22. toukokuuta 2013

Stanley Kubrick Blogahton osa2


Edellisessä osassa kävin läpi Hohdon ja Full Metal Jacket:n, joista kumpikaan ei liioin onnistunut tekemään minuun vaikutusta. Kubrickin tuotannosta, joista itselläni vain osa on nähtynä, löytyy kuitenkin parikin tapausta, joista puolestaan olen pitänyt.


Kellopeliappelsiini

 Kellopeliappelsiini kertoo Alex DeLargesta ja hänen rellestävästä jengistään, jotka sumuilematta pitävät hauskaa muun muassa ryöstämällä, pahoinpitelemällä ja raiskaamalla. Taustalla pauhaa Alex:n jumaloima Beethoven. Rikoskumppanit kuitenkin kääntyvät isäntäänsä vastaan ja Alex passitetaan linnaan 14 vuodeksi. Hän joutuu koekaniiniksi uuteen kokeeseen, jossa ehdollistetaan vastenmielinen reaktio väkivaltaan ja seksiin, jotta rikollisesta mielestä saadaan muokattua jälleen kelpo kansalainen.



Kellopeliappelsiini on varmaankin ensimmäisiä Kubrickin elokuvia, joita olen nähnyt ja sen näkemiseen aikaan en ole varmastikaan edes tiennyt kuka on Stanley Kubrick. Elokuva on kuitenkin syöpynyt mieleeni ja kaiken järjen mukaan siinä ei ole mitään, mistä tavallisesti pitäisin, mutta jostain syystä tästä elokuvasta minä pidän. Ehkä olen onnistunut poimimaan sen väkivaltaa kritisoivan luonteen kaiken päinvastaisen kuvaston alta ja olen lapsekkaasti ollut hyvilläni kun Alex saa ansionsa mukaan. Loppuvaiheilla asetelmia käännellään vielä päälaelleen ja hahmoa kohtaan alkaa jopa tuntea sympatiaa kaikesta hänen mielipuolisuudestaan huolimatta.


2001: Avaruuseikkailu

Upea ja mahtipontinen, mutta täysin vailla kiveen hakattua järjellistä selitystä vailla oleva, Kubrickin Avaruusseikkailu kertoo yhteen sanaan tiivistettynä ihmiskunnasta. Elokuva on jaoteltu neljään osaan, joista löytyy selkeitä ja ei ollenkaan selkeitä yhtymäkohtia. Ensimmäinen osuus on Ihmiskunnan synty ja se kertoo juuri siitä seuraten ihmisapinoiden elämää ja ensimmäistä läpimurtoa samoin kuin ensimmäistä vallananastusta. Merkittävä ihmettelyn kohde on myös mystinen musta monoliitti. 

Toisessa osuudessa (TMA-1) seurataan jo varsin kehittynyttä ihmistä, joiden yhteiskunnassa avaruusmatkat ovat jo ihan normaali asia. Joukko tutkijoita laskeutuu Kuun kraateriin ihmettelemään TMA-1:stä ensimmäisen osuuden apinoiden tapaan. Kyseinen esine onkin samanlainen mystinen musta monoliitti, joka lähettää singnaalin Jupiteriin.


Kolmannessa osassa ja voisi sano pääosassa ollaan tyylikkäästi viimeisen päälle matkaamassa kohti Jupiteria viisihenkisen miehistön ja älykkään tietokone HAL:n voimin. Merkittävässä osassa oleva tietokone HAL on ihmisen älyn taidonnäyte, sillä kone kontrolloi melkein kaikkea. Asiat kärjistyvätkin siihen suuntaan, että kone alkaa tehdä omia päätöksiään ja näin ihminen ei olekaan enää tilanteen herra.

Elokuvan vaikeselkoisin osuus eli Jupiter and Beyond the Infinite kertoo miehistön viimeisen jäsenen saapumisesta "Jupiteriin" ja ajan taakse ja kaikkeuteen ja ties mihin. Osuus ei anna suurempia selityksiä, vaan seuraa surrealistista ilotulitusta kaikissa väreissä. 

2001: Avaruuseikkailun katsoin juurikin tänä vuonna ensimmäistä kertaa ja se kohosi oitis suosikki Kubrick:ksi. Tiesin etukäteen ensimmäinen osuuden olevan puuduttava ja viimeisen osuuden mahdoton tajuta. Nämä seikat hyväksymällä elokuva oli todella todella upea kokemus. Tietenkin viimeinen osuus jää pyörimään ja pakostikin se herättää vain kysymyksiä kysymyksien perään etenkin kun tekijöilläkään (kirjailijaa myöten) ei ole suoraa vastausta asiaan. Yksiä parhaimpia tulkintoja aiheesta on esimerkiksi tässä keskustelussa


Kubrickista itselleni on hänen elokuviensa kautta välittynyt vähintään omalaatuinen mies, joka ei tosiaan mene valtavirran mukana. Kubrick tekee rohkeita valintoja, tuoden vahvasti erilaisia teemoja esiin selkeästi tai vähemmän selkeästi, mutta miehelle on tuntunut olevan yksi ja sama mitä kukaan muu hänestä ja hänen elokuvistaan ajattelee. Kubrick on ilmiselvä taiteilija, jolla on ollut palava halu luoda.


P.S. Tietääkö kukaan Kubrickin lempiväriä? Voisin vaikka vannoa, että hän on ollut tavattoman viehtynyt punaisesta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...