Godzilla

Ohjaaja: Gareth Edwards
Musiikki: Alexandre Desplat
Pääosissa: Aaron Taylor-Johnson, Ken Watanabe, Elizabeth Olsen, Sally Hawkins, Juliette Binoche, Brian Cranston & David Strathairn
Kesto: 2h 3min
Ikäraja: 12

Godzilla elokuva alkaa komeasti viljellen historiallista kuvamateriaalia hirviöhavainnoista ja pommituksista, jotka on valtaväestöltä pidetty piilossa. Ison hirviön legendan perässä juoksevat tiedemiehet Serizawa (Watanabe) ja Graham (Hawkins), jotka todistavat vuonna 1999 Philippiineillä monsterin luurangon löytymistä sekä merelle johtavia jälkiä. Samoihin aikoihin Japanissa tavallista epävakaampi maaperä aiheuttaa ydinvoimalaonnettomuuden, josta osansa kärsivät voimalassa työskennellyt Brodyn pariskunta (Binoche & Cranston). Tästä pääsemme nykyhetkeen, jossa Japanista kauas San Franciscoon muuttanut Brodyjen ainoa poika Ford (Taylor-Johnson), asustelee vaimonsa ja poikansa kanssa. Ford työskentelee armeijan leivissä pomminpurkajana ja on juuri päässyt viettämään vapaitaan, kun Japani yllättäen kutsuukin hänet jälleen pois perheensä luota. Ford päätyykin tutkimaan menneisyyden tapahtumia ja tätä kautta ajautuu myrkynsilmän keskelle, kun tiedemiesten hallussa ollut monsteri karkaa rymistelemään ihmisten ilmoille. 

Godzillaelokuvista en ole harmillisesti vielä nähnyt ainuttakaan japanilaista versiota, pelkästään sen vuoden 1998 jenkkiversion. Ysäri-Godzilla on kuulemma ollut melkoinen floppi ja kriitikoiden haukkuma, mutta omat mielikuvani elokuvasta (jotka ovat jonkun 12-vuotiaan) ovat olleet positiivisemmasta päästä. Ikä on varmasti vaikuttanut asiaan, sillä muistan jo elokuvan julisteen olleen mielestäni siisteintä ikinä ja leffan iskeneen samaan saumaan pahimman dinosaurus fanitusvaiheen kanssa. Ysäri-Godzilla poikkeaa hirmuisesti ulkomuodossaan ja etenkin koossaan siitä oikeasta, mutta on enemmän omaan makuuni juurikin dinosaurusmaisen ulkomuotonsa takia. Olihan alkuperäisenkin tarkoitus muistuttaa aitoa gojirasaurusta, mutta silloin oli vielä virheellisiä käsityksiä dinosaurusten kävely- sekä seisoma-asennoista. 

Godzillan uusin ja vasta toinen jenkkiversio on ottanut hirviön malliksi sen aidon ulkomuodon ja kunnioittaa huhujen mukaan paremmin esikuviaan, vaikka Japanissa onkin ehditty jo haukkua jenkkizilla liian läskiksi. Mielestäni muutos on ollut oikeaan suuntaan, vaikka himpun verran massiivinen monsu onkin, mutta koon tuntua on ainakin kunnioitettavasti. Itse elokuva muutoin ei sitten vastannutkaan odotuksia, vaikka madalsinkin huomattavasti alkuhypetystä ennen elokuvan alkua. Yritin myös vimmatusti  sulkea kokonaan pois mielestä ehdottomasti viime vuoden parhaimmistoon sekä monsterielokuvien aateliin kuuluvan Pacific Rim:n, mutta se oli kerrassaan mahdotonta. 

Elokuva osaa toki viihdyttävyyden, jännityksen ja toiminnan perusteet ja nämä puitteet sekä erikoistehosteet ovatkin kohdallaan. Ongelmaksi muodostuukin päähenkilö, joka on omalle katselulleni olennainen osa. Päähenkilö vaikuttaa olevan Ford, mutta kuitenkaan hahmo ei kuljeta tarinaa eteenpäin ja loppupeleissä itselleni oli ihan sama, mitä hänelle käy. Myöhemmin on selvempää, että pääosassa on sittenkin Godzilla, mutta tässäkin hallaa tekee pääosan esittäjän piilottelu mahdollisimman pitkään. Henkilökohtaisesti koen myös vaikeaksi samaistua isoon matelijaan. 

Godzilla ei ole kovin kummoinen tapaus ja odotuksiin nähden jopa pienoinen pettymys. Viihdearvonsa puolesta istuttava monsterifaneille ja uppoaa kyllä varsinkin nuorempiin katsojiin.

