Ohjaaja: Robert Schwentke
Käsikirjoitus: Akiva Goldsman & Mark Bomback, perustuu Veronica Rothin kirjaan
Musiikki: Joseph Trapanese
Pääosissa: Shailene Woodley, Theo James, Miles Teller, Ansel Elgort, Octavia Spencer, Jai Courtney, Kate Winslet, Naomi Watts, Ray Stevenson, Zöe Kravitz, Maggie Q, Ashley Judd, Mekhi Phifer, Daniel Dae Kim, Keiynan Lonsdale & Janet McTeer
Kesto: 1h 59min
Ikäraja: 12
Outolintu-sarjan ensimmäisessä osassa esiteltiin tulevaisuuden maailma, jossa ihmiset jaetaan viiteen lohkoon luonteenpiirteittensä perusteella (terävät, uskaliaat, rehdit, sopuisat ja vaatimattomat). Tris Priorin todettiin olevan Divergent eli poikkeava, jossa yhdistyy kaikkien osastojen ominaisuudet ja varsinkin Terävät pitävät näitä "Outolintuja" uhkana yhteiskunnalle. Toisessa osassa Tris on pakosalla matkakumppaniensa kanssa ja etsii piilopaikkaa Sopuisten luota. Terävien häikäilemätön johtaja Jeanine kiristää keinojaan saadaakseen kaikki Outolinnut käsiinsä. Mihinkään kuulumattomat Osattomat osoittautuvat myös entistä merkittävämmiksi.
Ensimmäinen Outolinnun räpiköinti ei ollut kummoista kauraa sekään, mutta selvästi jatko-osaansa parempi ja kuitenkin kohtuullisen viihdyttävä oikeassa mielentilassa. Ensimmäinen osa tarjosi enemmän kehityskulkua niin tarinallisesti kuin päähenkilökasvun osalta ja toki mukana oli runsaasti uutuudenviehätystä. Sinänsä perusajatus oli hieman höveli ja yksioikoinen, mutta se ei asettanut ylitsepääsemätöntä estettä elokuvasta nauttimiselle. Toinen osa vajoaa selvästi ensimmäisen elokuvan alapuolelle, mikä ei olisi niin huono juttu, jos ensimmäinenkin osa olisi ollut todella hyvä.
Kapinallisessa yhtenä vikana on kaiken ponnekkuuden uupuminen, varsinkin elokuvan alkupuoliskolla. Ensimmäisen elokuvan loppu on myös muistisopukoissa jäänyt jotenkin hämärään, jonnekin aitojen luokse ne siinä juoksenteli, muistaakseni. Aika seinään se kumminkin loppui, sinänsä sille osalle ihan sopivaan tapaan, mutta nyt se tiivis tunnelma ei jatkukaan tässä toisessa osassa. Jotenkin ei pääse sisälle hahmojen tuntemuksiin ollenkaan, ei ole sellaista aitoa huolta hahmojen puolesta, vaikka heitä jahdataankin. Lisäksi hahmojen motiivit ei tahdo millään aueta Trisiä lukuun ottamatta, joten iso osa tekemisistä ei tunnu käyvän järkeen.
Hyviä puolia seuraa kuitenkin loppupuolella, kun aidosti saa yllättyä muutamista (tosin oppikirjan mukaisista) käänteistä. Simulaatiojaksoissa on hieman enemmänkin ytyä, jopa psykologiselta puolelta vihdoin ja viimein! Visuaalisella puolella ja tehosteissa ei myöskään ole moitteen sanaa. Varsinkin kivannäköisten ihmisten kohdatessa kunnon lähitaistelumeinigissä luetaan se elokuvan eduksi.
Näyttelijävalinnat olivat ensimmäisen elokuvankin kohdalla yksi iso syy elokuvan katsomiseen, etenkin rouvien Winslett ja Judd kohdalla, jotka ovat molemmat suosikkinäyttelijättäriäni. Miespääosassa olevan Theo Jamesin Four on entistä ohuempi hahmo tässä ja näyttelijäsuoristuskin kovin pökkelöä jälkeä. Pääparilta väliltä tuntuu kaikonneen kaikki intohimo ensimmäisen osan jälkeen, joten parin suhde ei tunnu enää niin uskottavalta. Tästä ei kuitenkaan voi syyttää pääosassa olevaa lahjakasta Shailene Woodleytä, joka tekee koko elokuvasta monin verroin mielenkiintoisempaa osaamisellaan. Oli kyllä todella outoa katsella Woodleytä ja Elgortia esittämässä taas sisaruksia Tähtiin kirjoitetun virheen jälkeen. Tänään bongasin semmoisenkin tiedon, että Whiplashistäkin tuttu Miles Teller on myös esittänyt Woodleyn mielitiettyä elokuvassa The Spectacular Now.
Jos ensimmäinen Outolintu elokuva kolahti millään vertaa, sitten tästä voi ehkä saada jotain irti, vaikka ei samalla tasolla seisokaan. Ei voida kuitenkaan käyttää Nälkäpelien korvikkeena, ei edes lämppärinä tätä jatko-osaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti