Aaron Taylor-Johnson, Isla Fisher, Armie Hammer, Laura Linney, Andrea Riseborough, Michael Sheen, Karl Glusman, Kristin Bauer van Straten, Jena Malone & Zawe Ashton
Kesto: 1h 57min
Ikäraja: 16

Taidegalleristi Susan Morrow (Adams) saa eräänä päivänä paketin, jota hän ei ole osannut odottaa. Sen sisällä on kirja, jonka hänen ex-miehensä Edward (Gyllenhaal) on kirjoittanut. Kirjan nimi "Yön eläimet" pohjaa exän Susanille antamaan lempinimeen ja teos on myös omistettu tälle. Itse tarina on häiritsevä ja väkivaltainen rikoskertomus, jossa kummittelee oikeita persoonia muistuttavat hahmot. Kirjaan syventyessään Susan alkaa muistella myös kaihoisasti yhteistä aikaansa Edwardin kanssa. Se herättää hänet palaamaan takaisin siihen persoonaan, joka hän oli silloin ja kyseenalaistamaan elämänvalinnat, joita hän on matkan varrella tehnyt. 

Yön eläimissä muistan avauskohtauksen aiheuttaneen mieleenpainuvan wtf-hetken, jolloin piti hetkeksi ihan miettiä, että mitä tulikaan katsomaan. Kieltämättä kuultuani Wayward Sisters-kappaleen jo aikaisemmin lopputeksteissä, en olisi osannut ajatella sen yhteyteen ympättävän ihan vastaavaa kuvamateriaalia. Säveltäjänä on muuten Abel Korzeniowski, joka on jo nyt noussut suosikkieni joukkoon tämän sekä Penny Dreadful-sarjan sävellysten myötä. Avauskohtauksen jälkeen ei tule enää aivan samalla tavalla shokeeravia kohtauksia, vaan enemmän brutaalilla tavalla hämmentäviä, mutta ei mitään tämän päivän rikossarjojen tasosta hurjempaa. 

Yön eläimet on omanlaisensa tapaus, mollisointuinen kuvaus päähenkilön itsetutkiskelusta. Paitsi tätä tutkistelua ei tarjota lautasella, vaan se pitää osin itse tulkita Amy Adamsin mustiksi maalattujen silmien tuikkeesta. Tarina tarinassa oli jopa päällisin puolin mielenkiintoisempi kuin oikean elämän tarina. Lopussa tosin ytimekkäämpi viimeisen ratkaisun kanssa. Jotain jään kaipaamaan vielä tähän lisää, mutta se ei ole missään nimessä lisää rautalankaa. Juuri tietty mystisyys ja unenomaisuus tässä toimii, mutta ehkä tunnepuolelle sitten vielä jotain lisämaustetta. Joka tapauksessa mielenkiintoinen tapaus ja näyttelijät todella osaavia.  



 

Kaikenkattava kauneus (Collateral Beauty)

Ohjaaja: Davin Frankel
Käsikirjoitus: Allan Loeb
Musiikki: Theodore Shapiro
Pääosissa: Will Smith, Kate Winslet, Edward Norton, Michael Peña, Helen Mirren, Keira Knightley, Jacob Latimore & Naomie Harris
Kesto: 1h 37min
Ikäraja: S

Menestyksekkään mainostoimiston osakas Howard Inlet (Smith) on vaipunut syvään masennukseen hänen tyttärensä traagisen kuoleman jälkeen. Kollegat ovat antaneet Howardille runsaasti aikaa palautua työkuvioihin ja tarjonneet ymmärrystään, mutta Howard ei tunnu tokenevan horroksestaan. Kolme läheisintä kollegaa Claire Wilson (Winslet), Simon Scott (Peña) ja Whit Yardshaw (Norton) saavat selville Howardin lähettäneen kärsimyksestään kummunneita kirjeitä itse kuolemalle, ajalle ja rakkaudelle. Kolmikko päätyy pähkähulluun suunnitelmaan ravistellakseen Howardin hereille: he järjestävät tälle kohtaamiset näiden kirjeiden kohteiden kanssa. Tehtävää varten he palkkaavat kolme näyttelijää esittämään Kuolemaa (Mirren), Rakkautta (Knightley) ja Aikaa (Latimore).

Vaikka olin tästä tosi kiinnostunut, niin menin vähän varauksella, sillä tämä ei ollut saanutkaan niin hyvää vastaanottoa kriitikoilta ja viimeisimmissä jutuissa kuvailtu liian siirappisena. Kävikin sitten niin, että ihmettelin taas olenko nähnyt eri elokuvan, sillä en hakemallakaan löytänyt tästä mitään liian sokerista. Miten kuoleman käsittely muka voisi olla edes liian siirappista? Juoni on toki yksinkertainen, vähän höveli, mutta minusta varsin ihastuttava. Ei tämä palkintokuvaksi yltäisi, mutta en kyllä siirappihömpäksikään luonnehtisi. Ilmoille viskellään toki aiheita, joissa voisi luodata syvemminkin, mutta juju onkin ihan ihmisen pohjimmaisissa tunteissa, etenkin sen surun kohtaamisessa. 

Winslet, Peña, Knightley, Latimore ja Harris tekee laadukasta työtä. Helen Mirren pitää laittoman hauskaa roolihahmonsa kanssa. Nortonia pidän vähän yliarvostettuna tai sitten hänen potentiaalinsa ei ole vielä avautunut minulle. Will Smith on joukon heikon lenkki, jolle on liikaa pinttynyt päähän surun olevan väärinpäin mutristunut suuvärkki. Ei hänkään huono ole, mutta päähenkilön pitäisi olla vankemmissa kantimissa. 