Pacific Rim

Ohjaaja: Guillermo del Toro
Käsikirjoitus: Travis Beacham & Guillermo del Toro
Musiikki: Ramin Djawadi
Pääosissa: Charlie Hunnam, Rinko Kikuchi, Idris Elba, Diego Klattenhoff, Charlie Day, Burn Gorman, Max Martini, Robert Kazinsky, Clifton Collins Jr. & Ron Perlman
Kesto: 2h 12min
Ikäraja: 12

Tyynenmeren syövereissä on repeämä toiseen ulottuvuuteen, josta säännöllisin väliajoin nousee ihmisten maailmaa terrorisoimaan jättimäiset kaiju-monsterit. Alkuun ihmiskunta olikin sormi suussa odottamattoman uhan kanssa, mutta rattaiden alettua pyöriä päässä tarpeeksi, alkoivat he kehittää puolustuskeinoja monsuja vastaan. Kaijun tullessa bongaus etäisyydelle lähetetään sitä häätämään jaeger (suomalaisittain jäger), edistyksellinen ja koonsa puolesta monstereille vertoja vetelevä kahden ihmisen ohjattava robotti. Kaksi sen tähden, että yhdelle hengelle kuormitus olisi liikaa, joten käytännössä toinen hoitaa toisen aivopuoliskon ja toinen toisen. Jaeger ohjaajien tulee myös olla yhteensopivia keskenään, useasti he ovat sukulaisia tai edes sukulaissieluja. Raleigh Becket (Charlie Hunnam) on vetäytynyt pilotin hommistaan menetettyään vanhemman veljensä kaijua vastaan taistellessa. Kaijujen hyökkäykset kuitenkin tihenevät ja muuttuvat entistä hurjemmiksi sitä mukaa kun ihmisten keinot pitää ne kurissa vähenevät samaa tahtia. Jaeger piloteista tulee korvaamattomia ja Raleigh anotaan takaisin taistelutantereelle. Ihan ensin hänelle tulee kuitenkin löytää uusi ja ennenkaikkea yhteensopiva ohjauskaveri. 

Pacific Rim:iä mennessäni katsomaan jätin huolella asetellen aivot narikkaan ja varauduin pelkkään viihdemittarin tykitykseen. Odotukset elokuvalta olivat viimeisen Transformers elokuvan luokkaa, että ei mitään rymistelyä syvällisempää. Jälkikäteen totesin, että ei niitä aivoja olisi ihan niin huolella tarvinnut jättää narikkaan, sillä ei tämä ollut ollenkaan niin pintaliitoa, kuin vaikka se viimeisin Transformers. Mihinkään syntyjen syvien pohdintaan ei toki mennä, mutta on elokuvassa hetkensä. 

Perusidea ihmisten ohjaamat robotit vs. jättimäiset monsterit on jo todella kutkuttava ja kun päästään itse asiaan eli yhteenottoihin, voi nähdä tekijätiimin olleen jo vesi kielellä näiden toteutusta odottaessa. Molempien jättien toteutus on niin moitteetonta, että melkein uskoisi moisia olevan olemassa. Elokuvan parhaimmistoa on ehdottomasti niin maan messevä toiminta ja taistelu, että on oikeastaan melkein yksi ja sama mitä muun ajan tapahtuu. Mielleyhtymiä toki tulee Godzilloihin ja Tranformeisseihin, mutta parhaimmat vibat tulevat Neon Genesis Evangelionin vilahdellessa mielessä. Kaikista eläväisemmin verkkokalvoille jäi elämään kohtaus, jossa pikkutyttö pakenee hirviöltä, vaikka se ei tähän hurjan toiminnan pyörteeseen menekään. Kohtaus on niitä harvoja, joissa Guillermo del Toro päästää "herkän puolensa" näkymään, joka on enemmän ollut esillä hänen aikasemmissa kauhu ja fantasia kuvissaan. En nyt tarkoita elokuvasta uupuvan herkistelyä sen enempää, mutta tälläinen erityinen kohtaus siellä muun joukossa toimii hemmetin hyvin. 

Henkilöhahmoihin ei pureuduta ollenkaan liikaa, mutta he eivät jää siitäkään huolimatta vain marionettinukeiksi. Paitsi pääosan esittäjä ei saanut minua hirveästi samaistumaan ja tuntemaan, mutta melkein järjestään kaikki muut kaartin jäsenet kylläkin. Sivuhahmoihin onkin ympätty mukaan terve annos huumoria ja sen tuomaa kliseisyyttä, joka ei mene kuitenkaan liian pitkälle. Naurujen kalastus puolella nörttikaksikko ei ensi alkuun itseäni huvittanut lainkaan, mutta he pääsevät vauhtiin kyllä asioiden edetessä. Hannibal Chau eli Hellboy eli Ron Perlman taas naurattaa jo astuessaan esiripun takaa esiin.

Pacific Rim on väkivahvaa toimintaa ja tärisyttävää viihdettä, jossa yhdistyy muhevasti godzilla, tranformers ja neon genesis evangelion. Toimii. 

Trailerin sijaan hyvä hyvä hyvä jytinä leffasta, jonka on säveltänyt sama jätkä, jonka käsialaa on myös GOT:n musat!


PS. Rinko Kikuchi onkin se kuuro tyttö Babelista!