 

Yksin Marsissa

Ohjaaja: Ridley Scott
Käsikirjoitus: Drew Goddard, perustuu Andy Weirin samannimiseen kirjaan
Musiikki: Harry Gregson-Williams
Pääosissa: Matt Damon, Jessica Chastain, Jeff Daniels, Kate Mara, Michael Peña, Sebastian Stan, Aksel Hennie, Kristen Wiig, Sean Bean, Chiwetel Ejiofor, Donald Glover, Mackenzie Davis & Benedict Wong
Kesto: 2h 22min
Ikäraja: 12   

Kuuden hengen miehistö on suorittamassa Ares III-nimistä tehtävää Marsissa, kun he saavat tiedon lähestyvästä myrskystä. Tehtävä on pakko keskeyttää ennen aikojaan ja evakuoida koko miehistö turvaan. Tässä tuoksinassa astronautti Mark Watney joutuu erilleen muista ja hänen oletetaan kuolleen, joten jäljelle jääneet viisi henkeä aloittavat paluumatkansa kohti Maata. Watney ei kuitenkaan ole kuollut, vaan havahtuu hereille myrskyn laannuttua, vain todetakseen olevansa ainoa ihminen Marsin kamaralla. Tilanteen kartoituksen jäljeen selviää, että Markin on ensinnäkin keksittävä itselleen ravintoa vain viikoiksi varatun määrän sijaan neljäksi vuodeksi, jolloin seuraava Mars-lento on aikataulutettu. Toisekseen, pelkän selviytymisen lisäksi, hänen tulisi keksiä keino saada yhteys Nasaan kertoakseen olevansa elossa.
 

Vain kolmisen vuotta Prometheuksen ilmestymisen jälkeen, Ridley Scott palaa jälleen  maapallon ulkopuolelle. Varsinkin kun väliin mahtuvat elokuvat The Counselor ja Exodus: Gods and Kings eivät kumpikaan nauttineet erityistä suosiota, on avaruudellinen suuntaus enemmän kuin tervetullut. En meinannut itsekään äkkiseltään muistaa omia erittäin skeptisiä ensireaktioitani kuullessani elokuvasta ensimmäistä kertaa sen julisteen saapumisen myötä. Ensiajatus oli syvä huokaus, koska mielleyhtymä oli oitis Interstellar spin-offissa ja ajattelin, että taitaa jäädä näkemättä. Sitten niitä arvosteluja alkoi laskeutua, pääasiallisen hienoilla adjektiiveilla ja totesin, että ei voi jäädä näkemättä. 

Onneksi tulikin nähtyä! Vaikka tässä onkin ollut todella hienoja scifisävytteisiä seikkailuja, kuten Gravity ja Interstellar (joista en osaisi valita parasta), jotenkin Yksin Marsissa ei jää näistä kumpaisestakaan jälkeen. Se on toki jälleen erilainen, ei niin henkeäpuristava kuin Gravity tai toisiin ulottuvuuksiin kurkistava kuin eepposmainen Interstellar, mutta siltikin jännittävä teos. Yksin Marsissa on virkistävän mukava tarina, jossa vastoinkäymiset eivät tule jatkuvasti, eikä alituisesta uhasta ole tarpeen joka käänteessä muistuttaa. Se on varsin toivontäyteinen ja valaa uskon ihmisyyteen, discohittien soidessa (perustellusti) taustalla. Siinä myös annetaan kärsivällisesti asioille aikaa ja tilaa tapahtua, mikä tekee seuraamisesta vielä miellyttävämpää. 

Matt Damon ei olisi ollut todellakaan ykkösvalintani päärooliin, mutta Mark Watneyn hahmo on sen verran hyvin kirjoitettu, että unohtaa seuraavansa juuri Matt Damonin toilailuja. Tämä on henkilökohtaisellakin tasolla erittäin suotavaa, koska edelleenkin nähdessäni Damonin nimen toistuvasti, aivoni tarjoilevat tätä korvamatoa. Watney on mukavan oloinen perusjannu, jolla on luontainen kyky viihdyttää itseään ja tämä auttaa hahmoa pysymään järjissään koettelemuksen ajan. Katsojalle kommunikointi toteutuu luontevasti Watneyn pitäessä videopäiväkirjaa päivien tapahtumista sekä omista ajatuksistaan ja tulevista suunnitelmista.

Toiseksi keskeisimmässä roolissa nähdään Jessica Chastain miehistön komentajana Melissa Lewisinä. Ridley Scottin elokuville vahvat naishahmot ovat arkipäivää ja vaikka Lewis pysyykin tiettyyn pisteeseen asti kulisseissa, on hänellä oma aktiivinen osansa vielä myöhemmin elokuvassa. Muissa sivurooleissa nähdään paljon kovia ja ns. varmoja tekijöitä, kuten tosinuijana tuttu Jeff Daniels ja 12 Years a Slave elokuvasta miespääosaehdokkuuden napannut Chiwetel Ejiofor. Kovaksi tekijäksi valikoituu myös Sean Bean, joka *SPOILERI* ei kuole tässä elokuvassa, mutta tarjoilee osansa erittäin ikimuistoiseen, Sormusten herroihin viittaavaan kohtaukseen.

Vuoden parhaimmistoon lukeutuva Yksin Marsissa on Robinson Crusoe-tyyppinen selviytymistarina punaisella planeetalla. Karuista olosuhteista huolimatta, tarina on täynnä elämänjanoa sekä alati pilkahtelevaa toivoa. 

Kokonaista traileria en suosittele katsomaan spoilereiden tähden, vaan pelkästään lyhyen teaserin: